Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Antikainen: Kulttuurieliitti ei voi elää veronmaksajien siivellä – myös kulttuurialan on osallistuttava säästötalkoisiin

25.03.2025 |09:11

Kotimaisen elokuva-alan Jussi-gaalaa vietettiin viime perjantaina. Monet näyttelijät kauhistelivat kulttuurialan tilannetta ja leikkauksia muun muassa median haastatteluissa gaalan punaisella matolla. He kritisoivat hallitusta siitä, että ”alaa ajetaan alas”. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että myös kulttuurialan on osallistuttava talouden säästötalkoisiin.

Ei voi olla niin, että Suomessa on jokin etuoikeutettu kulttuurieliitti, joka voi jäädä tässä taloustilanteessa säästötalkoiden ulkopuolelle, Sanna Antikainen sanoo ja jatkaa:

– Suomessa muidenkin työntekijöiden on tultava toimeen omalla työllään ja yritysten on menestyttävä, että ne pysyvät pystyssä. Miksi meillä pitäisi olla veronmaksajien ylläpitämä kulttuuriala.

Kulttuurista on leikattu vain kolme prosenttia

Antikaisen mielestä ylimielinen kulttuurieliitti vaikuttaa varsin kiittämättömältä.

– Ehkä heiltä täytyy leikata vielä lisää. Aloitetaan vaikkapa kymmenestä prosentista näin alkuun. Se olisi varmasti hyvä muistutus myös kulttuurieliitille siitä, missä jamassa Suomen talous on ja että kaikkien on osallistuttava talkoisiin. Heiltä on leikattu nyt vain kolme prosenttia, joka on noin 17 miljoonaa euroa. Valtio rahoittaa kulttuuria ja taidetta edelleen noin 1,3 miljardilla eurolla.

– Tämä hallitus on sitoutunut korjaamaan taloutta, emmekä voi jättää valtavaa velkataakkaa tuleville sukupolville. Kulttuurieliitti on liian tottunut siihen, että valtio elää velaksi ja he saavat harrastella taidetta veronmaksajien piikkiin. Heidänkin olisi syytä opetella taloudenpitoa edes sen verran, että ymmärtävät, ettei velkaraha ole ilmaista ja työn tekemisellä on ansaittava elantonsa, Antikainen painottaa.

Kulttuuriväki irtaantunut reaalimaailmasta

Antikainen huomauttaa, että valtiontalous on saatava kuntoon.

– Jos omalla työllään ei tule toimeen, ei se ole hallituksen vika. Tällainen gaalassa esiintynyt taloudenpidossa osaamattomien artistien provosointi ei ole alalle eduksi.

– Kulttuuriväki on liian irtaantunut reaalimaailmasta. Heidän on nyt syytä saada ryhtiä elämäänsä ja alkaa tekemään kannattavia produktioita ja ansaita elantonsa niin kuin muutkin suomalaiset joutuvat tekemään, Antikainen sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Analyysi: Yhdysvalloissa vasemmisto radikalisoitui pienessä ajassa ja vieraantui hyvin kauas keskivertoäänestäjistä, ilmiö aiheuttaa vasemmistolle näköharhan

17.11.2024 |22:27
Suomen uutiset logo

Antikainen: Koneen Säätiö sponsoroi opettajan kotipornoa opiskelijoille – miten sairaaksi vihervasemmistolainen woke-ideologia voi vielä tästä muuttua?

13.11.2024 |12:10

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää