

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen ilmastopolitiikka unohtaa kansallisen edun
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen tulevan vuoden talousarvioesitys. Viime viikolla esitystä käytiin läpi ympäristövaliokunnassa, jossa perussuomalaisten valiokuntaryhmä jätti asiaan eriävän mielipiteen.
Hallituksen toiminta on ollut perussuomalaisten mukaan vailla johdonmukaisuutta etenkin energia- ja ilmastopolitiikassa.
– Toisin kuin hallitus, perussuomalaiset kantaa huolta Suomen työllisyydestä, yrittäjyydestä ja talouskasvusta. Siksi näemme, että energia- ja ilmastopolitiikan pitää tukea työllisyyttä ja talouskasvua, eikä haitata niitä – niin kuin nyt on vihervasemmistohallituksen tekemillä toimilla käynyt, sanoo kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen Mauri Peltokangas.
– Verotuksella ja tukipolitiikalla tulee kannustaa kotimaisten energialähteiden kuten turpeen ja puuhakkeen hyödyntämiseen. Lisäksi tulee muistaa, että hajautetulla energiatuotannolla on myös iso aluepoliittinen merkitys, sanoo puolestaan kansanedustaja, valiokunnan jäsen Sheikki Laakso.
Vihervasemmisto hamuaa suojatyöpaikkoja
Perussuomalaisten valiokuntaryhmän mukaan lainsäädännöllä on huolehdittava siitä, että esimerkiksi hiilinieluista ei tule Suomelle rajoitteita, jotka pienentäisivät kestäviä hakkuumahdollisuuksia metsissä.
– Tulemme esittämään vaihtoehtobudjetissamme tiettyjä rajauksia sekä määrärahojen siirtoja luontoalueiden hankintamenoihin että henkilöstömenoihin ympäristösektorilla. Hallitus on lisäämässä henkilöstömenoja määräaikaisissa luonnonsuojelua ylläpitävissä työtehtävissä. Tätä emme hyväksy. Nämä työpaikat voidaan nähdä vihervasemmiston ylläpitäminä suojatyöpaikkoina, toteaa puolestaan kansanedustaja, valiokunnan jäsen Petri Huru.
Perussuomalaiset tuomitsee hallituksen tekemät energiaveronkorotukset kautta linjan ja esittävät, ettei korotuksia tehdä esimerkiksi turpeen ja lämmityspolttoaineiden verotukseen. Nämä korotukset nostaisivat jälleen asumisen hintaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suojatyöpaikat Sheikki Laakso Petri Huru vihervasemmisto Ympäristövaliokunta Mauri Peltokangas ilmastopolitiikka perussuomalaiset työllisyys verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Hallituksen energia- ja ilmastopolitiikka vaarantaa Suomen teollisuuden

Halla-aho: Kuntavaaleilla suuri yleispoliittinen merkitys – ”Kansalle tilaisuus ottaa kantaa ja antaa palautetta”

Hallitus korotti polttoaineveroa keskustan tuella – Halla-aho muistuttaa, että ilmastointoilussakin on syytä säilyttää suhteellisuudentaju

Ministerit Marin ja Ohisalo kiirehtivät ilmastohätätilan julistamista – Halla-aho: ”Suomessa on nyt akuutimpiakin hätätiloja ja ongelmia”

Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – ”Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Vihreät visioivat ilmastosiirtymästä, jossa reaalitalous, infra ja energiapohja muuttuvat – Ranne peräänkuuluttaa järkevyyttä: ”Ilmastotoimet eivät saa köyhdyttää kansaa”

Perussuomalaiset: Hallituksen ympäristöpolitiikan ennakoimattomuus aiheuttaa suuria ongelmia

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Asumisoikeusasuntolaki meni parempaan suuntaan

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Komission suunnitelmat uhkaavat taas suomalaista maataloutta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












