

PS ARKISTO
Elomaa vaatii hallitukselta sinivalkoisempaa politiikkaa: Suomella ei ole varaa ajaa verottamalla ja vihreilemällä perusteollisuutta alas
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan koronan toisesta aallosta ja sen vaikutuksista talouteen ja työllisyyteen.
– Koronan vaikutuksista talouteen ja työllisyyteen liittyen on esitetty useita erilaisia arvioita. Osa enemmän optimistisia ja osa vähemmän. Joka tapauksessa alaspäin mennään kaikilla mittareilla katsottuna ja vasta aika näyttää, kuinka syvä pudotus on luvassa, Ritva ”Kike” Elomaa kirjoittaa.
– Suomen kriisiä edellyttänyt tilanne ei ole ollut kaksinen. Viime vuosien talouskasvu on ollut eurooppalaisessa vertailussa pohjakastia, eikä politiikan keinoin ole löydetty ratkaisuja myöskään pitkään tiedostettuihin haasteisiin esimerkiksi työllisyyden tai soten osa-alueilla. Lisäksi olemme velkaantuneet huolestuttavaa vauhtia tällä vuosituhannella eikä rakenteellisiin ongelmiin ole löydetty kestäviä ratkaisuja.
Velkataakka paisuu ennätyslukemiin
Valtion tuleva budjettiesitys ei Elomaata naurata.
– Velkataakka tulee koronan seurauksena paisumaan uusiin ennätyslukemiin ja ennennäkemättömän suurin harppauksin. Tavallista suurempi velanotto on tietysti ymmärrettävää, mutta hallituksen rahankäyttöä en monelta osin sulata. Yksi selkeimmistä säästökohteista olisi ollut perua toisen asteen oppivelvollisuuden laajentaminen. Tässä olisi ollut suuruusluokaltaan satojen miljoonien säästökohde ilman, että valtakunnan asiat sekoittuvat entisestään. Asiantuntijoidenkin näkemykset uudistuksen hyödyistä olivat varsin ristiriitaiset.
– Puolustiko vasemmistoliitto uudistusta viimeiseen saakka vain saadakseen näytettyä, että hekin ovat jotain saaneet hallituksessa tehtyä? Elomaa kysyy.
Maahanmuuton kustannuksissa piikki auki
Viime aikoina on väläytelty eläkeputken poistoa. Elomaa huomauttaa, että eläkeputki vapauttaa työpaikkoja nuoremmille, mikä on äärimmäisen tärkeää vaikeina aikoina.
– Myös maahanmuuton kustannusten suhteen piikki on yhä valtionvelan paisuessa surutta auki ja kehitysapua saatetaan jopa kasvattaa. Punavihreää politiikkaa tekevä hallitus on jostain syystä erityisesti mieltynyt siirtämään suomalaisten veronmaksajien rahoja ulkomaille. Tästä osoituksena EU:n koronatukipaketti.
– Hallitus esitti pääministeri Sanna Marinin johdolla, että tukipaketin hyväksyminen olisi Suomelle kova pala. Tämän naurettavan teatterinäytelmän jälkeen olemme kuitenkin hallituksen siunauksella mukana lappaamassa rahojamme tukipaketista hyötyville jäsenmaille. Perussuomaliset vastustavat tätä jyrkästi. Nyt hallitus ryhtiä! Käytetään rajalliset eurot suomalaisten hyväksi! Elomaa vaatii.
Verottamalla ajetaan teollisuus alas
Elomaa toivoo hallitukselta sataprosenttista keskittymistä tärkeiden asioiden hoitoon. Elomaan mukaan hallitus syyttää mielellään perussuomalaisia tai kokoomusta milloin mistäkin siirtääkseen huomion pois vaikeista päätöksistä.
– Yleisesti budjettilinjauksissa on varmistettava maamme kriittisten toimintojen sujuvuus. Terveydenhuolto on tietysti keskeinen palanen. Myös kotimaisen maanviljelyn toimintaedellytykset on turvattava eikä hallituksen ylivihreä ympäristöpolitiikka saa kampittaa maatilojamme. Teollisuuden suhteen saimme taannoin myrskyvaroituksen hallituksen toimien seurauksista merkittävän paperitehtaan alasajon myötä.
– Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa verottamalla ja vihreilemällä ajaa perusteollisuuttamme alas. Sähköpyörät ovat kyllä ihan kivoja, muttei niillä polkemalla Suomea saada ylös koronakuopasta. Jos ei yrittäjiä ymmärretä ja auteta kriisin keskellä, seuraukset ovat kauaskantoiset suomalaisen työn ja yrittäjyyden kannalta, Elomaa varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- punavihreä ilmastopolitiikka valtion velka EU-tukipaketit työpaikat Ritva ”Kike” Elomaa Maahanmuuton kustannukset perussuomalaiset talous kehitysapu verotus Teollisuus budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Puheet kuuden tunnin työpäivistä tai polttoaineiden hinnan korotuksista on lopetettava välittömästi – ”Viimeinen niitti investoinneille ja teollisuuden työpaikoille”

Halla-aho: Ainoa kestävä tapa torjua köyhyyttä on lisätä tuottavan työn määrää – ”Se onnistuu vain keventämällä palkansaajan ja yrittäjän vero- ja maksutaakkaa”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus ajaa kilpailukykyä polvilleen – ”Syinä kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ja kasvava verorasitus”

Toimi Kankaanniemi KSML:ssä: 750 mrd euron EU-tukipaketti on vaarallinen ensimmäinen avaus – pian Välimeren kriisimaat vaativat lisää miljardeja

Tavio: EU-elvytyspaketin kaataminen on nyt perussuomalaisten tärkein tehtävä

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

KTM Törnqvist: Suomen ja Euroopan olisi syytä palata markkinatalouteen

Wihonen: Miten elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvataan koronaepidemian aikana ja sen jälkeen?

Ruotsin eläkejärjestelmän uskottavuus koetuksella: Sama raha 40-vuotisen työuran tehneelle ja totaalityöttömälle
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















