

LEHTIKUVA
Hallitus korotti polttoaineveroa keskustan tuella – Halla-aho muistuttaa, että ilmastointoilussakin on syytä säilyttää suhteellisuudentaju
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, että perussuomalaiset ei väheksy ilmastonsuojelun tarpeellisuutta. Halla-aho kuitenkin muistuttaa, että jos asetetaan ylimitoitettuja tavoitteita, niin seurauksetkin ovat melko dramaattisia tavallisen autoilijan ja maaseudulla asujan kannalta.
Suomen hallitus tavoittelee liikenteen päästöjen puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteeseen tuskin on mahdollista päästä ilman polttoaineiden hinnannousua.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) kuitenkin väitti politiikan toimittajien debatissa tänään, että keskustalle ei käy, että tällä vaalikaudella enää korotettaisiin polttoaineveroja.
Keskusta on kuitenkin hallituksessa ollessaan jo hyväksynyt yhden korotuksen ja lisälaskua autoilijoille on luvassa. Saarikko väläytti, että jatkossa koko liikenteen verotusjärjestelmä muokattaisiin uusiksi.
– Verotus kulkisi sen mukaisesti, kuinka paljon ihminen liikkuu ja missä liikkuu. Valtion tulojen näkökulmasta on miljardien kysymys, miten liikennettä verotetaan, Saarikko sanoi.
Polttoaineverotus maakunnille
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi olevansa lähtökohtaisesti samaa mieltä Saarikon kanssa siitä, että autoilun verotuksessa olisi hyvä ottaa huomioon missä ja miksi autolla liikutaan.
-Me (perussuomalaiset) emme kuitenkaan halua mitään satelliittipaikannusjärjestelmiä ihmisten autoihin, johon tämä autoilun verotus perustuisi. Meistä olisi järkevämpää, että polttoaineveron tason määrittely siirrettäisiin valtakunnan tasolta esimerkiksi maakuntatasolle. Maakunta olisi muutenkin hyvä sapluuna lisätä alueellista päätöksentekoa, jotta voitaisiin huomioida verotuksessa ja lainsäädännössä eri alueiden erilaisia heikkouksia ja vahvuuksia.
Perussuomalaiset kannattaa joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen käytön lisäämistä siellä missä se on realistista, kuten Helsingissä. Helsinkiläinen Halla-aho myös mainitsi omistavansa itse auton, mutta hän ei juuri käytä sitä.
Suomi tuottaa promillen maailman kasvihuonepäästöistä
Halla-aho sanoi, että perussuomalaiset ei väheksy ilmastonsuojelun tarpeellisuutta.
– Haluamme kuitenkin muistuttaa suhteellisuudentajusta. Suomi tuottaa promillen maailman kasvihuonepäästöistä. Vaikka lopettaisimme hengittämisen, sillä ei ole ilmaston kannalta mitään merkitystä.
Syksyllä 2018 perussuomalaiset ei lähtenyt mukaan muiden eduskuntapuolueiden ilmastojulistukseen.
– Meitä paheksuttiin silloin aluksi. Sittemmin kuitenkin kun on nähty, etenkin kokoomuksessa ja keskustassa, minkälaisiin käytännön tekoihin linjaus pakottaa, niin onkin ryhdytty jo pakittamaan.
– On selvää, että jos asetetaan ylimitoitettuja tavoitteita, niin niitä ei voida saavuttaa ilman keinoja, jotka ovat melko dramaattisia tavallisen autoilijan ja maaseudulla asujan kannalta, Halla-aho sanoi.
Hän korosti, että ainoa tapa, jolla Suomi voi olla kokoaan suurempi vaikuttaja ilmastotalkoissa on se, että Suomi estää hiilivuodon eli vastuullisesti toimivan teollisuuden ulosliputuksen pois Suomesta.
– Puolassa tai Kiinassa se sama teollisuus saastuttaa paljon enemmän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastointoilu päästövähennystavoitteet polttoaineverotus asuminen ja liikkuminen polttoaineiden hinta autoilijat Annika Saarikko Puola Kiina Autojen satelliittivalvonta Suomi perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho Keskusta Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus ajaa kilpailukykyä polvilleen – ”Syinä kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ja kasvava verorasitus”

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Polttoaineveron korottaminen on virhe – Ritva Elomaa: ”Kohtuutonta, osuu äärimmäisen huonoon saumaan!”

Immonen: Liikkumisen kustannuksia alennettava – ”Emme tarvitse unelmahöttöä, vaan realismia”

Ministerit Marin ja Ohisalo kiirehtivät ilmastohätätilan julistamista – Halla-aho: ”Suomessa on nyt akuutimpiakin hätätiloja ja ongelmia”

Vihreät visioivat ilmastosiirtymästä, jossa reaalitalous, infra ja energiapohja muuttuvat – Ranne peräänkuuluttaa järkevyyttä: ”Ilmastotoimet eivät saa köyhdyttää kansaa”

Tavio: ”Verotietojen uutisointi kallellaan vasemmalle”

Juuso vaatii teiden tehostettua valvontaa ja parempaa talvikunnossapitoa

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen ilmastopolitiikka unohtaa kansallisen edun
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









