

LEHTIKUVA
Zuckerberg myöntää Bidenin hallinnon painostaneen Facebookia sensuuriin
Facebookia pyörittävän Meta-yhtiön toimitusjohtaja Mark Zuckerberg myöntää yrityksensä harjoittaneen perusteetonta sensuuria presidentti Bidenin hallinnon painostuksesta. Bidenin pojan korruptioepäilyjä koskevat jutut sensuroitiin "Venäjän disinformaationa", vaikka ne perustuivat tosiasioihin. Zuckerberg myöntää nyt Facebookin tehneen väärin.
Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakivaliokunta on ryhtynyt tutkimaan somejättien harjoittamaa sensuuria. Mark Zuckerberg on vastineena tähän tutkintaan lähettänyt lakivaliokunnalle kirjeen, jossa hän myöntää Facebookin harjoittaneen sensuuria presidentti Bidenin hallinnon painostuksesta. Zuckerbergin johtama Meta-yhtiö omistaa muun muassa Facebookin ja Instagramin.
Edustajainhuoneen lakivaliokunnan republikaanit julkaisivat Zuckerbergin lähettämän kirjeen, jota he pitävät ”suurena voittona sananvapaudelle”. Republikaanien mukaan ”Mark Zuckerberg myönsi juuri kolme asiaa:
1. Bidenin-Harrisin hallinto ’painosti’ Facebookia sensuroimaan amerikkalaisia.
2. Facebook sensuroi amerikkalaisia.
3. Facebook pyrki vaientamaan Hunter Bidenin läppärin tiedoista nousseen kohun.”
Suomen Uutiset kertoi lokakuussa 2020 miten New York Postin juttu Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin kytköksistä ukrainalaiseen liikemieheen estettiin Facebookissa ja Twitterissä. Tämä tapahtui juuri Yhdysvaltain edellisten presidentinvaalien alla.
”Bidenin hallinnon korkeat virkamiehet painostivat”
Kirjeessään lakivaliokunnalle Zuckerberg myöntää, että ”Bidenin hallinnon korkeat virkamiehet – Valkoinen talon mukaan lukien – toistuvasti painostivat” Meta-yhtiötä sensuroimaan koronavirukseen liittyvää sisältöä vuonna 2021. Poistettavaksi vaadittu sisältö sisälsi myös ”huumoria ja satiiria”.
– Hallituksen harjoittama painostus oli vääryys, Zuckerberg kirjoitti. Kadun, että emme tuoneet asiaa esille aiemmin.
– Teimme [sensuuri]päätöksiä, joita emme jälkikäteen katsoen ja uuden tiedon valossa tekisi enää tänä päivänä.
Bidenin pojan liiketoimista kertonut juttu sensuroitiin
Mark Zuckerberg myöntää myös, että Hunter Bidenia käsitelleiden juttujen sensuroiminen oli virhe. Hänen mukaansa Meta oli saanut FBI:ltä etukäteisvaroituksen ”mahdollisesta Venäjän disinformaatio-operaatiosta”, joka koski Bidenin sukua ja ukrainalaista energiajätti Burismaa, jonka hallituksessa Hunter Biden tuolloin istui.
Zuckerberg kirjoittaa, että myöhemmin on tullut selväksi, että korruptioväitteitä sisältänyt jutti ei ollutkaan Venäjän disinformaatiota, joten sitä ei olisi pitänyt sensuroida. Hän vakuuttaa lakivaliokunnalle, että vastaavaa sensurointia ei tule jatkossa tapahtumaan.
Myös Twitter oli mukana sensuroimassa
Facebookin toimitusjohtaja Zuckerberg jättää kuitenkin mainitsematta, että ainakin kolme Facebookin työntekijää osallistui kaksi kuukautta kohujuttua aiemmin pidettyyn koulutukseen, jossa somejättien ja lehdistön edustajille opetettiin vaihe vaiheelta, miten Hunter Bidenia koskevaan tietovuotoon tulisi vastata.
Tieto kyseisestä koulutuksesta tuli esille sen jälkeen, kun Elon Musk osti Twitterin ja julkisti suuren määrän Twitterin sisäistä kirjeenvaihtoa. Kuten Suomen Uutiset kertoi jutussaan vuonna 2022, FBI maksoi Twitterin työntekijöille mielipidevaikuttamisesta 3,5 miljoonaa dollaria ja sai yhtiön sensuroimaan Bideniin liittyvän paljastusjutun aivan vaalien alla “venäläisenä disinformaationa”, vaikka juttu perustui faktoihin.
Vaalivaikuttamista?
Edellisissä presidentinvaaleissa Zuckerberg käytti yli 400 miljoonaa dollaria paikallisten vaalijärjestelyjen tukemiseen. Republikaanien mielestä nämä rahat menivät pääasiassa demokraattien hyväksi ja olivat vaalivaikuttamista. Zuckerberg kertoo haluavansa olla puolueeton, joten näissä vaaleissa hän ei tule tekemään vastaavaa lahjoitusta.
Presidenttiehdokas Donald Trump pitää Zuckerbergin paljastuksia osoituksena siitä, että somejätit pyrkivät vaikuttamaan edellisten vaalien tulokseen Bidenin hallinnon painostuksesta. Elon Muskin mielestä kuulostaa siltä, että perustuslain takaamaa sananvapautta on rikottu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- X Burisma some-alustat Meta Hunter Biden Covid-19 disinformaatio koronavirus Joe Biden nettisensuuri Mark Zuckerberg Instagram Yhdysvaltain presidentinvaalit Elon Musk Facebook Donald Trump Sensuuri Twitter Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Internet-jättien monopolivalta huolestuttaa viestinnän asiantuntijoita

Musk julkaisi todisteet Twitterin puolueellisuudesta presidentinvaalien alla – lisäpaljastuksia tulossa

Jopa CNN myöntää: Bidenin henkisten kykyjen heikkenemisestä olisi voitu raportoida paremminkin

Trumpin bannaaminen ei riittänyt – demokraatit vaativat aina vain lisää somesensuuria
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












