Tagi: Pauli Vahtera

SU

Suomen Perustan tänään julkaisema tutkimus osoittaa, että heikkoa kotoutumista edustava maahanmuutto on vakava uhka kansalaisten suojaksi perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien, kuten sosiaaliturvan, toteuttamiselle, koska haitallisella maahanmuutolla rapautetaan perusoikeuksien taloudellista pohjaa. Tutkimus painottaakin, että kaikkien ja varsinkin sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta on samalla välttämätöntä suojella julkista taloutta.  Lue lisää >

Wikipedia, Lehtikuva

Pitkän linjan tilintarkastusammattilainen Pauli Vahtera kritisoi voimakkaasti suomalaisten päättäjien ja yritysjohtajien innokkuutta ja varomattomuutta energia-asioissa. Fortum on tehnyt voitollista toimintaa Suomessa ja lähialueilla. Mikä pakotti yhtiön myymään sähköverkkonsa täällä ja rynnistämään erittäin riskipitoisiin hankkeisiin ulkomailla?  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vielä kuusi vuotta sitten ajan henki oli hieman toisenlainen kuin nyt. Viime vuosikymmenen puolivälissä mitä älyttömimmät maahanmuuton mahtavuutta ja taloudellista hyötyä hehkuttavat julistukset ja viestit menivät läpi valtamediassa – erityisen usein Ylen ja Helsingin Sanomien alustoilla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen poliisitaustainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt kirjallisen kysymyksen koskien Ajovarma Oy:n kuljettajantutkintotoimintaa viime viikolla uutisoituun lahjusepäilyyn liittyen. Rantanen peräänkuuluttaa Suomessa toimivien hyvä veli -verkostojen perkaamista ja esittää, ettei tulkkeja pitäisi voida käyttää ajotutkinnoissa lainkaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vihreät ja vasemmistoliitto eivät hyväksy tieteen rahoituksen leikkauksia. Taloustieteen professori Matti Virén kuitenkin pohtii ovatko monet Suomen Akatemian rahoittamat hömppätutkimukset paremminkin jo veronmaksajille kalliiksi käyvää akateemisen piilotyöttömyyden hoitoa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Maan hallitus heitti johtajuuden sijaan kriisipallon THL:n syliin ja luki papereista heidän ohjeistuksiaan kansalle. Eli maata periaatteessa johti THL, jonka johtajat osoittautuivat asiantuntijuuden sijaan enemmänkin poliittisesti valituiksi virkamiehiksi eli hyväpalkkaisiksi yhteiskunnan eläteiksi, kirjoittaa kansanedustaja Ano Turtiainen tuoreessa blogissaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten vantaalainen kaupunginvaltuutettu, yrittäjä ja blogistina tunnettu Pauli Vahtera haluaa kiinnittää huomiota Afrikan ja Lähi-idän väestönkasvuun, jotta Eurooppaan suuntautuva kansainvaellus saataisiin aisoihin edes jollakin tavalla. – Väestöräjähdyksestä seuraa kaikki: sodat, köyhyys, luonnonvarojen ehtyminen, ilmaston muutos, eroosio, metsien tuhoutuminen ja saastuminen. Afrikassa ja myös muualla muslimimaissa on liikaa toimettomia nuoria miehiä, jotka vaeltavat Eurooppaan, Vahtera sanoo....  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas, kaupunginvaltuutettu Pauli Vahtera Vantaalta laski jo viisi vuotta sitten Ylen MOT-ohjelmaa varten maahanmuuton todellisten kustannusten olevan yli miljardi euroa vuodessa. Maahanmuuton kustannuksiin liittyy muutama iso asia, jotka eivät käy ilmi Suomen Perustan juuri julkaisemassa tutkimuksessa, jonka mukaan maahanmuutosta koituu suomalaisille yli 700 miljoonan euron lasku joka vuosi. Laskelmissa ei ole huomioitu tiettyjä piilokustannuksia,...  Lue lisää >

afp lehtikuva Anwar Amro

Syyriassa asuu yli 22 miljoonaa asukasta. Heistä 2 miljoonaa on pakolaisena maan lähialueilla ja 4 miljoonaa maan sisällä. 500 heistä tuodaan Suomeen. Joka 12.000:s voittaa turvapaikkaloton pääpalkinnon, miljoona euroa. Yksi tulee Suomeen, 11.999 jää lähialueille. Peliriippuvaisten lottoa tämä muistuttaa muutoinkin. Velkaiset ihmiset ottavat lisää velkaa ja laittavat rahat yhteiseen pottiin. Sen jälkeen potista arvotaan 500...  Lue lisää >