

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ammattilaiset kiittävät perussuomalaisia linjauksista perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen parantamiseksi: ”Haluamme vaatimustasot kuntoon”
Perussuomalaiset vaati eduskunnan kyselytunnilla kunnianpalautusta suomalaiselle perus- ja ammattiopetukselle. Perussuomalaiset julkaisi maanantaina listan toimenpiteistä, joilla puolueen mukaan tavoitteeseen päästään.
– Me haluamme vaatimustasot kuntoon: hylätty on annettava, jos taso ei muuhun riitä. Kännykät kuuluvat reppuun: koulutyö on rauhoitettava oppimiseen. Poliittiset ja ideologiset kokeilut on unohdettava: viime vuosien uudistusvauhti on ollut täysin yliampuvaa. Rajat ovat rakkautta: koulurauha kuuluu kaikille ja edellyttää, että kuri, järjestys ja auktoriteetti palautetaan kouluihin. Se on lasten ja nuorten etu, perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne luetteli.
Ammattilaiset kiittävät
Ranteen mukaan puolue on saanut linjauksista kiittävää palautetta juuri opettajilta ja muilta alan ammattilaisilta.
– Kuunnelkaa heitä – he pitävät toimenpiteitämme erittäin kannatettavina. Oletteko tutustuneet perussuomalaisten linjauksiin, ja oletteko valmiit ottamaan nämä kiitetyt ideat käyttöön? Ranne kysyi opetusministeri Li Anderssonilta (vas.).
Joka seitsemäs ei osaa kunnolla lukea
Ministeri Anderssonin mukaan koulutuksen työrauhaan vaikuttaa ennen kaikkea rahoitus, jota hallitus on vahvistanut. Andersson kuitenkin painotti, etteivät poliitikot päätä siitä, mitä arvosanoja oppilaille annetaan.
On totta, että poliitikot eivät päätä arvosanoista. Perussuomalaiset kuitenkin huomauttaa, että asiantuntijoiden mukaan jopa joka seitsemäs peruskoulunsa päättävä oppilas ei osaa lukea kunnolla. Miten tällöin on voinut päästä peruskoulusta läpi?
Raha ei ratkaise
Ranne huomautti, että raha ei ratkaise läheskään kaikkea.
Tuoreen kyselyn mukaan yli puolet Helsingin kouluissa työskentelevistä on kokenut väkivalta- tai uhkatilanteita. Lisäksi kouluilla tapahtuvasta huumeidenkäytöstä ja välittämisestä tulee pääkaupunkiseudun poliisille jatkuvasti viestiä.
– Tällaiseen on oltava nollatoleranssi, eikä ongelmia saa hyssytellä kouluissa, Ranne totesi.
Maahanmuuttajakouluissa ongelmat kärjistyvät
Nämä ongelmat korostuvat kouluissa, joissa maahanmuuttajataustaisten osuus on erittäin suuri. Ranne huomautti, ettei lisäraha ratkaise ongelmaa, jos ongelmia tuottava maahanmuuttopolitiikka jatkuu.
– Edes suomalainen koulu ei kestä liian suurta väestöpohjan moninaistumista – eikä sen tarvitsekaan kestää, Ranne totesi.
Perusasiat ovat unohtuneet
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi, että totta kai perusopetus ja ammatillinen koulutus tarvitsevat riittävät taloudelliset resurssit, mutta mainittuja ongelmia ei korjata läheskään pelkällä rahalla.
– Suomalainen järjestelmä on itse aiheuttanut sen, että kouluissa oppimistulokset laskevat, opettajat kärsivät, oppilaat kärsivät, inkluusio ei toimi ja monet oppilaat eivät saa elää edes turvallisessa ympäristössä, Purra luetteli.
– Samaan aikaan oppimissuunnitelmia ja oppimismetodeja on rakennettu sellaisiksi, että perusasiat ovat unohtuneet, Purra arvosteli.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttajakoulut vaatimustaso koulutuksen rahoitus perusasiat lukutaidottomuus koulurauha väestöpohja ammatillinen koulutus perusopetus kyselytunti Maahanmuuttopolitiikka Opettajat Riikka Purra Lulu Ranne Li Andersson
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Ammattikouluihin oppimistakuu, lisää lähiopetusta ja opetusta oikeille aloille: ”Kolmivuotinen koulu, jossa on paljon ilmaa, tappaa monien motivaation”

Perussuomalaiset edellyttää vaatimustason palauttamista kouluihin, säälinumeroiden antaminen tulee lopettaa – Purra: ”Pelkkä raha ei korjaa koulun ongelmia”

On tullut aika palauttaa ammatillinen koulutus ja duunarialat arvoonsa – Suomi tarvitsee osaavia suomalaisia ammattimiehiä ja -naisia

Ari Koponen: Peruskoulu tuhotaan ideologisilla ja toimimattomilla uudistuksilla

Kouluministeri vaatii toimia: ”Vaikenemisen kulttuuri ei saa vallata ruotsalaiskouluja”

Lapsilta yllättäviä kysymyksiä Riikka Purralle Luokan edessä -ohjelmassa: ”Pitäisikö kulttuuria tukea lisää?”, ”Miksi valitsit perussuomalaiset?”

Ratkaiseeko raha korkeakoulujen ongelmat?

Kansalaisaloite vaatii kännykän käytön rajoittamista kouluissa – kännyköiden käyttö kouluissa on jo laissa kiellettyä esimerkiksi Ranskassa

Hallitusohjelma parantaa kirjallisuuden asemaa ja lisää lukuintoa – ”Kun lukemisen määrä on laskenut hälyttävälle tasolle, niin hallitus vahvistaa lasten ja nuorten lukuharrastusta”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää














