
Epämääräisyyksiä Brexitin kumoamiseen tähtäävässä brittivetoomuksessa
BRITANIA | Brexitin kumoamiseen tähtäävässä verkkovetoomuksessa on esiintynyt lukuisia epämääräisyyksiä. Addressia on allekirjoitettu ympäri planeettaa ja eräs EU-eroa kannattava kertoi kokeilleensa maan kuningattaren postinumeroa onnistuneesti, brittilehti Express uutisoi. Bottien, eli automatisoitujen massa-allekirjoitusten käyttöä kuitenkin tarkkaillaan. Vetoomus on kerännyt yli kolme miljoonaa allekirjoitusta.
Allekirjoitusten määrä ei sinänsä mitään sen kummempaa. Kymmenen tuhannen allekirjoituksen kohdalla hallitus vastaa vetoomukseen. Sadan tuhannen rajan rikkoutuessa parlamentti keskustelee aiheesta. Tämän rajan jälkeen lisäallekirjoitukset eivät merkitse uusia lisätoimia.
Vetoomukseen allekirjoittamiseen tarvitaan sähköpostiosoite ja brittiläinen postinumero. Kyseiseen sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistuskirje, jonka hyväksymällä allekirjoitus hyväksytään. Näin ollen bottien käyttöä on hankaloitettu.
Lisäksi ulkomailla oleskelevat britit voivat osallistua, joten kaikki ulkomailta allekirjoitetut vetoomukset eivät siten ole automaattisesti ulkopuolisten tahojen halua puuttua brittien sisäiseen asiaan.
Postinumeroita jaettu sosiaalisessa mediassa
Sosiaalisessa mediassa on levitetty brittiläisiä postinumeroita ja kehotettu väkeä allekirjoittamaan vetoomus. Tällöin ahkerat ulkomaalaiset ovat voineet tehtailla itselleen useita sähköpostiosoitteita ja allekirjoittaa vetoomuksen useaan kertaan.
Vetoomuspalvelin on ajoittain pahoin ruuhkautunut. Varmistussähköpostin on kerrottu viipyvän jopa vuorokauden allekirjoituksen jälkeen.
Vetoomus ei kuitenkaan jyrää yli maan lainsäädäntöä. Tämän vuoksi tietoturva ei ole yhtä korkealla tasolla kuin vaaleissa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














