Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Elo: Terroristilta täytyy ottaa pois Suomen kansalaisuus

17.06.2014 |17:42

Helsingin Sanomien haastatteleman tanskalaisen terrorismitutkijan Lars Erslev Andersenin mukaan ”ääriterrorismin uhka Pohjoismaissa ei ole merkittävästi kasvanut. Esimerkiksi Kööpenhaminassa Syyriasta palanneet sotilaat kävelevät kadulla siinä missä muutkin tanskalaiset”.

Tutkijan väitettä täytyy ihmetellä. Millaista toimintaa on äärimmäinen tai maltillinen terrorismi? Äärimmäisessä terroristijärjestö ISIS katkoo irakilaissotilailta päät, maltillisessa vain kädet?

Syyrian taisteluista palanneiden henkilöiden ei pitäisi saada olla maassa ”siinä missä muutkin”, koska he eivät olet samanlaisia kuin muut kansalaiset, vaan terroristikoulutuksen saaneita uhkatekijöitä. Brysselissä Juutalaiseen museoon terrori-iskun tehnyt islamisti on Ranskan kansalainen ja taistellut Syyriassa. Ranskassa pelkästään Syyrian sotaan jihadistikoulutukseen lähteneitä, sinne matkaavia ja sieltä palanneita on yli 780.

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on lähtenyt Syyriaan 30-40 ihmistä, joista puolet on taistellut jonkin ryhmän puolella. Useimmat ISIS-järjestön riveissä. Nämä henkilöt värväytyvät tietoisesti terroristijärjestöön, taistelevat sen rinnalla vieraassa maassa ja he voivat muka palata lähtömaahan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Suomen täytyy ryhtyä seuraaviin toimiin:

1. Todistetusti islamistien rinnalla taistelleiden ulkomaalaisten maahanpääsy on estettävä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantamisen nojalla. Useat Euroopan maat ovat kieltäneet terroristikoulutuksen saaneiden ulkomaalaisten maahanpääsyn tai karkottanut heidät maasta.

2. Terrorismirikosten rangaistavuutta täytyy laajentaa. Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten on säädettävä rangaistavaksi teoksi. Lisäksi terrorismin rahoittamissäädökset on laajennettava koskemaan varojen keräämistä tai antamista terrorismiryhmälle tai toisen terrorismirikoksen tekemiseen.

3. Suomen kansalaisuuslakia on muutettava siten, että se mahdollistaa kansallisen turvallisuuden vaarantavien kansalaisuuden menettämisen. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi todistetusti terroristikoulutuksen saaneet. Perustuslakia on muutettava siten, että kansalaisuutta ei turvata sellaiselle henkilölle, joka vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Niin sanottu kansalaisuudettomuus ei saa vaikuttaa päätökseen. Näin on päättänyt toimia esimerkiksi Iso-Britannia.

Syyriaan taistelemaan lähtenyt Suomen kansalainen osoittaa teollaan, että hän hylkää ne länsimaiset arvot, joiden pohjalle suomalainen yhteiskunta rakentuu. Suomen kansalaisuus on annettu etuoikeus, ei luovuttamaton ihmisoikeus. Länsimaisen demokratian väkivaltaisesti torjuvalla ei pidä olla oikeutta länsimaisen demokratian kansalaisuuteen.

Simon Elo
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi