

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama (Tenzin Gyatso) kuvattuna Suomen-vierailullaan Helsingissä elokuussa 2011. / LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Viikon 37/2018 luetuin
Syyskuu 2018 luetuin
Dalai-lama: Eurooppa kuuluu eurooppalaisille – ”Pakolaisten tulisi palata kotiin jälleenrakentamaan kotimaitaan”
Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama kommentoi Ruotsissa vieraillessaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tulvaa Eurooppaan.
– Mielestäni Eurooppa kuuluu eurooppalaisille. Pakolaisten tulisi palata kotiinsa jälleenrakentamaan omia kotimaitaan, Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1989 saanut Dalai-lama totesi.
Malmössä eilen puhunut Dalai-lama (Tenzin Gyatso) sanoi Euroopan olevan moraalisesti vastuussa aitojen pakolaisten auttamisesta.
– Ottakaa heidät vastaan, auttakaa ja kouluttakaa heitä ja tehkää heille selväksi, että heidän täytyy ensisijaisesti palata kotiin kehittämään omia kotimaitaan, väliaikaisten turvapaikkojen puolesta puhuva hengellinen johtaja opastaa.
Saksassa jo liikaa pakolaisia
Dalai-lama huomautti jo kaksi vuotta sitten, että Saksa ottaa vastaan liikaa pakolaisia.
– Euroopasta, esimerkiksi Saksasta, ei voi antaa tulla arabimaata.
Dalai-lama on itse asunut suurimman osan elämästään Intiassa pakolaisena. Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvulla ja kiinalaisten muuttoliikettä maahan on pidetty uhkana tiibetiläisen kulttuurin säilymiselle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ville Tavio: Palautuslennot kurinalaisiksi ja tehtäviksi sotilaskoneilla

Saksassa raaka puukotus, vihaiset ihmiset protestoivat kadulla

Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Antikainen: Putinia rakastava kaksoiskansalainen osoittaa, miksi ministerien kansalaisuusvaatimusten on tiukennuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nostaa esiin Iltalehden haastattelun (20.9.) Suomessa asuvasta Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisesta Zinaidasta. Iltalehden mukaan Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia ja äänestäneensä Yhtenäistä Venäjää. Hän kertoi myös haaveilevansa muuttamisesta Pietariin, mutta jääneensä Suomeen sosiaaliturvan vuoksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












