

LEHTIKUVA
CNN:n Trump-vaino ei jaksa enää kiinnostaa katsojia: Pohjanoteerauksina roskisten tonkiminen ja ”humalainen höpöttäjä”
Yhdysvalloissa alkaa näyttää siltä, että joidenkin medioiden Trump-vaino on mennyt niin pitkälle, ettei se jaksa enää kiinnostaa katsojia.
CNN-kanavan pakkomielteiset salaliittoteoriat Donald Trumpin ja Venäjän yhteistyöstä ovat menneet niin sameiksi, että suuri yleisö ei jaksa niistä enää kiinnostua, väittää konservatiivinen Daily Wire -sivusto media-analyysissaan.
Todisteena yleisön mielenkiinnon lopahtamisesta ovat katsojaluvut, joita Yhdysvaltain media-alalla seurataan tarkasti.
Talouslehti Forbesin raportin mukaan CNN:n katsojaluvut tippuivat erityisesti helmikuussa, jolloin koko päivän katsojaluvut notkahtivat peräti 19 prosenttia. CNN:n keskimääräinen katsojakunta jäi alle miljoonan, kun kilpailevat kanavat huitelivat aivan eri lukemissa: MSNBC sai 1,8 miljoonaa katsojaa ja Fox News peräti 2,7 miljoonaa.
Roskien tonkimista ja venäläinen seksivalmentaja
Esimerkkeinä CNN:n pohjanoteerauksista Daily Wire mainitsee helmikuisen ohjelman, jossa CNN:n toimittaja kävi Venäjällä tonkimassa sen kerrostalon roskiksia, jossa ”Venäjän trollitehtaan” väitetään toimineen vuonna 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan.
Roskisten tonkiminen puolitoista vuotta myöhemmin ei luonnollisestikaan paljastanut yhtään mitään.
Maaliskuun alussa CNN:n toimittaja puolestaan matkusti Thaimaahan tapaamaan siellä vankilassa olevaa venäläistä ”seksivalmentajaa”, jolla on omien väitteidensä mukaan todisteita Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin.
Nyt tämä viettelijättäreksi itseään kuvaava nainen haluaa vapauteen vastineeksi tiedoistaan. Jokainen voi itse päätellä, onko kyseessä vain epätoivoinen yritys thaimaalaisesta vankilasta vapautumiseksi vai jotain muuta.
Humalainen höpöttäjä
Ehkä kaikkein noloin pohjanoteeraus nähtiin maaliskuun alussa, kun CNN:n studioon oli tuotu varsin sekavassa tilassa oleva Trumpin entinen kampanja-avustaja Sam Nunberg, joka hoki kerta toisensa jälkeen, että ei aio saamastaan haasteesta huolimatta todistaa senaatin suuren valamiehistön edessä.
– En todista. Vangitkaa minut, Nunberg hoki. Aiotteko vangita minut? Vangitkaa minut.
CNN:n toimittaja kysyi Nunbergilta, onko tämä humalassa. Toimittaja kertoi haistaneensa alkoholin tuoksun Nunbergin hengityksessä. Nunberg vastasi, että ei ole ottanut mitään.
– Paitsi lääkkeeni. Mielialalääkitykseni. Onko se okei? kysyi Nunberg.
Ex-avustajalla ei pahaa sanottavaa
Trumpin presidentinvaalikampanja erotti Nunbergin avustajan tehtävästä jo kesällä 2015, koska Nunbergin väitettiin kirjoittaneen Facebookiin rasistisia viestejä. Yhdessä viestissä oli käytetty N-sanaa ja toisessa viestissä viitattiin president Barack Obamaan ”sosialisti-marxisti-islamofasistisena natsien nuoleskelijana”.
Trumpin kampanjapäällikön mukaan tämä varsin erikoinen luonnehdinta ei edustanut Trumpin kantaa ja oli loukkaava, joten Nunberg sai kenkää.
Nunberg siis potkittiin pois Trumpin kampanjasta jo kesällä 2015 kauan ennen vaaleja. Siitä huolimatta hänellä saattaisi olla mielenkiintoista kerrottavaa suurelle valamiehistölle esimerkiksi Moskovan väitettyyn ”kultaiseen suihkuun” liittyen.
Suomen Uutiset kertoi tästä monien medioiden yhä levittämästä huhusta jo aiemmassa jutussaan.
Nunberg kertoi CNN:lle, että suuri valamiehistö saattaisi olla kiinnostunut vuoden 2013 tapahtumista.
Moskovan ”kultainen suihku” keksittyä
Trump oli tuolloin Moskovassa Miss Universum -kisoihin liittyen. Nunberg kertoi kuulleensa toiselta Trumpin avustajalta, että venäläistahot olivat tarjoutuneet lähettämään ilotyttöjä Trumpin hotellihuoneeseen, mutta Trump oli kieltäytynyt tarjouksesta.
– Ei Trump lankea sellaiseen. Hän on liian fiksu sellaiseen, Nunberg sanoi.
Tällä perusteella näyttäisi siis siltä, että mehukas huhu kultaisista suihkuista hotellihuoneessa ei pidä paikkaansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvaltojen häkellyttävä salakuunteluskandaali opettaa, miten vallanpitäjät käyttävät tiedustelutoimintaa vastustajiensa kampittamiseen

Politiikan tutkija: Clinton hävisi vaalit syyttelemällä Trumpin kannattajia rasismista, seksismistä ja homofobiasta

Valtamedialla villi elokuu – muita välineitä valemediaksi syyttävät lehdet ja kanavat epäonnistuivat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa

Vihapuhetta MTV:n Twitter-tilillä: Yhdysvaltain presidenttiä kutsuttiin idiootiksi ja toivottiin potkuja tehtävästä

Näin meitä vedätetään: Vihervasemmistolainen media syöttää omia mielipiteitään uutisina

Mäkelä ihmettelee median ja asiantuntijoiden vähätteleviä kommentteja Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan historiallisesta tapaamisesta: ”Elämmekö jollain hiekkalaatikolla?”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










