

Tässä poliisiasemaa vastapäätä sijaitsevassa metsikössä joukkoraiskattiin nuori nainen Hyvinkäällä. Uhri kertoi tekijöiden puhuneen vierasta kieltä.
Viikon 33/2018 luetuin
Elokuu 2018 luetuin
Ulkomaalaisen raiskaamaksi joutunut Sofia vaatii suomalaismiehiä ”kasvattamaan pallit” ja suojelemaan naisia
Hyvinkäällä pidettiin maanantai-iltana naisrauhaa ja katuturvallisuutta vaatinut mielenilmaus, joka keräsi kirjastoaukiolle toista sataa osanottajaa ja vahvan poliisivartion. Pysäyttävimmän puheen piti nuori nainen, joka halusi tsempata suomalaisia miehiä puolustamaan naisia.
Mielenilmauksen ohi käveli paljon paikallisia, joista läheskään kaikki eivät olleet aiemmin kuulleetkaan kotikaupungissaan, poliisiasemaa vastapäätä kaksi viikkoa sitten tapahtuneesta joukkoraiskauksesta.
Kaksi iltalenkillä ollutta hyvinkääläisnaista pysähtyi kysymään kamera kädessä häärivältä toimittajalta, mistä tapahtumassa on kysymys. Tieto nuoren naisen joukkoraiskauksesta, jonka tekijöiksi epäillään kolmea ulkomaalaista miestä tuli heille täytenä yllätyksenä.
Naisten voitava pukeutua ja liikkua vapaasti
Tilaisuudessa pidettiin paljon puheita, ja suurin osa yleisön joukosta puhumaan nousseista oli teemaan sopivasti naisia.
Ensimmäisenä puhujakorokkeelle nousi hyvin lyhyeeseen hameeseen pukeutunut nuori nainen, josta näki selvästi, että esiintyminen jännitti.
– Moi, mä olen Sofia ja halusin tulla tänne puhumaan antaakseni naisille rohkeutta pukeutua miten haluaa ja näyttää oma seksuaalisuus, ilman että me pelätään tuolla iltaisin kävellessä, että joku tulee ja raiskaa.
– Meillä on oikeus pukea päällemme mitä haluamme, ilman että meidän pitäisi pelätä, vaikka näyttää vähän ihoa. Mutta tällä hetkellä Suomen tilanne on se, että joudumme miettimään, mitä päällemme puemme välttääksemme raiskatuksi tulemisen. Mutta vaatteetkaan eivät siihen aina vaikuta, Sofia sanoi.
Nuoren naisen puhe sai yleisöltä raikuvat aplodit.
”Onko täällä vain vellihousuja?”
Sofia ei säästellyt sanojaan yrittäessään tsempata suomalaisia miehiä ”kasvattamaan pallit” ja ottamaan tilanteen haltuun.
– Miksi meidän suomalaiset miehet antavat tällaisten asioiden tapahtua? En tarkoita sitä, että nainen pitäisi lukita sisätilaan vaan teidän suomalaisten miesten pitäisi näyttää missä teidän munat on.
– Vai onko täällä vain vellihousuja? Löytyykö Suomesta vielä miehiä, joilla on halua auttaa naisia tuntemaan olonsa turvalliseksi? Sofia kysyi.
Sama pyyntö toistui monien tilaisuudessa puhuneiden naisten sanoissa: suomalaisten miesten tulisi suojella naisia.
Raiskatulle jää elinikäiset traumat
Hetken päästä Sofia palasi taas mikrofonin taakse. Tällä kertaa sanoma oli vieläkin vakavampi. Nuori nainen halusi kertoa omasta, ikävästä kokemuksestaan parin vuoden takaa, jolloin hän joutui itse ulkomaalaisen miehen raiskaamaksi Mikkelissä.
– Voin sanoa, että tämä kokemus on jättänyt elinikäiset traumat. Minkälaisen helvetin sä joudut kärsimään, kun mietit asioita. Painajaiset ja kaikki se häpeän tunne itseä kohtaan, vaikka ei ole itse ollut syyllinen siihen mitä on tapahtunut, Sofia kertoi.
Puheensa lopuksi Sofia toivoo Hyvinkäällä raiskatuksi joutuneelle nuorelle naiselle paljon voimia ja sanoi yrittävänsä olla tämän tukena sen kautta, että puhuu täällä.
”Mikään ei muutu, jos ihmiset eivät puutu”
Sofian tapauksessa raiskaaja oli häntä huomattavasti vanhempi, latinalaisesta Amerikasta peräisin oleva mies, joka oli siihen asti käyttäytynyt herrasmiehen tavoin ja jota Sofia oli pitänyt ystävänään.
Nyt 19-vuotias Sofia asuu Vantaalla ja on päässyt yli pahimmista traumoista, mutta yksin illalla ulkona liikkuminen pelottaa yhä.
– Haluan puhua näistä asioista siksi, että mikään ei muutu, jos ihmiset eivät uskalla tehdä mitään, tai edes puhua siitä mitä täällä tapahtuu, Sofia sanoo.
Raiskauksen uhrin on uskallettava hakea apua
Paikalla ollut vantaalainen kaupunginvaltuutettu Tanja Vahvelainen (ps.) keskusteli Sofian kanssa pitkään.
– Olen iloinen siitä, että olet noin hyvin toipunut ja hyvässä kunnossa, koska läheskään kaikki vastaavaa kokeneet eivät ole, Vahvelainen sanoi Sofialle.
Kaupunginvaltuutettu ymmärtää hyvin Sofian toiveen, että Vantaa olisi paikka, jossa naiset voisivat kävellä ulkona illalla ja yöllä tarvitsematta pelätä raiskatuksi joutumista. Vahvelaisen mielestä paras keino naisrauhan parantamiseksi olisi maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen ja karkotusten lisääminen.
– Ulkomaalaiset raiskaajat, rikolliset ja laittomat ulos maasta, Vahvelainen kiteyttää.
Liian moni raiskaus jää ilmoittamatta
Aivan liian moni raiskaus jää ilmoittamatta poliisille.
– On ymmärrettävää, mutta harmittavaa, että moni nainen ei mene tutkimuksiin eikä tee rikosilmoitusta. Moni kokee häpeää ja syyttää jopa itseään tapahtuneesta, Vahvelainen sanoo.
Terveydenhoitoalan ammattilaisena Vahvelainen korostaa, että raiskauksen uhrin olisi mahdollisimman pian mentävä lääkäriin lähimpään terveyskeskuspäivystykseen, jotta siemennestenäytteet ja muut todisteet saadaan talteen.
– Olisi hyvä, jos uhri saisi jonkun läheisensä tueksi lääkäriin mennessä, mutta kaikkein tärkeintä on hakeutua tutkimuksiin heti, Vahvelainen painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lenkkeilystä on tullut naisille vaarallisin urheilulaji – saksalaistytöt nousevat koskettavalla videolla vastarintaan: ”Emme ole vapaata riistaa, emme orjia emmekä sotasaalista”

Joukkoraiskauksen arvostelu somessa voi viedä naisen vankilaan Ruotsissa

Joka kolmas raiskattu on ulkomaalaisen uhri – Apulaispoliisipäällikkö: ”Ahdisteluista jääty kiinni jopa verekseltään poliisille”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











