

Ihmisoikeusaktivisti Oleg Orlov arvelee, että Putinin valtakausi kestää vielä pari vuotta. Sen jälkeen alkaa taistelu Venäjän uudesta suunnasta.
Venäjän oppositio: ”Hyökkäyssodan häviäminen on aina ollut suurin muutosvoima Venäjällä”
Elokuussa vankienvaihdon yhteydessä vapautetut venäläiset opposition edustajat kiertävät maailmaa ja antavat haastatteluja Putinin ajasta, jonka he soisivat pian päättyvän. Muutos kuplii jo pinnan alla ja kun aika on kypsä, tapahtumat etenevät nopeasti. Muutos voi tapahtua vain, jos Ukrainaa ei unohdeta.
Vladimir Kara-Murzan ja Oleg Orlovin mielestä Putin on maalannut itsensä nurkkaan. Venäjän itsevaltias ei voi lopettaa hyökkäyssotaansa tappioon, vaan jatkettava on aina tappiin asti. Putin taistelee Ukrainassa oman olemassaolonsa puolesta ja voiton eteen hän on valmis tekemään mitä hyvänsä.
– Hyökkäyssodan häviäminen on aina ollut suurin muutosvoima Venäjällä, Kara-Murza sanoo Guardianille antamassaan haastattelussa.
– Näin se käy Venäjällä. Romanovien imperiumi viime vuosisadan alussa ja neuvostojärjestelmä sen lopussa romahtivat kolmessa päivässä. Kyse ei ole vertauskuvasta, vaan molemmissa tapauksissa peli oli kirjaimellisesti selvä kolmessa päivässä.
Paluu kansalaisyhteiskuntaan
Ihmisoikeusaktivisti Orlov on antanut haastattelun norjalaiselle Verdens Gang -lehdelle ja siinä Orlov mainitsee, että Putinin valtakausi kestää vielä pari-kolme vuotta. Kun romahdus tapahtuu, alkaa taistelu Venäjän uudesta suunnasta.
Sisällissotaan Orlov ei usko.
Sen sijaan Orlov näkee mahdollisuuden positiiviseen muutokseen. Putin on itsensä vanki, mutta uusi Kreml kääntyy kohti länttä. Seuraajat aloittavat paluun lakiperusteiseen järjestykseen mielivallan sijasta.
– He taistelevat keskenään siitä, kuka palauttaa Venäjän takaisin ”hyväksyttävien normien” piiriin, nythän Venäjä on umpikujassa, Orlov toteaa.
Välttämätöntä tukea Ukrainaa
Uuden vallan ensimmäinen tehtävä on päästä eroon Venäjälle langetetuista pakotteista, vaikka ne eivät olekaan saaneet maata polvilleen. Siinä mielessä ne toki ovat toimineet, että yhä useampi venäläinen on tyytymätön vallitsevaan tilanteeseen.
Tavallisten venäläisten elintaso laskee. Parhaiten pärjäävät sotateollisuudessa työskentelevät sekä rintamalla rahan myötä ja henkensä kaupalla sotivat sekä heidän omaisensa. Inflaatio tosin syö rahan arvoa kaiken aikaa.
– Jos Putin voittaa, vanha valta jatkaa vielä pitkään. Siksi Ukrainan tukeminen on ensiarvoisen tärkeätä, Orlov muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Venäjän vastaiset pakotteet hyväksyttävät normit yksinvaltius järjestelmän romahtaminen tappio sodassa neuvostojärjestelmä Romanovien imperiumi muutosvoima Venäjällä Oleg Orlov Vladimir Kara-Murza Ukrainan avustaminen tuki Ukrainalle tyrannia Venäjän hyökkäyssota sotateollisuus kansalaisyhteiskunta Demokratia Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


IMF peruu suunnittelemansa Artikla IV -matkan Venäjälle – valtiovarainministeri Purra: ”Kannatti reagoida”
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF luopuu suunnitelmastaan tehdä konsultaatiomatka Venäjälle. Kansainvälisessä lehdistössä syyksi on kerrottu usean eurooppalaisen maan valtiovarainministerien kannanotto.

Perussuomalaiset: Meidän on varauduttava siihen, että Venäjän hybridihyökkäykset jatkuvat – ”Uhka on jatkuva ja siihen tulee reagoida päättäväisesti”
Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.

Puhemies Halla-aho: Venäjän voitto kannustaisi Venäjää ja kaikkia muita roistovaltioita uusiin valloitusretkiin
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho vei tänään tervehdyksensä Ukrainan itsenäisyyspäivän tapahtumaan Senaatintorille. United for Ukraine -tapahtumassa kuultiin lisäksi muun muassa Ukrainan Suomen suurlähettiläs Olga Dibrovaa. Tapahtumalla haluttiin osoittaa tukea Ukrainalle sodan keskellä.

Venäjän vankiloissa viruu edelleen yli 1 000 poliittista vankia – Putinin kiristyspolitiikalle ei näy loppua
Venäjä ja länsimaat vaihtoivat vankeja elokuun alussa. Itään palasi vakoilijoita, kyberrikollisia ja tuomittu murhaaja. Länteen pääsi toisinajattelijoita sekä tekaistuilla syillä vangittuja länsimaiden kansalaisia. Oleskelu Venäjällä on riski jokaiselle vapaan maan kansalaiselle ja myös kriittisiä mielipiteitä esittävälle venäläiselle. Siitä todistavat maan yli 1 000 poliittista vankia.
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.
Uusimmat

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?

Strandman: Suurpetopolitiikka kaipaa luotettavuutta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









