

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kouluministeri vaatii toimia: ”Vaikenemisen kulttuuri ei saa vallata ruotsalaiskouluja”
Kunniakäsitykset, islamofobia tai antisemitismi eivät ole yhtäkkiä esiin putkahtavia teemoja ruotsalaiskouluissa. Oppilaat ovat eläneet niiden keskellä koko ikänsä. Lasten ja nuorten taustat ovat usein täysin erillään valtakulttuurista ja se on jo itsessään ongelma. Kouluissa vaietaan usein vaikeista asioista ja siihen pitäisi saada muutos.
Opettajat ruotsalaiskouluissa väistelevät kiistanalaisia aiheita ja ovat mieluummin hiljaa, kuin joutuvat myrskyn silmään. Ruotsin Koulutarkastuslaitos (Skolinspektionen) julkaisi taannoin raportin, jonka mukaan kouluissa vältetään puhumista esimerkiksi rasismista, maahanmuutosta, ympäristöasioista, bensanhinnoista tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
Koulutarkastuslaitoksen selvitys osoittaa, että ”on olemassa riski siitä, että opettaja välttelee tämän tapaisia kysymyksiä muun muassa konfliktien pelossa”. Parannettavaa löytyi kaikkiaan 21 koulusta, kun tarkastuksen kohteena oli yhteensä 30 oppilaitosta.
Perinteet haastavat nykyisyyden
Eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten kansoittamilla alueilla saattaa edelleen vallita perinteinen machokulttuuri ja nainen on se heikompi ja usein myös rikkinäinen astia.
Emansipaatio on lapselle tai nuorelle unta vain ja ristiriita todellisuuden ja opetussuunnitelman välillä usein hankalasti ylitettävissä.
– Joskus tulee mielen, että oppilaat puhuvat meille asioita, joita haluamme kuulla, koska se heidän mielestään saattaa näkyä parempana numerona todistuksessa, pohtii erityisopettaja Pär Wallin Svenska Dagbladetissa.
Opetuksen tavoitteena vapaa ja ajatteleva yksilö
Ruotsin koulujen opetussuunnitelmissa on lukuisa määrä tavoitteita, jotka jokainen avoimeen kansalaisyhteiskuntaan kasvanut voi allekirjoittaa. Haasteet tosin ovat samoja kuin aikanaan yritettäessä yhdistää sosialismin teoria ja käytäntö.
– Kaikille lapsilla ja nuorilla on Ruotsissa täsmälleen samat oikeudet opetukseen, jonka koululaki ja opetussuunnitelma määrittelevät. Nyt puheena olevat kysymykset ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta, sanoo porvarihallituksen kouluministeri Lotta Edholm.
– Jos oppilas tuo mukanaan kotona vallitsevat patriarkaaliset uskomukset, koulun rooli on entistäkin tärkeämpi. Eräs koulun tärkeimmistä tehtävistä on antaa oppilaalle mahdollisuus kasvaa vapaaksi, itsenäiseksi ja ajattelevaksi yksilöksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ajatteleva itsenäinen vapaa koululaki machokulttuuri Lotta Edholm Pär Wallin maahanmuutos Ruotsin koululaitos Skolinspektionen Ruotsin koulutarkastuslaitos ympäristöasiat kunniakäsitys patriarkaalisuus opettaja vaikeneminen valtakulttuuri oppilas opetussuunnitelma islamofobia Antisemitismi Rasismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset edellyttää vaatimustason palauttamista kouluihin, säälinumeroiden antaminen tulee lopettaa – Purra: ”Pelkkä raha ei korjaa koulun ongelmia”

On tullut aika palauttaa ammatillinen koulutus ja duunarialat arvoonsa – Suomi tarvitsee osaavia suomalaisia ammattimiehiä ja -naisia

Rydman: Helsingin kouluissa on käynnissä tuhoisa kehitys – maahanmuutolla massiiviset kielteiset vaikutukset

Ammattilaiset kiittävät perussuomalaisia linjauksista perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen parantamiseksi: ”Haluamme vaatimustasot kuntoon”

Laura julkaisi kuvan itsestään muslimihunnussa, ja siitäpä sitten raivo repesi

EU:n rasismikoordinaattori kieltäytyi sukupuolirasismia ja islamotraumaa käsittelevästä haastattelusta – ohjasi kommentoinnin EU:n islamofobiasta vastaavalle koordinaattorille
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














