

MATTI MATIKAINEN
Vaalikansa luottaa perussuomalaisiin
Mikä suomalaisia puhuttaa näin vaalien alla? Lapin piirissä vaalikansaa huolettavat eniten talous sekä vanhusten palveluihin ja nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat. Lapissa ongelmana on nuorison valuminen etelään. Kaikki ovat huolissaan siitä, miten järjestelmä saataisiin toimimaan niin, ettei nuorten tarvitsisi muuttaa pois.
– Meillä on täällä pitkät välimatkat, rajalta rajalle kaksisataa kilometriä. Pikkukyliltä jotuu Rovaniemelle joku tulemaan yhdeksänkymmenen kilometrin päästä palveluiden perässä, joten järkevän sote-ratkaisun saaminen on tärkeää, kertoo perussuomalaisten Lapin piirin vaalipäällikkö Kalervo Bjorkbacka.
Palvelut viedään pois
Koulutusta ollaan Rovaniemellä vähentämässä. Esimerkiksi suunniteltu yliopiston yhdistäminen Oulun kanssa merkitsisi sitä, että nuorten muuttoliike etelään yhä kiihtyy. Rovaniemellä väestönkehitys on positiivista, muualla negatiivista vanhusten muuttaessa pikkukyliltä lähelle palveluja.
– Jos koko Suomi aiotaan pitää asuttuna, miten se tehdään jos palvelut viedään pois? Lappilaisille tärkeää on myös tiestö, esimerkiksi Kilpisjärveltä Tornioon johtava tie on aivan karmeassa kunnossa. Niin ikään kaivosteollisuuteen liittyvät asiat puhuttavat, kuten radan rakentaminen Soklista Kemijärvelle, Bjorkbacka summaa.
Turvattomuuden tunne kasvaa
Samansuuntaiset ongelmat vaivaavat myös Pohjois-Karjalassa. Ihmiset ovat huolissaan eläkkeistä, rahasta, yleensä toimeentulosta. Kreikka on yksi suuri puheenaihe ja aika paljon myös perussuomalaisten vaaliteemat. Pienen ihmisen elämä ei ole helppoa Suomessa ja siihen halutaan muutos.
– Nimenomaan Pohjois-Karjalan aluetta vaivaa ehdottomasti eniten tiestön kunto. Aivan kauheita paikkoja on täälläkin. Tässä kun olin itse juuri PS-lehteä jakamassa, en muista yhtä moneen paikkaan jääneeni jumiin talvipakkasillakaan, aikamoista suota tiestö täällä on, toteaa Pohjois-Karjalan piirin vaalipäällikkö Jari Turpeinen.
Yksi suuri puheenaihe myös Pohjois-Karjalassa liittyy palvelujen säilyttämiseen, kun kaikki tuntuu siirtyvän Kuopion suuntaan. Tietynlainen turvattomuuden tunne ihmisten keskuudessa on kasvanut, kun poliisinkin vahvuutta on todella paljon vähennetty.
Autonveron poistolle vihreää valoa
Satakunnassa perussuomalaiset ovat Satakunnan Kansan gallupin mukaan ottamassa jopa ykköspaikkaa – keskustakin on jo takana. Äänestäjät ovat esittäneet aika paljon syventäviä kysymyksiä perussuomalaisten teemoista. Erityisesti viimeisen viikon aikana ihmiset ovat olleet kiinnostuneita perussuomalaisten vaaliohjelmasta ja mielipiteistä liittyen erityisesti julkisen puolen työelämäasioihin, kuten lomautuksiin ja irtisanomisiin.
– Yksittäisiä esiin nousseita kysymyksiä ovat olleet esimerkiksi sukupuolineutraali avioliittolaki ja aivan tuoreena autoverokin. Aiemminhan on sanottu, että autoveron poistaminen pitäisi sitten siirtää käyttöveroon, jolle perussuomalaiset ovat esittäneet selkeän vaihtoehdon. Ihmiset ovat hämmästelleet sitä, ettei se autovero olekaan niin mahdottoman iso potti, etteikö sitä voisi jostain muualta ottaa, kertoo Satakunnan piirin vaalipäällikkö Markku Palomäki.
Odotettavissa hyvä vaalitulos
Yleisesti ottaen vaalikansa on vahvasti sitä mieltä, että perussuomalaiset tulevat tekemään näissä vaaleissa todella hyvän vaalituloksen. Oikean ehdokkaan löytäminen on monella vielä mietinnässä, ja moni äänestäjä tekee lopullisen päätöksen vasta aivan viime hetkellä.
– Hyvältä näyttää. Meitä arvostetaan ja meihin luotetaan yhä enemmän puolueena, mikä on monen vuoden aikana jo huomattu. Se onkin helppoa, koska ehdokkaamme ovat aivan oikeasti niiden asioiden takana, joita he ovat ajamassa, toteaa Palomäki.
Kuvassa: Puheenjohtaja Timo Soini sai lämpimän halauksen äänestäjältä Korson maalaismarkkinoilla.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ykkösiä Varsinais-Suomessa

Soini: Tuoksahtaa ihan vaalivoitolle

Otetaan voitto kotiin!
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










