Espanjan vanhat puolueet helisemässä – omatkin hylkäävät

04.11.2014 |11:29

Espanjan alle vuoden ikäinen podemos-puolue on noussut mielipidemittauksissa kärkipaikalle, uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa. Podemos lasketaan vasemmistolaiseksi puolueeksi, ja sillä on hyvin samanlainen ohjelma kuin Kreikan syrizalla. Podemos vastustaa ankarasti Saksan ajamaa vyönkiristyspolitiikkaa. Lisäksi se on valmis kyseenalaistamaan yhteisvaluutta euron.

Espanjan päähallituspuolue PP on ryvennyt viime aikoina pahasti korruptioskandaaleissa. Espanjan poliisi pidätti yllätysiskussaan lukuisia vaikutusvaltaisia henkilöitä vain päivän sen jälkeen, kun pääministeri Mariano Rajoy vähätteli maan korruptioastetta. Osa pidätetyistä oli PP:n jäseniä.

– PP on hankalassa asemassa. Puolueen omat kannattajatkin hylkäävät sen, Espanjan poliittisesta historiasta luennoitseva Alex Quiroga toteaa Bloombergille.

Podemos saavutti kannatuskyselyssä 28 prosentin suosion. Puolue ajaa muun muassa minimipalkkaa, 35 tunnin työviikkoa ja eläkeiän laskemista 60 ikävuoteen. Työmarkkinamuutosten lisäksi puolue vaatii, että Euroopan keskuspankki tulisi alistaa euromaiden hallitusten päätäntävallalle.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi