Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elo: Vihreiden Niinistö ja Alanko-Kahiluoto äänestivät itse perheenyhdistämisen tiukentamisen puolesta – “Hurskastelun maailmanennätys”

08.06.2016 |13:06

Julkisuudessa on viime päivinä käsitelty perheenyhdistämistä hakeneen irakilaisperheen kohtaloa ja arvosteltu hallituksen perheenyhdistämispolitiikkaan.

– Media on niin keskittynyt pommittamaan hallitusta, että on sokea sille tosiasialle, että vihreät ovat vihaamansa perheenyhdistämiskäytännön arkkitehteja, perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo huomauttaa.

Puolestapuhujista vastustajiksi

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja ryhmäjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto äänestivät vuonna 2010 sen ulkomaalaislain muutoksen puolesta, jota nyt niin kovasti vastustavat.

– Hurskastelun maailmanennätys, Elo sivaltaa.

– Alanko-Kahiluoto on väittänyt MTV:n uutisille, että hallitus aikoo ”tehdä siitä säännön, että perhe voidaan näin hajottaa”. Todellisuudessa Maahanmuuttoviraston päätös irakilaisperheen osalta perustuu vuonna 2010 säädettyyn lainsäädäntöön, joka tehtiin vihreiden ollessa hallituksessa.

“Punaviherkaarti heikolla pohjalla”

Myös perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen tuloraja on ollut Maahanmuuttoviraston sisäisissä ohjeissa jo vuosia.

– Ensin paljastuu, kuinka Antti Rinne (sd.) muuttaa mielipidettään turvapaikkapolitiikasta tilanteen mukaan ja nyt tämä. Kansalle paljastuu pala palalta, kuinka heikolta pohjalta punaviherkaarti toimii. Jälleen uusi päivä, jolloin vihreät vastustavat, mitä itse säätivät ja demarit vastustavat, mitä vielä hetki sitten kannattivat, Elo sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
6.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
7.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää