Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Turunen: Hallituksen sote-esiintyminen pelkkää vaalitemppuilua

26.03.2015 |19:08

Hallituksen torstainen sote-esiintyminen on pelkkää vaalitemppuilua. Näin sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen.

– Vaaleihin on vain kolme viikkoa. Ei ole mitään järkeä runnoa nyt mitään läpi, Turunen sanoo.

Hän otti asiaan kantaa sen jälkeen, kun STM:n asettama sote-työryhmä oli esittänyt kuutta erilaista mallia sote-ratkaisun pohjaksi. Tiedotustilaisuudessa malleja esittivät sote-ministeri Laura Räty (kok.) ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.).

Samalla oli kuultu myös, että pääministeri Alexander Stubb (kok.) kutsuu eduskuntapuolueet neuvottelemaan soten jatkosta. Perussuomalaiset jäävät ainoana ryhmänä kokouksesta ulos.

Hallituksen neuvoja
ei enää kaivata

Sote-ryhmä tarkoitti linjauksensa malliksi seuraavalle hallitukselle. Turusen mielestä tässäkään ei ole mitään järkeä.

– On parempi, että tämä hallitus ei tällä historiallaan neuvo ketään eikä mitään. Tämä on niin täydellisesti epäonnistunut hallitus kuin olla voi. Ensin käydään vaalit ja sitten teemme nopeasti sote-ratkaisun. Se on iso ja merkittävä asia, mutta jos se tehdään hyvin, se tehdään vaalien jälkeen, Turunen toteaa.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
3.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
10.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää