

MIKA RINNE
Eduskunnassa jatkava Teuvo Hakkarainen: ”Tämä on suuri voitto”
Perussuomalaiset säilyttivät kaksi paikkaansa Keski-Suomen vaalipiirissä. Viitasaarelainen perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli Keski-Suomen vaalipiirin äänikuningas 8 036 äänellä ja uusi pestinsä.
Jyväskyläläinen konkaripoliitikko Toimi Kankaanniemi jättää eduskunnan saatuaan 2 485 ääntä. Hänen tilalleen eduskuntaan nousee uutena jämsäläinen Jouni Kotiaho, joka keräsi 2 878 ääntä.
Teuvo Hakkarainen iloitsee oman vaalipiirinsä ja koko puolueen vaalivoitosta.
– Tämä on suuri voitto siitä, että kanveesista lähdettiin liikkeelle puolueen hajaannuksen jälkeen vuonna 2017. Kannatus kävi jopa kuudessa prosentissa. Siitä on noustu.
– Jussi Halla-aholle annan kiitoksen hyvistä esiintymisistä. Meillä on selkeät linjaukset ja ne ovat purreet. Jos vaalikamppailu olisi jatkunut vielä pari viikkoa, niin me olisimme suurin puolue, Hakkarainen analysoi perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Jyväskylässä.
”Meillä ei ole tehty höttöpolitiikkaa”
Hakkaraisen mukaan perussuomalaiset eivät ole sortuneet sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen tapaan katteettomaan lupaukseen ”vappusatasesta” eli sadan euron nettokorotuksesta alle 1 400 euron eläkkeisiin.
– Meillä ei ole tehty höttöpolitiikkaa. Emme ole koettaneet repiä rahaa taivaalta. Tyhjästä on huono nyhjästä. Suu säkkiä myöten, Hakkarainen toteaa.
Keski-Suomi on Manner-Suomen kolmanneksi pienin vaalipiiri Satakunnan ja Lapin jälkeen. Kahden paikan saaminen yhteensä kymmenen keskisuomalaisen kansanedustajan joukkoon on hyvä saavutus. Hakkarainen haluaa kiittää äänestäjiä ja perussuomalaisia vaalityöntekijöitä.
– Kovasti kiitoksia perussuomalaiselle kenttäväelle uhrautuvaisesta kenttätyöstä ja äänestäjille paljon kiitoksia, että vielä luotitte, Hakkarainen kiittelee.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset moittivat uutta kotouttamislakia: ”Jos et halua asua Lähi-idässä tai Afrikassa, niin älä sitten siirrä sieltä massamäärin väestöä tänne”

Hakkarainen maakuntauudistuksesta: Kepu himoitsee valtaa, kokoomus käärii rahat

Hakkarainen: ”Alipalkkaiset laittomat syrjäyttävät suomalaiset työntekijät”

Hakkarainen: Kansanedustajien kulukorvauspelleily lopetettava, tulkoon samalle viivalle duunareiden kanssa

Mauri Peltokangas nousi kansanedustajaksi hurjalla äänimäärällä: ”Suuri kiitos kaikille äänestäjille”
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
















