Tagi: Koulutuspolitiikka

MATTI MATIKAINEN

Koulutuksen laittaminen kuntoon on yksi juuri aloittaneen hallituksen tärkeimmistä tehtävistä. Kansanedustaja Ari Koposen mukaan siitä löytyykin hallitusohjelmasta lukuisia hyviä kirjauksia. Suomi on entisenä perusopetuksen huippumaana ajautunut oppimistuloksissa alas, ja kansa liikkuu koko ajan vähemmän. Hallitusohjelman pyrkimyksenä on saada oppimistulokset nousuun ja ahterit ylös sohvalta nauttimaan liikunnan ilosta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskuntavaalien alla vanhat puolueet hokevat päivästä toiseen, miten Suomessa muka on valtava työvoimapula, joka ratkeaa vain tuomalla Suomeen satoja tuhansia maahanmuuttajia EU:n ulkopuolelta. Perussuomalaisten Riikka Purra muistutti aamulla Radio Rockin haastattelussa, että työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että työvoimaa ei olisi saatavilla.  Lue lisää >

Iltalehdessä on tällä viikolla uutisoitu lukuisista väkivallanteoista ja ryöstöistä, joiden tekijöinä ja uhreina ovat lapset. Perussuomalaisten 1. ja 2. varapuheenjohtajien Leena Meren ja Mauri Peltokankaan mukaan kysymys on keskeisesti epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta, jonka hintaa lapsemme nyt joutuvat maksamaan.  Lue lisää >

Asenteellisuus perussuomalaisia kohtaan on toisinaan kovaa, ja mitä lähemmäs eduskuntavaaleja kohti mennään, sitä levottomammaksi meno voi muuttua. Tämän sai havaita myös perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Teija Makkonen Helsingistä, joka tammikuussa sai osakseen epäasiallista mölinää opettajayleisöltä – vieläpä tilaisuudessa, jonne hänet oli erikseen pyydetty puhujavieraaksi.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset haluaa ensi hallituskaudella aloittaa koulutusjärjestelmän korjaamisen. Ammatillinen koulutus ja duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen, sillä kaikista ei tarvitse eikä pidäkään tulla korkeakoulutettuja. Myös työvoimapulaa voidaan taklata parhaiten pitämällä kotimainen ammatillisen koulutuksen järjestelmä kunnossa. Koulutuksen sisältöjen ja tutkintojen on kuitenkin vastattava työelämän tarpeita.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten mukaan seuraavalla hallituskaudella suomalaiseen peruskouluun tarvitaan arvonpalautus perusasioihin, niin opetukseen ja oppimiseen kuin opettajan rooliinkin. Perussuomalaiset ei halua leikata koulutuksesta. Puoluejohtaja Riikka Purra kuitenkin huomauttaa, että oppimistuloksia ei voi jatkossa saavuttaa yksinomaan rahan voimalla. – Koulutuksen lisärahoituksen rinnalle tarvitaan lainsäädäntömuutoksia. Samalla huonoja uudistuksia pitää peruuttaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina vuoden 2023 ensimmäistä lisätalousarviota, joka sisältää 2,1 miljardin euron edestä lisämäärärahoja. Niistä valtaosa menee valtionvelan korkokuluihin, mutta rahoitusta myönnetään myös hyvinvointialueille, nuorisorikollisuuden torjuntaan sekä sähkötukeen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan sivistysvaliokunta antoi lausuntonsa varhaiskasvatusta koskevaan komission ehdotukseen. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä ja valiokunnan kuulemat asiantuntijat kritisoivat ehdotusta monelta kantilta. Varhaiskasvatus ei kuulu EU:n toimivaltaan, vaan se on Suomen oma asia. Kyseinen paperi oli kaiken lisäksi jo hyväksytty EU:ssa joulukuussa ennen kuin sivistysvaliokunta oli ehtinyt sitä käsitellä. Suomi pitkälti täyttää jo siinä esitetyt vaatimukset.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Opettajat irtisanoutuvat Suomen suurimmasta yläkoulusta levottomuuksien takia, kertoo HS Turku. Lähteneitä on jo kolmasosa. Sama peruskoulu on tullut tunnetuksi viime aikoina väkivallasta, huumekaupasta, ilotulitteiden ampumisesta sisällä koulupäivän aikana ja useista rikosilmoituksista. – Tämä on sitä nykyisen hallituksen koulutuksen kunnianpalautusta, moittii kansanedustaja Ari Koponen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela vaatii totaalista suunnanmuutosta Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitettuun koulutuspolitikkaan. Koskelan mukaan hallituksessa ei haluta nähdä suurimpia syitä oppimistulosten laskun taustalla, eikä nykyinen hallituskoalitio näin ollen kykene toimivia ratkaisuja laskeviin oppimistuloksiin edes tarjoamaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hoitajamitoitukseen 0,7 ei päästä ensi keväänä, toteavat THL:n tutkijat tänään. THL toteaa selvityksessään, että sitovan mitoituksen nostoa tulisi siirtää vuodella. Kansanedustaja Arja Juvonen ehdottaa hallitukselle opiskelijoiden opintotarjottimen laajentamista siten, että yhä useammat nuoret voisivat toimia avustavissa tehtävissä vanhustenhoivan sektorilla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Pääministeri Sanna Marinin ja valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan kunnianhimoiset ilmastotoimet ja vihreä talous luovat Suomeen uutta työllisyyttä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti, että ilmastotoimet vaikuttavat myös toiseen suuntaan ja että jotkut työpaikat saattavat jopa vähentyä. – Jotkut hyötyvät ja jotkut joutuvat maksamaan, Purra sanoi eilen Ylen A-Talkissa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi tänään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä Suomen pahenevaa hoitajapulaa ja hoitajien alalta pakoa. Purran mukaan hoitoalan ongelmat johtuvat resurssivajeesta, joka ei ratkea työperäisellä maahanmuutolla. SK:n jutussa Purran haastattelusta julkaistiin vain pieni osa, Suomen Uutiset julkaisee sen kokonaisuudessaan.  Lue lisää >