

KUVAKAAPPAUS/YLE
Vihreät kieltäytyy edelleen tunnustamasta katujengirikollisuuden juurisyytä – Leena Meri huomautti ideologisesta ongelmasta
Eilisessä A-studiossa perussuomalaisilta ja vihreiltä kuultiin hyvin erilaiset näkemykset ratkaisuiksi Suomessa rehottavaan katujengirikollisuuteen. Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela antoi ymmärtää, että jengirikollisuutta voitaisiin ennalta estää sosiaalipolitiikan ja kotoutumisen kaltaisilla pehmeillä keinoilla. Perussuomalaisten Leena Meri huomautti, että vihreiden ratkaisut eivät ole toimineet tähänkään mennessä.
Etenkin pääkaupunkiseutua piinaavien katujengien jäsenet ovat 90-prosenttisesti maahanmuuttajataustaisia. Vihreiden varapuheenjohtajalta, kansanedustaja Iiris Suomelalta kysyttiinkin, miksi vihreät ei koskaan puhu maahanmuuttoon liittyvistä riskeistä ja vaaroista.
Vastausta kysymykseen ei tietenkään saatu. Sen sijaan Suomela luetteli pitkän litanian erilaisia toimenpiteitä, joilla katujengirikollisuuteen voitaisiin Suomelan mielestä puuttua.
– Hallitus on lisännyt poliisien määrää, panostanut nuorisotyöhön, pidentänyt oppivelvollisuutta ja lisännyt resursseja. Nämä tutkitusti auttavat ennalta ehkäisemään nuorisorikollisuutta, Suomela päästeli varoen samalla ottamasta mitään kantaa siihen, että katujengit ovat seuraus pääasiassa epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta.
Jengiläisistä suurin osa maahanmuuttajataustaisia
Pääministeri Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen tunnetusti on hyvin vaikeaa tunnustaa katujengiongelman olemassaoloa. Vaikka ilmiöstä on keskusteltu laajasti ja myös poliisi on huolestunut asiasta, Marinin hallitus ei edes maininnut katujengi-ilmiötä viime vuonna valmistuneessa sisäisen turvallisuuden selonteossa. Eduskunnan hallintovaliokunta piti tätä puutteena. Perussuomalaiset nostikin puutteen keskusteluun eduskunnassa, ja ongelma sittemmin korjattiin.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri huomautti kollegalleen Suomelalle, että katujengirikollisuuden juurisyy on siinä, että suurin osa jengien jäsenistä on maahanmuuttajataustaisia.
– Jengirikollisuuden taustalla on maahanmuutosta johtuva segregaatio. Myös poliisi on todennut tämän, Meri sanoi.
Kova rikollisuus ei poistu mukavia juttelemalla
Suomela antoi ymmärtää, että jengirikollisuutta voitaisiin ennalta estää sosiaalipolitiikan ja kotoutumisen keinoilla.
– Ennaltaehkäisy on ensisijainen keino, Suomela sanoi.
A-studion juontaja huomautti, että ennaltaehkäisy ei ole tehonnut rikollisuuden estämisessä tähänkään mennessä, johon Suomela vastasi, ettei sitä ei ole tehty kunnolla.
Meri huomautti, että osa katujengiläisistä on mukana kovassa rikollisuudessa.
– Valitettavasti siihen ei enää auta se, että sosiaalityöntekijä menee juttelemaan mukavia. Siellä on järjestäytynyttä rikollisuutta, huumausainerikollisuutta ja vakavaa väkivaltaa.
– Vihreiden suosima ratkaisumalli eli ennaltaehkäisy ei ole ainakaan Euroopassa toiminut kovin hyvin. Tämä on huomattu esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa. Ne ovat ottamassa työkalupakkiin kovempia keinoja, kuten kovempia rangaistuksia jengirikollisuudesta. Myös tuomioiden paljousalennuksia on vähennetty, Meri sanoi.
PS poistaisi maasta ulkomaalaiset rikolliset
Myös vihreä sisäministeri Krista Mikkonen viime kesänä kiisti kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa, että maahanmuutolla olisi mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa.
Meri huomautti, että vihreiden poliittinen ajattelutapa ja pelkän ennaltaehkäisyn vaaliminen estää puoluetta havaitsemasta maahanmuuton yhteyttä katurikollisuuteen.
– Vihreillä on täysin erilainen ideologia.
Perussuomalaiset lähtee siitä, että Suomeen tulleen maahanmuuttajan tehtävänä on itse sopeutua ja integroitua maahan.
– Jos Suomeen on tultu hakemaan suojaa ja jääty tänne, mutta henkilö syyllistyykin rikoksiin, siitä pitää seurata lähtö maasta, Meri sanoi.
Perussuomalaiset julkaisi äskettäin uuden kriminaalipoliittisen ohjelman. Perussuomalaisten mielestä vakavista rikoksista tulee tuomita tuntuvia rangaistuksia, minkä vuoksi henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomittavia rangaistuksia on kiristettävä.
Suomela yritti spinnata somessa
Kuten usein aiemminkin, kansanedustajien keskustelusta käytiin jälkipyykkiä somessa. Tällä kertaa aktiivisena oli Suomela itse, joka julkaisi Twitter-tilillään hätäisesti kyhätyn spinnauksen, tarkoituksenaan ohjata keskustelua pois maahanmuuttajien jengirikollisuudesta:
”Sosiaalityö rikoskierteessä olevien nuorten kanssa ei ole ”mukavien juttelua”, kuten eräs kollega meni juuri A-Studiossa sanomaan. Kyse on vaativasta työstä, jota tehdään tiiviissä yhteistyössä poliisin kanssa. Vaikea nähdä, mitä iloa tällaisesta vähättelystä on. #yleastudio.”
Suomelan fanijoukot ottivat koppia, ja näin spinnaus lähti leviämään:
”Huhhuh. Leena Meri (PS) sitten lausui juuri että sosiaalityöntekijöiden työ rikoskierteessä olevien nuorten parissa on sitä, että ”vähän juttelee nuorten kanssa mukavia”. Siinäpä vasta vähättelyä tärkeää työtä tekeviä ammattilaisia kohtaan.”
Moni Twitterin käyttäjä kuitenkin ehti korjata virheelliset väitteet:
”Todellisuudessa sanottiin seuraavaa: ”Tässä unohtuu se, että osa tästä porukasta on kovassa rikollisuudessa mukana ja siihen ei ikävä kyllä auta se, että sosiaalityöntekijä menee juttelemaan mukavia. On huumausainerikollisuutta, on vakaa väkivaltaa. #näinnämäkoetaan”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- juurisyyt katujengit Iiris Suomela ongelmat karkotukset ideologia huumeet tuomiot seksuaalirikokset Sanna Marin Leena Meri Tanska Sosiaaliturva Ruotsi Väkivalta vihreät perussuomalaiset Poliisi hallitus Rikollisuus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos

Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”

Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Katujengit keskuudessamme, poliisi pulassa, oliko yllätys?

Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan

Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa

Aseet puhuivat taas Ruotsissa – 16-vuotias poika löydettiin ammuttuna pyörätieltä

Perussuomalaiset vaatii lain kiristystä katujengien väkivallanteoissa – Purra: Uhrin nöyryyttämisen ja teon kuvaamisen oltava aina peruste törkeälle pahoinpitelylle

Kansanedustaja Leena Meri oudoksuu Helsingin Sanomien tulkintaa perussuomalaisten kriminaalipoliittisesta ohjelmasta
Viikon suosituimmat

Eurooppa, johon uskoimme, on hitaasti kuolemassa – ”Tästä ei voi enää vaieta”
Mikä on oikea tai väärä tapa toimia, kun aiemmin täysin saksalaiset kaupungit muuttuvat silmiemme edessä muslimimaailman etuvartioiksi, kysyy Irakissa ja Afgnaistanissa palvellut brittiupseeri The Telegraphissa. Kotoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maahanmuuttajat räätälöivät uuden kotimaansa entisen kotipaikkansa kaltaiseksi. Kauniisti sanottuna ”moderni sekulaarin liberalismi perustuu kohtalokkaaseen virhearvioon”.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Lehtiväite: Minnesotan sosiaaliturvapetosten rahoja on päätynyt terroristijärjestölle Somaliaan
Minnesotan osavaltiossa epäillään tapahtuneen laajoja sosiaaliturvapetoksia. Rahaa on huijattu asunnottomien palveluilla, köyhien lasten välipaloilla ja autististen lasten terapiapalveluilla. Monissa tapauksissa epäillyt ovat Minnesotan somaliyhteisön jäseniä. Viranomaislähteet vahvistavat, että miljoonia dollareita petoksilla hankittua rahaa on lähetetty Somaliaan, missä osa rahoista on päätynyt Al-Shabaab-terroristijärjestön käsiin.

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi valittu Elias Rosengrén on 26-vuotias perheenisä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Tuulivoiman rakentaminen romahti Ruotsissa – Suomessakin buumi ohitse
Ruotsissa uuteen tuulivoimaan ei ole investoitu käytännössä laisinkaan kuluvan vuoden aikana. Myös Suomessa tuulivoimarakentaminen on selvästi hidastunut. Energiayhtiöt ovat huolissaan edullisesta sähköstä, mutta kuluttajalle se voi olla elinehto.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Antikainen: Keskusta haluaa Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston
Eduskunta käsitteli torstaina 20.11. hallituksen esitystä ulkomaalaisten pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristämisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen korostaa, että pysyvä oleskelu Suomessa ei saa olla automaattista, vaan maahantulijoiden on ansaittava se.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.
Uusimmat

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla

Afganistanilainen ampui kahta kansalliskaartilaista Washingtonissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











