

PS ARKISTO
Vasemmiston mielestä perussuomalaiset lietsoo aiheetonta pelkoa – Rantanen: Jengirikollisuuteen vastattava kovilla keinoilla
Kansanedustaja Mari Rantanen sanoo, että perussuomalaiset on valmis korottamaan poliisin määrärahoja ja kiristämään rangaistuksia osana laajempia toimia, jotta Suomea piinaavaa katurikollisuutta saadaan hillittyä. Vasemmistoliitto puolestaan reagoisi rikollisuuteen lähinnä pehmeillä keinoilla ja jatkaisi ymmärtäväistä hyssyttelylinjaa.
Keskusrikospoliisin mukaan Suomen suuria kaupunkeja piinaavat katujengit muodostuvat pääosin maahanmuuttajataustaisista 18-26-vuotiaista nuorista.
Iltalehden Suoraan asiaan –ohjelmassa kansanedustajakollegansa Veronika Honkasalon (vas.) kanssa vieraillut perussuomalaisten Mari Rantanen sanoo, että perussuomalaiset on valmis esimerkiksi korottamaan poliisin määrärahoja, jotta nuorisorikollisuus saadaan kuriin.
Rangaistusten oltava kovempia
Perussuomalaiset esittää myös vakavista rikoksista tuomittavien rangaistusten koventamista, ja paljousalennuksista luopumista.
– Etenkin jengirikollisuus, johon liittyy myös kiristäminen, niin rangaistuksien pitää olla kovempia, Rantanen sanoi ja perusteli linjan koventamista myös sillä, että Suomi on jäänyt muista Pohjoismaista jälkeen.
– Henkeen ja terveyteen kohdistuvissa ja seksuaalirikoksissa meillä on tällä hetkellä muita löysemmät rangaistukset, eli olemme jäljessä. Tiukentamisen varaa siis on. Rangaistuksen yksi tehtävä on se, että rangaistus on samalla yhteiskunnan viesti yksilölle siitä, että hänen tekonsa ei ole ollut sallittu. Rangaistuksen pitää myös tuntua.
Vasemmisto silittelee päätä
Vasemmiston Honkasalo jatkoi vasemmiston tutulla hyssyttelylinjalla. Hän ei kannata rangaistusten koventamista.
– Lähestyn tätä sosiaalipoliittisesta näkökulmasta, etenkin kun puhutaan alaikäisistä tai nuorista aikuisista, huono-osaisuuden kasautumisesta, Honkasalo sanoi ja lisäsi, että perussuomalaiset ”lietsoo aiheetonta pelkoa”.
Rantanen piti Honkasalon linjaa tyypillisenä vasemmistolaisena katsantotapana.
– Honkasalokin on usein puhunut niin sanotuista pehmeistä keinoista eli siitä, että ongelmat saataisiin estettyä palveluilla. Me emme usko siihen. Lähdemme siitä, että rangaistuksia on syytä koventaa. Yhteiskunnan viesti on oltava, että on olemassa säännöt, joiden mukaan on toimittava. Jos teet rikoksia, niin rangaistus on tultava, Rantanen sanoi ja jatkoi, että myös maahanmuuttopolitiikkaa on kiristettävä.
– Ongelmat eivät ratkea pelkästään maahanmuuttopolitiikan kiristämisellä, mutta ainakin ongelman syventäminen loppuu, jolloin meille ei enää tule suuria määriä huonosti integroituvia maahanmuuttajia.
Sosiaalipolitiikan keinot eivät riitä
Yhtenä keinona vastata katurikollisuuteen Rantanen esittää, että olisi syytä aloittaa keskustelu siitä, tulisiko rikosvastuun alaikärajaa laskea viidestätoista 14 ikävuoteen.
Honkasalolla oli luonnollisesti vastalause valmiina. Tällä kertaa se kuului niin, että rikosvastuuikärajan laskeminen ”ei tutkitusti toimi”.
– Kun puhutaan alaikäisistä, he tarvitsevat apua ja tukea. On myös tutkittua tietoa, että se voisi syventää ongelmia. On puututtava varhain sosiaalipolitiikan keinoilla, Honkasalo sanoi.
Rantanen kuitenkin huomautti, että rikollista tekoa ei voi aina arvioida pelkästään siitä näkökulmasta, että tekijä on ollut alle 15-vuotias.
– Rikollisuuteen on tietenkin syytä puuttua myös varhaisilla keinoilla, sosiaalipolitiikan kautta. Samalla on kuitenkin myös niin, että kun 14-vuotias iskee puukolla toista lasta, niin puukottaja kyllä tasan tarkkaan tietää, että se on toista vahingoittava teko.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaikärajan laskeminen maahanmuuttajataustaiset katujengit hyssyttely rikosvastuu KRP Pohjoismaat rangaistukset sosiaalipolitiikka seksuaalirikokset Veronika Honkasalo Mari Rantanen Suomi Vasemmisto Väkivalta perussuomalaiset Poliisi Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset varoittanut katujengi-ilmiöstä jo vuosia – nyt on viimeinen hetki toimia puuttumalla juurisyihin eli maahanmuuttoon

Peltokangas: Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi – maahanmuuttopolitiikkaan mallia Tanskasta

Kokoomus lisäisi integraatiota ratkaisuksi maahanmuuton ongelmiin, perussuomalaiset vaatii tunnustamaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien aiheuttamat ongelmat: ”Muuten emme pysty korjaamaan asioita”

Perussuomalaiset: Hallitus on epäonnistunut kansalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa – ”Sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on suoraan yhteydessä jengirikollisuuteen”

Purra esitti epäluottamusta: Suomalaiset ovat kyllästyneet haittamaahanmuuton ongelmiin, mutta hallitus ei edelleenkään kehtaa myöntää nuoriso- ja katurikollisuuden juurisyitä

Perussuomalaiset haluaa turvallisen Suomen – Meri: ”Lopetetaan nykyinen löperö maahanmuuttopolitiikka”

Jengirikollisia piileskelee Turkissa – Ruotsin hallitus sukkasillaan

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: ”Karut vaikutukset joka sektorille”

Leena Meri ja Mari Rantanen vaativat toimia nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi: ”Tilanne vaatii myös kovien keinojen käyttöön ottamista”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












