

SUOMEN UUTISET
Tutkimus: Maahanmuuttajien osuus toimeentulotukimenoista kasvoi neljännekseen – jo 200 miljoonaa euroa vuodessa
Maahanmuuttajat saivat vuonna 2018 noin 200 miljoonaa euroa toimeentulotukia, mikä on noin 25 prosenttia kaikista Suomessa maksetuista toimeentulotuista. Tämä tieto ilmenee Suomen Perustan tänään julkaisemasta laajasta tutkimuksesta Maahanmuuttajien saamat toimeentulotuet. Tutkimuksessa on huomioitu kaikki toimeentulotuen muodot.
Suomen Perustan tutkija Samuli Salmisen laatima tutkimus on tilastoraportti maahanmuuttajille maksetuista tuista verrattuna kantaväestöön. Tilastotulokset tutkimukseen on koottu Tilastokeskuksen kokoamasta ja ylläpitämästä laajasta rekisteriaineistoista, jonka taustalla ovat THL:n kokoama toimeentulotukirekisteri, Kelan rekisteritiedot saaduista perustoimeentulotuista vuodesta 2017 lähtien sekä Tilastokeskuksen FOLK perustieto -tutkimusrekisteriaineisto.
– Tutkimus on kattava, sillä se käsittää kaikki maahanmuuttajien saamat toimeentulotuet vuosina 2007–2018. Lisäksi näitä tilastotietoja käsitellään eritellysti muun muassa maahanmuuttajien syntymävaltion mukaan. Tutkimusaineistoon sisältyvät kaikki vuosina 1988–2018 Suomessa asuneet maahanmuuttajat ja heidän Suomessa syntyneet lapsensa, Salminen kertoi torstaina tuumaustunnilla tutkimuksen julkaisutilaisuudessa.
Toimeentulotukien kokonaissumma kasvussa
Vuodesta 2013 lähtien kantaväestölle maksettavien toimeentulotukien kokonaissummat ovat pysytelleet hieman yli 600 miljoonassa eurossa. Vuosina 2013-2018 toimeentulotukien kokonaissumma kuitenkin kasvoi 749 miljoonasta 804 miljoonaan.
– Kasvu selittyy käytännössä kokonaan maahanmuuttajien saamien tukien kokonaissumman nousulla, koska samana aikana kantaväestölle maksettava summa on pysynyt vakiona. Salminen kertoo.
Maahanmuuttajat saivat vuonna 2018 noin 200 miljoonaa euroa toimeentulotukia, mikä on noin 25 prosenttia kaikista Suomessa maksetuista toimeentulotuista.
Maahanmuuttajat keskittyvät tyypillisesti pääkaupunkiseudulle, joten tutkimuksessa on tarkasteltu myös alueellisesti pääkaupunkiseudun toimeentulotulotukimenoja.
– Vuonna 2018 pääkaupunkiseudun kaikista maksetuista toimeentulotuista noin 40 prosenttia meni maahanmuuttajille. Tämä osuus lähes kaksinkertaistui vuosina 2007-2018, ja tämä kaksinkertaistuminen johtuu lähes täysin Lähi-idästä tulleista maahanmuuttajista. Aivan vielä ei olla tilanteessa, jossa kaikista maksetuista toimeentulotuista puolet menee maahanmuuttajille. Maahanmuuttajien osuus tuen saajista on kuitenkin noussut tasaisesti, Salminen sanoo.
Olennainen osa maahanmuuton kuluista
Toimeentulotuki on viimesijainen tuen muoto. Toimeentulotuen saaminen tarkoittaa sitä, että henkilö ja hänen mahdollinen perheensä joutuu viime kädessä turvaamaan talouden kustannukset toimeentulotuen avulla.
Toimeentulotuen muotoja ovat perustoimeentulotuki, täydentävä toimeentulotuki ja ehkäisevä toimeentulotuki.
Suurin osa maksetuista toimeentulotuista koskee perustoimeentulotukea. Perustoimeentulotuen myöntämisestä on vastannut vuoden 2017 alusta lähtien Kela.
– Toimeentulotuki on olennainen osa maahanmuutosta aiheutuvista julkisen talouden menoista, joten Suomen Perusta päätti selvittää asiaa, Salminen kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tilastokeskus Lähi-itä kustannukset Pääkaupunkiseutu Toimeentulotuki Samuli Salminen Tutkimus Suomen Perusta maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomeen ei tarvita lisää halpatyövoimaa – monet työt katoavat ja maa on jo ennestään pullollaan niukasti koulutettuja, sanoo tutkija Samuli Salminen

Kelan rahat uhkaavat loppua, tukea leikattu tuhansilta – tuputtaa silti iloisella videolla tukea turvapaikanhakijoille, vaikka pääkaupunkiseudun asiakkaista jo kolmasosa vieraskielisiä

Halla-aho epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vetovoimatekijöistä: ”Suomeen yksinkertaisesti kannattaa tulla, jos haluaa tulla Eurooppaan asumaan ilman työpaikkaa”

Lähes 1,4 miljoonaa euroa miinusta per keskimääräinen Somaliasta saapunut maahanmuuttaja – Purra: Hallituspuolueet eivät käsitä, mistä maahanmuuton kustannukset koostuvat

Perussuomalaiset eivät yllättyneet Kelan tilastoista: ”Tämä osoittaa, miten haittamaahanmuuton todelliset kustannukset syntyvät”

Maahanmuutto kasvatti neljäsosaa Ruotsin kunnista – sosiaalimenojen räjähdysmäinen kasvu vie varat investoinneilta

Tavio: Hallituksen esittämää koronatukea valuu suhteellisen paljon sosiaaliturvan varassa eläville maahanmuuttajille

Helsingin johtoon pyrkivä Halla-aho tahtoo kaupungista viihtyisän ja turvallisen omille asukkailleen – antaa kritiikkiä nykyiselle pormestarille: ”Maahanmuutto on hänelle sokea piste”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle
Valtiovarainministeriön ehdotus Opetushallituksen lakkauttamisesta on kansan keskuudessakin nähty aiheellisena säästötoimena hallinnon virtaviivaistamiseksi ja tehostamiseksi. Samalla Opetushallitus on kansalaiskeskusteluissa tunnistettu politisoituneena instituutiona, joka on vähitellen ajautunut kauas alkuperäisistä tavoitteistaan. Seurauksena on muun muassa oppimistuloksien heikkeneminen.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!