

LEHTIKUVA
Elomaa: Julkisten hankintojen kilpailuttamisen valuviat laittoivat Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen polvilleen
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mukaan liian usein julkisissa kilpailutuksissa laatu jää jalkoihin, kun pelkkää hintaa tuijotetaan.
– Keskeinen haaste on pelkkä hinta edellä hoidetut kilpailutukset. Palvelujen laatu unohtuu valitettavan usein, kun kilpailevia tarjouksia punnitaan lähinnä eurojen perusteella, valittelee Elomaa.
Kela-kyydeissä hyvä esimerkki huonosta kilpailutuksesta
Elomaa huomauttaa, että laadun arviointi hankkeissa on usein haastavaa, mutta välttämätöntä onnistuneen hankinnan varmistamiseksi.
– Esimerkiksi vakavat ongelmat Kelan korvaamien taksikyytien kanssa ovat seurausta tiukasta hintakilpailusta. Kela yritti tosin pyytää ministeriöltä lisäaikaa varmistaakseen uudistuksen toimivuuden, mutta turhaan. Kritisoimme tätä taannoin kirjoituksessamme kansanedustajakollegani Leena Meren kanssa, Elomaa kertoo.
Laadukas hoito jäihin prosentin hintaeron vuoksi
Toiseksi esimerkiksi Elomaa nostaa Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen tapauksen. Kuntoutuskeskuksella on ollut keskeinen rooli neurologisten sairauksien kuntoutuksessa Suomessa.
– Maskun kuntoutuskeskuksella on laadukkaaseen toimintaan pohjautuva hyvä maine. Kelan kilpailutuksen seurauksena reilun prosentin hintaero johti siihen, ettei Maskun kuntoutuskeskus päässyt palveluntarjoajaksi. Tämän seurauksena Maskussa ei järjestetä vuonna 2019 vaativan lääkinnällisen laitoskuntoutuksen jaksoja.
– Tämä on iso takaisku monille keskuksen asiakkaille. Tulevaisuudessa näiden erityisosaamista edellyttävien kuntoutuspalvelujen alueellinen toimivuus on epävarmalla pohjalla. En haluaisi rapauttaa terveyspalvelujemme laatua tällaisilla päätöksillä, toteaa Elomaa vakavana.
Elomaa on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, miten hallitus aikoo kehittää kilpailutusta niin, että laadun merkitys korostuisi nykyistä enemmän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Ei suomalaisille köyhille tai kodittomille ole pystytetty vastaanottokeskuksia tarjoamaan heidän tarvitsemiaan palveluita – ”Sairaat ja vanhukset jätetään heitteille”

Meri ja Elomaa: Hallituksen korjattava budjettiriihessä Kela-kyytien ongelmat

Juvonen: Sote-paketti levällään – ”Prioriteetit hukassa ja maakuntajakokin kuin väärällä harpilla piirretty”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













