

LEHTIKUVA
Yhdysvaltain poliittinen kartta menee uusiksi, kun valkoiset jäävät maassa vähemmistöksi
Niin sanottu rotukysymys askarruttaa ankarasti amerikkalaista poliittista eliittiä, jonka perinteisen leipäpuun juurella vaanii jo kirves. Mitä tapahtuu, kun valkoiset ovat vain yksi vähemmistö muiden joukossa ja latinaisamerikkalaista perua oleva väestö kasvaa kaiken aikaa kohisten? Vastausta on etsinyt SVT.
Itse asiassa historialliset sanat lausui kommentaattori Bill O´Reilly Fox-uutiskanavan vaalivalvojaisissa, kun demokraattien Barack Obama oli valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Elettiin vuotta 2012.
– Demografia muuttuu ja vanhaa Amerikkaa ei ole enää olemassa, valkoinen valta on nyt vähemmistö, O’Reilly totesi kylmän rauhallisesti.
Etninen tausta ratkaisee
Väestötiede osoittaa vääjäämättä, että USA on menossa kohti suurta muutosta ja se on huomioitu myös meneillään olevissa vaalikampanjoissa. Puolueet kiinnittävät erityistä huomiota potentiaalisen äänestäjäkunnan etnisiin taustoihin.
– Äänestäjien rodullinen tai etninen tausta ennustaa usein vaalikäyttäytymistä, sanoo professori Dag Blanck SVT:n uudessa Ulkoministeriö-ohjelmassa.
Vuoden 2045 paikkeilla valkoiset jäävät vähemmistöksi Yhdysvalloissa, tosin suurimmaksi. Nopeimmin kasvaa latinalaisamerikkalaisen taustan omaava väestö, suuresta syntyvyydestä ja Etelä-Amerikasta tulevasta muuttoliikkeestä johtuen.
Valtapuolueet vähemmistöjen asialla
Poliittisen pelikentän muutos edellyttää syvälle menevää uudistumista sekä republikaaneilta että demokraateilta. Perinteisesti demokraatit ovat olleet vahvempia vähemmistöjen piirissä, mutta pianhan Yhdysvalloissa on ainoastaan vähemmistöjä. Puoluetoimistoissa on huhkittu asian päällä jo vuosikaudet.
Vuoden 2012 vaalitappion jälkeen republikaanit löivät lukkoon ”ruumiinavausraportissaan”, että puolueen täytyy saada haltuunsa vähemmistöryhmät. ”Muuten häviämme tulevaisuuden vaalit, sen voi lukea datasta”, seisoo raportissa.
Tiedekin on erehtyväinen
Demokraatit ovat puolestaan luottaneet tutkimuksiin, jotka todistavat puolueen dominanssia valtapolitiikassa, kunhan vain pidetään kiinni vähemmistöistä ja naisäänestäjistä.
Kuinkas Amerikoissa on viimeisimmissä vaaleissa käynytkään?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Donald Trump historialliseen vaalivoittoon

Supertiistain lopputulema: Sandersin johto kasvaa, Biden kirii – muut ovat ulkona

Halla-aho: Puhe väestönvaihdoksesta ei ole foliohattuilua tai liioittelua

Riikka Purra: Tutkimus- ja tilastotieto tukee väitettä väestönvaihdoksesta

Immonen: Vihreiden politiikka vinksallaan – kannattaa väestönsiirtoa, joka tuhoaa maapalloa

Yhdysvaltain 10-vuotisen lainan korko putoaa kuin kivi
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
















