

ChatGPT/Dall-E
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta uskoo huomiseen: Suomella hyvät edellytykset maailmanluokan menestykseen neljännen teollisen vallankumouksen myötä
Meneillään on teknologinen murroskausi ja neljäs teollinen vallankumous. Tulevaisuusvaliokunta kartoitti avainteknologioita ja Suomen mahdollisia tulevia menestystekijöitä.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta pyysi lukuisia asiantuntijoita arvioimaan Suomen avaintavoitteita EU:n tulevaisuushaasteita ja mahdollisuuksia. Valiokunta katsoo, että parempi ennakoinnin hyödyntäminen auttaisi varautumaan myös vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin, jos EU:n kehitys meneekin eri suuntaan kuin on oletettu tai tavoiteltu.
Neljäs teollinen vallankumous käynnissä
Tulevaisuuslautakunnassa vierailleet asiantuntijat kuvasivat, että parhaillaan on menossa neljäs teollinen vallankumous. Muutoksen merkkejä ovat langaton tietoliikenneteknologia, tekoäly, robotisaatio, superlaskenta ja uudet energialähteet.
Itse asiassa parhaillaan on menossa lukuisia yhtäaikaa vaikuttavia teknologiamurroksia. Mobiiliteknologia vyöryy uusille toimialoille, kvanttiteknologia on tulossa, avaruutta hyödynnetään yhä ahkerammin, ja lisäksi vety mullistaa energiataloutta. Biotekniikan vaikutuksen EU:n talouteen arvioidaan nousevan rajusti.
Tulevaisuusvisioissa siintelee metaversumi, joka yhdistää digitaalisesti luodut virtuaalimaailmat lisätyn todellisuuden teknologioihin niin viihdeteollisuuden kuin uudenlaisen etätyön ja etäoperaatioiden mahdollistamiseksi.
Valiokunnan käyttämät asiantuntijat nostivat esiin massiivisen määrän jo olemassa olevia mahdollisuuksia, joita hyödyntäen Suomi voisi nousta talouden taantuvasta takapajulasta menestyneiden ja positiivisesta vaihtotaseesta nauttivien maiden etujoukkoon.
Keskeistä Suomen valteissa voisi olla “mobiiliteknologiavahvuuden yhdistäminen tekoälyteknologioihin yhdeksi Euroopan ICT-teollisuuden kulmakivistä tulevaisuudessa”.
Syvällä havumetsien kätköissä Kajaanin kaupungissa sijaitsee maailman toiseksi tehokkain tekoälyalusta eli LUMI-supertietokone. Suomella on sen myötä “maailmanluokan resurssit huippututkimuksen tekemiselle, tekoälykehitykselle sekä yritysten ja tutkimustoimijoiden yhteishankkeille, joiden avulla voidaan myös kotiuttaa EU-rahaa ja houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen.”
Huippututkimusta Suomeen
Erään asiantuntijan mukaan EU:lla ei vielä ole tahoa, joka kykenisi yhdistämään huippututkimuksen, poikkialaisen innovaatiokoulutuksen ja teollisuusyhteistyön keskeisiä elementtejä tieteen monikansallisen infrastruktuurin näkökulmasta ja ehdotti, että sellaisen perustaminen voisi olla Suomen kaltaisen maan intressissä.
Lisäksi tulevaisuusvaliokunta ehdottaa lisättäväksi tavoitteisiin maininnan eurooppalaisesta strategisesta autonomiasta generatiivisen tekoälyn suhteen.
Perussuomalaisten edustajat lausunnon käsittelyssä olivat Sheikki Laakso ja Ville Vähämäki.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- digitaalinen infrastruktuuri dataregulaatio LUMI-supertietokone neljäs teollinen vallankumous murrosaika ennakointi eduskunnan tulevaisuusvaliokunta mobiiliteknologia kvanttiteknologia AI TKI-panostukset ict metaversumi virtuaalimaailma Sheikki Laakso Euroopan unioni Tekoäly Ville Vähämäki EU eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














