Annoin Nyt-liitteen, se vei koko käden – feminismille syvään kumartava HS joutui naisvihasyytösten kohteeksi

Helsingin Sanomat kirjoitti sunnuntaina analyysin hallituksen alkutaipaleesta. Pääministeri Sanna Marin kuvattiin jutussa toisaalta ”supersankariksi” ja toisaalta ”kuilun partaalla horjuvaksi pääministeriksi”. Arvio kirvoitti somessa kirpeitä kommentteja, joka eskaloitui syytöksiin Hesarin naisvihamielisyydestä. Ja kun toinen Helsingin Sanomien toimittaja kehtasi yrittää puolustella kollegansa kirjoitusta, misogyniasyytöksiin lisättiin raskauttavana tekijänä ableismi. Tuloksena oli eriskummallinen someketju, josta voimme oppia lähinnä sitä, kuinka vaikeaksi keskustelu menee, jos sitä käydään överiksi vedetyn feminismin ehdoilla.

Takavuosien rokkistaran Aki Sirkesalon hittibiisissä lauletaan: ”Annoin pikkusormen, se vei koko käden”. Kappale on erinomaisessa synkronissa Helsingin Sanomien pitkäaikaisen kehityksen kanssa. Suomalaisen journalismin entinen lippulaiva on pikku hiljaa taantunut kaikkein vimmaisempien helsinkiläispolitiikkojen äänitorveksi. Vanha kunnon journalismi on hiljalleen saanut väistyä feminististen teemojen ja naispuffien alta. Murskaavassa levikkikriisissä sinnittelevä lehti tietenkin yrittää repiä lukijoita sieltä, mistä pystyy, mutta valitettavasti valinnoilla on seurauksensa.

Helsingin Sanomien poliitikan toimituksen esimies Jussi Pullinen kirjoitti uudesta hallituksesta analyysin otsikolla ”Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri”. Kirjoitus herätti paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Eräs Twitter-kommentoija äityi syyttämään Pullista siitä, että ”näin luodaan ’näyttämiseen’ perustuva tarina ja mielikuva hallituksesta, joka horjuu kohti kuilua”. Tästä keskustelu siirtyi sujuvasti misogyniasyytöksiin: Helsingin Sanomien artikkelia pidettiin naisvihamielisenä. Syytös ei ole nykyisen keskusteluilmapiirin vallitessa aivan vähäinen.

Tässä vaiheessa kehään astuu Helsingin Sanomien uutispäällikkö, Nyt-liitteen pomomies Tuomas Peltomäki, joka huomauttaa somekommentoijille, että hänen mielestään Pullinen on kaikkea muuta kuin misogynisti.

– Jos tosta jutusta ihmisen aivot loikkaa siihen päätelmään että kirjoittaja on naisvihaaja niin sit on kyl aivoissa jotain vialla, Peltomäki kirjoittaa.

Jos tosta jutusta ihmisen aivot loikkaa siihen päätelmään että kirjoittaja on naisvihaaja niin sit on kyl aivoissa jotain vialla.

— Tuomas Peltomäki (@tuomaspeltomaki) January 27, 2020

Peltomäen viaton kommentti tulkittiin kirjaimellisesti feminististen teorioiden läpi, ja someraivo on valmis. Hesarin toimittaja on somekommentoijien mielestä ”ableisti”. Ableismi tarkoittaa käsitystä siitä, että vammattomuus on normaalia. Eli kirjoittaessaan, että Jussi Pullista naisvihaajaksi luulevien ihmisten aivoissa on jotain vialla Peltomäki syyllistyy olettamaan, että normaalisti ajattelevat aivot olisivat normi. Tai jotain.

Annetaan somen ableismiasiantuntijoiden kertoa itse:

– Ableismi argumentin korvikkeena onkin oikein toimiva ratkaisu, sanoo yksi kommentoijista, ilmeisesti tavoitellen sarkasmia.

– Kommenttisi oli asiaton ja ableistinen, toinen kommentoija vahvistaa. Voisit keskustella asiallisesti ja vaikka pyytää anteeksi virheitäsi.

Tuomas Peltomäki yrittää puolustautua:

– Ei se minusta ollut asiaton. Pulliselle kommentointi oli asiatonta ja aivan syytäkin jonkun puolustaa. Ableismiin vetoaminen on tässä yhteydessä ns herruustekniikka, jonka siirrän roskiin, Peltomäki kirjoittaa.

Oikeudenmukaisuuden puolesta ableismia vastaan taistelijat eivät kuitenkaan anna periksi:

– Sinä syyllistyit ableismiin eikä siitä huomauttaminen ole mikään ”herruustekniikka”. Voisit perua pahat puheesi.

Syytösten kohteeksi joutunut Peltomäki jatkaa ableismikeskustelua syyttäjiensä kanssa:

– Ableismiin vetoaminen argumentoinnin mitätöimiseksi ilman että on joku yhteinen konsensus siitä on herruus/alistamistekniikka, joka pyrkii sivuuttamaan itse asian. Naisvihasta syyttäminen on asiatonta jos siitä ei ole evidenssiä, Peltomäki vetoaa.

Syyttäjät pysyvät kuitenkin tiukkoina. Peltomäki on syyllistynyt ableismiin.

– Sulla ei ollut mitään argumenttia siinä, minkä vois ableismilla mitätöidä? Se oli pelkkää ableismia.

Peltomäki puolestaan syyttää ableismista syyttäjiä hänen sanomistensa ”invaliditoimisesta”. Ilmeisesti hän ei tajua, miten riskialtista invalidi-sanan käyttäminen tässä yhteydessä on; sehän saattaisi johtaan uusiin ableismisyytöksiin. Eikä ”herruus”-sanan käyttökään aivan riskitöntä ole.

– Mun pointti oli ja on sama, eli että väärin syytelty ja väärin lällätelty, ja ableismin heittelyllä pyritään hiljentämään ja invaliditoimaan tää varsinainen sanottava. Se on raukkamaista ja tyhmää, Peltomäki kirjoittaa.

– Millä tavalla tuo kommenttisi sitten ei ollut ableistinen? Mielestäni tässä ei sinua lukuunottomatta ole kukaan lällätellyt tai käyttäytynyt raukkamaisesti, kysyy yksi syyttäjistä.

Keskustelussa päästään takaisin lähtöpisteeseen, eli väitteeseen misogyniasta.

– Raukkamaista ja lällättelevää on ohittaa aivan ilmeinen ammattiin (politiikan toimituksen esimies) liittyvä motiivi pääministerin kritisointiin (vallanpitäjien kritiikki ja analyysi), ja sen sijaan väittää että motiivina on viha naisia kohtaan, Peltomäki selittää.

Mutta selitykset eivät auta. Somekommentoijat jäävät yhä vakuuttuneiksi siitä, että Marinin hallituksen arvostelu on naisvihaa ja että Helsingin Sanomien toimittajat ovat misogyynejä ja ableisteja.

Naisvihamielinen Hesari?

Lukija jää kummastuksen valtaan. Miksi lehden toimittajat ylipäätään selittelevät valintojaan? Miksi päällikkötasolta uhrataan tuntikaupalla aikaa keskustelulle, joka on lähtökohtaisesti absurdi? Miksi lehti pelkää naisvihamielisyyden leimaa näin paljon?

Toiseksi: niin sanottu ”miesselittäminen” on pitkään ollut kovan linjan feministien hampaissa. Naisedustuksen vaatimukset on yleensä kohdistettu asiantuntijapaneeleihin (all-male-panel), mutta miten on lehtien toimitusten laita? Helsingin Sanomien toimitusportaan ylin ketju on koostunut käytännössä pelkistä miehistä. Toimitus on aiemmin saanut melko rauhassa tarinoida juttujaan. Entä nyt, kun elämme naisvetoisen Marinin hallituksen aikoja? Onko enää hyväksyttävää, että miestoimittaja Jussi Pullinen kirjoittaa kriittisen jutun hallituksesta, jonka miesesimies Tuomas Peltomäki hyväksyy, ja jonka viimekätinen julkaisuvastuu kuuluu vastaavalle miespäätoimittajalle Kaius Niemelle?

Jos tämä ei enää käy, niin mitä asioille pitäisi tehdä? Pitäisikö HS:n lakata kirjoittamasta kriittisesti naispuolisista huippupoliitikoista ja seurailla myötäsukaisesti kaikkea sitä, mitä feministihallitus haluaa tehdä? Silläkin uhalla, että poliittinen vasen laita jatkaa asteittaista siirtymäänsä yhä radikaalimpaan ja äärimmäisempään suuntaan?

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola on muiden ohella havainnut HS:n asteittaisen muuttumisen naistenlehdeksi. Tällaisen lehtien leimallinen piirre on se, että sisällön pääpaino on hyvän olon tuottamisessa. Yhteiskunnalliselle kritiikille ei sijaa löydy.

HS:n onkin nyt valinnan edessä – jos se haluaa jatkaa kiivaimpien feministien miellyttämistä, on sen asteittain luovuttava varsinaisesta kovasta journalismista. Molempia ei voi saada.