

LEHTIKUVA
Ulkoasiainvaliokunnassa eriävä mielipide EU:n uudistuvaan turvapaikkapolitiikkaan
Perussuomalaiset ovat jättäneet ulkoasianvaliokunnassa eriävän mielipiteen lausuntoon EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistamisesta.
Ulkoasiainvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat huolissaan, että maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistamisen lähtökohdat tai ehdotetut toimet eivät tosiasiassa vähennä hallitsematonta siirtolaisliikettä, vaan jopa lisäävät sitä.
Perussuomalaisten mielestä eurooppalaisten kansallisvaltioiden tulisi saada päättää itse lakiensa sisällöstä ilman ylikansallisen EU:n virkamieskunnan ohjausta. Turvapaikanhakijavirtojen ylläpito ja ohjailu EU:n tasolta ei ole vapaakauppa-alueen toimivuuden kannalta välttämätöntä.
Kehitysapu sidottava palautuspolitiikkaan
EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistamisen lähtökohdaksi ei voi ottaa vain valiokunnan lausunnossakin kuvatulla tavalla siirtolaisen ihmisoikeuksien suojelua, koska kansallisvaltion tehtävänä tulisi olla ensisijaisesti omien kansalaistensa suojelu ja turvaaminen.
Perussuomalaiset pitävät aiheellisena tarkastella kehitysapurahojen sitomista palautuspolitiikkaan, koska Irakin ja Somalian kaltaiset maat eivät ole suostuneet tekemään vaadittuja palautussopimuksia omien kansalaistensa vastaanottamiseksi, vaikka maat ovat kehitysavun saajia.
Meritaksiralli Välimerellä seis
Perussuomalaiset vastustavat myös kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten ylläpitämää ns. meritaksi-toimintaa, jossa laittomia siirtolaisia noudetaan esim. Libyan rannikolta Eurooppaan.
– Tämä näennäisesti hyvää tarkoittava toiminta on tosiasiallisesti johtanut laajamittaisiin siirtolaisten pyrkimyksiin ylittää Välimeri huonokuntoisilla aluksilla ja on omiaan johtamaan hukkumiskuolemiin jatkossakin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palautussopimukset hallitsematon siirtolaisuus meritaksi eriävä mielipide Turvapaikkapolitiikka Eurooppa Libya Välimeri ulkoasiainvaliokunta perussuomalaiset kehitysapu EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS kyselytunnilla: Haitallinen maahanmuutto on ongelmien juurisyy – hallitus haluton puuttumaan

Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat

Mäkelä: Eurooppaan pyrkii elintasoperäisiä siirtolaisia – ”Ainoa keino tulijoiden pysäyttämiseen on se, että siirtolaisvirta pysäytetään Euroopan ulkopuolelle”

Halla-aho: Jos EU ei pysty suojelemaan jäsenmaitaan haittamaahanmuutolta eikä anna keinoja ratkaista ongelmia kansallisesti, se on vapaan liikkuvuuden ja unionin loppu

Purra: Turvapaikkajärjestelmä rapautuu sen väärinkäytön takia

Perussuomalaiset vaativat kyselytunnilla hallitusta heräämään maahanmuuton ongelmiin: ”Tämä on yksiselitteisen vahingollista”
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

KSML: Pitkäaikainen poliitikko Pekka Kataja on menehtynyt

Jopas nyt! WEF hylkäämässä massasiirtolaisuuden ihanteet

Nieminen Ylen aamussa: Toimeentulotuki ei voi olla elämäntapa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää










