

PS ARKISTO
Työmarkkinoiden ongelmia ei voi korjata tuomalla Suomeen ihmisiä Euroopan ulkopuolelta – Purra: ”Se ajatus ei valitettavasti toimi”
Eduskuntavaalien alla vanhat puolueet hokevat päivästä toiseen, miten Suomessa muka on valtava työvoimapula, joka ratkeaa vain tuomalla Suomeen satoja tuhansia maahanmuuttajia EU:n ulkopuolelta. Perussuomalaisten Riikka Purra muistutti aamulla Radio Rockin haastattelussa, että työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että työvoimaa ei olisi saatavilla.
Työvoimapulaa väitetään olevan esimerkiksi sotelalalla, jonne kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo haluaisi tuoda jopa 200 000 maahanmuuttajaa.
Radio Rockin haastattelussa aamulla ollut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin muistutti jälleen kerran, että maahanmuutto ei ratkaise työvoiman saatavuuden ongelmia nyt eikä jatkossakaan.
Esimerkiksi sotealalla hoitajan puutteellinen kielitaito saattaa olla jopa riski potilasturvallisuudelle. Kielitaidottomat hoitajat ovat lisäkuorma, ja he jopa ajavat koulutettuja hoitajia pois alalta, kuten esimerkiksi hoitajaliitto SuPer on lausunnossaan todennut.
– Maahanmuutto työvoimapulan ratkaisijana voi toimia ainoastaan silloin, kun se on suunniteltu ja toteutettu järkevästi, esimerkiksi niin, että tulijoilla on riittävä kielitaito ja että he pärjäävät. Ajatus siitä, että maahan tuotaisiin kymmeniä, satoja tuhansia ihmisiä täsmentämättä, mille alalle tai mitä työtä tekemään, niin se on pelkkää populistista hokemaa, Purra sanoo.
Työn heikot kannustimet usein estävät työllistymisen
Suomessa on eri aloilla pulaa työvoimasta. Purra kuitenkin huomauttaa, että työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat johtuvat vaihtelevista syistä, usein jopa jostain muusta syystä kuin siitä, että työvoimaa ei olisi saatavilla.
– Joskus kyseessä voi olla aidosti koulutuspoliittinen ongelma eli se, että ammatillisista oppilaitoksista ei valmistu tarpeeksi osaavia nuoria yritysten käyttöön. Sotealan työvoimapula sen sijaan on globaali ongelma. Esimerkiksi Ruotsissa, jonne on jo tullut paljon työperäistä maahanmuuttoa, on edelleen pulaa hoitajista. Syynä ovat työn rasittavuus, hoitojonot, palkan epäsuhta ja muut työn veto- ja pitovoiman ongelmat.
Työvoimapulan taustalla ovat usein myös työn heikot kannustimet.
– Kalliin asumisen alueilla, esimerkiksi ravintola-alalla, kotimaisen työvoiman saatavuuden vaikeudet voivat hyvin liittyä siihen, että palkalla ei tahdo tulla toimeen tai toisaalta työstä saatava vastike ei juuri ole korkeampi kuin sosiaaliturva.
Suomessa jo nyt yli 250 000 työtöntä työnhakijaa
Suomessa on valtava työnhakijoiden joukko ja myös kohtaanto-ongelma eli tilanne, jossa avoimet työpaikat ja työvoima eivät eri syistä kohtaa.
Purra muistuttaa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) uusimmasta työllisyyskatsauksesta, jonka mukaan Suomessa on 479 600 työnhakijaa, joista 258 100 on työttömiä.
Ulkomaalaisia työnhakijoita on 84 119, joista työttömiä 35 548. Työllisyyskatsaus myös osoittaa, että avoimien työpaikkojen määrä on laskenut edellisvuodesta 44 000.
Purra huomauttaa, että Suomessa on myös noin 200 000 ihmistä, jotka tekevät vastoin tahtoaan osa-aikatyötä, eli he haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla.
– Ajatus siitä, että voisimme Euroopan ulkopuolelta tuoda maahan ihmisiä korjaamaan oman järjestelmämme ongelmia, ei valitettavasti vain toimi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työvoiman saatavuus työn kannustimet sote-ala työ- ja elinkeinoministeriö Osa-aikatyö kielitaito Koulutuspolitiikka kohtaanto-ongelma työvoima Työmarkkinat työttömät Työperäinen maahanmuutto maahanmuuttajat Asumisen hinta Riikka Purra Petteri Orpo Työvoimapula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SDP:n mukaan Suomessa on valtava pula kaupan kassoista, kokoomus toisi hoiva-alalle 200 000 maahanmuuttajaa – Purra: Hoitoalan ongelmia ei voi korjata ennen kuin palkka vastaa työn kuormittavuutta

Purra: Hoitoalan työ ei ole bulkkia, jota voi tehdä käytännössä kuka tahansa

Riikka Purra viittasi hoitoalan järjestön asiantuntijalausuntoon: Työperäinen maahanmuutto itse asiassa heikentää hoitoalaa – pääministeri Marin alkoi huutaa

Purra viittasi hoitoalan järjestön asiantuntijalausuntoon: Maahanmuutto heikentää alaa ja kielitaidottomat hoitajat ajavat muita hoitajia pois alalta – Helsingin Sanomat aloitti vääristelyn heti

Ratkaiseeko raha korkeakoulujen ongelmat?

Nyt puhuvat hoitajat: Halutaanko sotealalle todella rakentaa ohituskaista kielitaidottomille maahanmuuttajille?

Perussuomalaiset vaatii seuraavalta hallitukselta vahvaa työllisyyspolitiikkaa: Suomessa jo olevaa työvoimareserviä on hyödynnettävä

Pitäkää tunkkinne – yli puolet vanhuspalveluiden työntekijöistä aikoo pistää pillit pussiin Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














