

LEHTIKUVA
Elomaa: Paine muuttoliikkeelle Afrikasta Eurooppaan voimistuu, maahanmuutosta jo nyt miljardikustannukset – ”Suomi ei voi lakaista näitä riskejä maton alle”
Maahanmuuton haasteet eivät ole pyyhkiytymässä pois poliitikkojen asialistoilta tulevallakaan vaalikaudella, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Afrikassa asuu tällä hetkellä noin 1,2 miljardia ihmistä. Afrikkalaisia on siis noin kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalaisia. YK:n ennusteiden mukaan Afrikan osalta väestölaskurit näyttävät kilahtavan 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tämä olisi neljä kertaa Euroopan väestömäärä.
– Vuoteen 2100 mennessä on neljän miljardin raja jo rikkoutunut ja yli kolmannes maapallon väestöstä asuisi Afrikassa. Paine muuttoliikkeelle Afrikasta Eurooppaan on jo nyt valtava ja väestönkehityksen ennusteiden pohjalta sen voidaan ennustaa vain voimistuvan entisestään. Suomi ei voi lakaista näitä riskejä maton alle vaan olemassa oleviin ja tuleviin haasteisiin on vastattava poliittisin keinoin, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa toteaa.
– Sotien, vainon ja köyhyyden seurauksena moni päätyy harkitsemaan lähtöä kotimaasta eikä tämä ole kenenkään mielestä kiva asia. Ongelmia on koitettu ratkoa kansainvälisen yhteistyön voimin jo vuosikymmeniä, mutta tulokset ovat jääneet valitettavan laihoiksi. Lisäksi turvapaikkaturismi paisuttaa ongelmia kohdemaissa.
Asiantuntija ja hallitus eri mieltä kustannuksista
Taloushallinnon asiantuntija Pauli Vahtera julkaisi laskelmia humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista Suomelle. Hänen laskelmissaan päädyttiin 3,2 miljardiin euroon vuodessa.
– Vahteran uskottavat ja jopa varsin varovaiset laskelmat poikkeavat silti reilusti hallituksen selvityksen tuloksista. Hallitus selvitti maahanmuuton kustannuksia ministeriöiden voimin. Vuonna 2017 julkaistut luvut oli selvästi laskettu alakanttiin. Kustannusten huippuvuonna 2016 päädyttiin yli miljardiin euroon, mutta muuten jäätiin alle miljardin euron.
– Eikö suomalaisten haluttu tietävän totuutta siitä paljonko maahanmuutto meille maksaa? Miljardiluokan kulujen lisäksi maahanmuutto vaikuttaa myös rikollisuuteen ja ennen kaikkea turvallisuuteen, Elomaa päivittelee.
Maahanmuuttokeskustelu käytävä nyt
Afrikan väestönkasvun ennusteiden ja Lähi-idän ongelmien perusteella maahanmuuton kustannukset eivät ole nykyisellä politiikalla vähenemässä, päinvastoin.
– Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan muutos ja siitä on keskusteltava avoimesti ennen vaalipäivää, Elomaa vaatii.
– Vaaleilla valitut Suomen kansanedustajat toimivat Suomen edunvalvojina, eivät Ruotsin, Pohjois-Korean tai EU:n. Keskustelua maahanmuuttoasioista ei saa ohittaa eduskuntavaaleissa 2019. Maahanmuutossa on kyse miljardiluokan ongelmasta, jolle on löydettävä pikaisesti kestävä ratkaisu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lähi-itä Muuttoliike Eurooppa Afrikka Ritva ”Kike” Elomaa Maahanmuuton kustannukset Suomi Pauli Vahtera hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiolta 5,3 miljoonaa euroa laittomasti maassa oleskeleville – Meri: ”Tämä on niin uskomaton tilanne”

Leena Meri: maahanmuuton kustannukset ovat valtavat, mutta hallitus säästää omien kansalaistensa hyvinvoinnista

Eerola: Turvapaikanhakijoiden vaikutus julkiseen talouteen negatiivinen – koulutus, kielitaito ja kyky integroitua puuttuvat

Suomi on vähentänyt päästöjään enemmän kuin EU-maat keskimäärin – Huhtasaari: ”Jos me emme saa maailman väestöräjähdystä hallintaan, mitkään päästöleikkaukset eivät riitä”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Maahanmuuton kulut jopa 3,2 miljardia vuodessa – jo murto-osalla saisi hoitajamitoituksen kuntoon

Epäsuotuisaa väestönkehitystä ei korjata maahanmuutolla – ”Ilman suomalaisia lapsia ei ole suomalaista tulevaisuutta”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














