

LEHTIKUVA
EU-elvytysrahastosta valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ”Koskee suoraan Suomen suvereniteettia ja itsenäisyyttä”
Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari ja avustaja Olli Kotro ovat jättäneet valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen valtioneuvoston 28.1.2021 tekemästä päätöksestä, jossa esitetään eduskunnalle EU:n elvytysrahaston hyväksymistä.
Valituksessa todetaan, että päätös rikkoo useilta osin sopimusta Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) eikä se ota huomioon eduskunnan perustuslakivaliokunnan tekemiä kriittisiä huomioita asiasta.
Päätös on kumottava
Valituksessa vaaditaan päätöksen kumoamista, täytäntöönpanokieltoa kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu, suullista käsittelyä sekä esitetään ennakkoratkaisun pyytämistä Euroopan unionin tuomioistuimelta.
– Elvytysrahastoratkaisu on kymmenien vuosien päähän vaikuttava asia, josta on esitetty monia epäilyjä liittyen sen oikeusperustaan. Asia koskee suoraan Suomen suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Katson, että tämä yhteiskunnallisesti merkittävä asia on punnittava oikeudessa, Laura Huhtasaari toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-elvytyspaketti suvereniteetti valitus korkein hallinto-oikeus Olli Kotro Suomi Laura Huhtasaari perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa pitää Suomen EU-elvytysrahaston ulkopuolella: ”Suomen kannalta pikavippi, jossa maksamme saamamme rahat takaisin tuplana”

Keskusta ylpeilee nettomaksajan roolilla, vihreät hahmottelevat jo seuraavaa EU-elvytyspakettia – Mäkelä: ”Suomalaisten miljardit lähtevät muille maille”

Valtiovarainministeri Vanhasen mielestä EU-elvytys on järkevää, vaikka Suomi saa yhä vähemmän ja maksaa entistä enemmän – Tavio: ”Kuulostaa aina vaan surkeammalta”

Perussuomalaisilta lakialoite kansanäänestyksestä: EU-elvytyspaketista Suomelle yli kolmen miljardin nettotappiot – ”Emme voi hyväksyä tällaista verovarojen järjetöntä käyttöä”

Ministeri Saarikko jakaisi Suomelle tulevaa EU-elvytystä kunnille: ”Nopeat nettiyhteydet kaikille” – Halla-aho palautti maan pinnalle: ”Suomi ei tosiasiassa saa EU:lta senttiäkään”

Perussuomalaisten Halla-ahoa lukuun ottamatta kaikki suurimpien puolueiden puheenjohtajat tukevat sitä, että Suomi kippaa 6,6 miljardia euroa EU-elvytykseen

Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen harjoittamaa politiikkaa: ”Verotus kiristyy, velka ja menot kasvavat, ostovoima ja kilpailukyky heikkenevät”

Suomen talouden ongelmilla yhteinen nimittäjä: euro – Tuomas Malinen kertoo Neuvottelijat-kanavalla miksi

Perussuomalaiset jätti Sanna Marinin hallitukselle välikysymyksen EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketista – Tavio vertaa hanketta tuhopolttoon: ”Kaikkien aikojen huonoin diili”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














