

Suomen Pankin ex-osastopäällikkö Heikki Koskenkylä vasemmalla. Oikealla pääministeri Sanna Marin, valtionvarainministeri Katri Kulmuni ja ulkoministeri Pekka Haavisto. / LEHTIKUVA
EU-tukipakettien yhteissumma nousee biljooniin – Koskenkylä: Eduskunnan selvitettävä paketin laillisuus Suomen perustuslain kannalta
EU on rakentamassa valtavaa tukiohjelmaa, pääosa rahasta suunnataan Italialle ja Espanjalle. VTT Heikki Koskenkylä käy läpi tukiohjelman pääkohdat Suomen Uutisille.
Euroopan unionin komissio julkisti tänään ehdotuksen jäsenmaiden talouksien elvyttämiseksi. Tukipaketin koko on 750 miljardia euroa, josta avustuksia on 500 miljardia ja lainoja 250 miljardia euroa. Avustuksia ei peritä takaisin saajamailta. Lainat pitää maksaa takaisin. Kuten oli odotettua, kokonaissumma on suurempi kuin Merkelin ja Macronin esittämä 500 miljardia. Komissio kutsuu elpymisrahastoa nimellä ”Next generation EU”.
”Näyttää siltä, että EU:n sopimukset ovat pelkkää paperia ja ne voidaan laittaa sivuun puhtaasti poliittisilla päätöksillä.”
EU:n komissio ottaisi lainaa, jonka maturiteetti voisi olla 20-30 vuotta. Lainan vakuutena olisi EU:n budjetti vuosille 2021-2028. Se on yhteensä vähän yli 1000 miljardia. Elpymisrahasto olisi budjetin liitännäinen. Yhteensä nämä olisivat noin 1850 miljardia euroa. Jo aiemmin päätetyt tuet olivat EVM:n kautta luottoja noin 240 miljardia ja komission ”SURE”-ohjelma 100 miljardia. Tukien yhteissumma olisi peräti noin 2200 miljardia eli 2,2 biljoonaa euroa.
Kysymyksessä olisi jättimäinen tukiohjelma jäsenmaille. Kaikki jäsenmaat saisivat jotain tukea, jos haluavat niitä anoa. Pääosa tuista ja varsinkin suorista avustuksista menisi Italialle ja Espanjalle sekä mahdollisesti myös Ranskalle ja Kreikalle. On vielä avoin kysymys, mitä tukia Suomi voisi saada ja mitä Suomen kannattaisi hakea. Suomi voisi ehkä saada 2-3 miljardia lainoina ja avustuksina. Suomen kokonaisvastuut takauksina, avustuksina ja jäsenmaksuosuuden korotuksena saattavat nousta jopa 20 miljardiin euroon. Toisaalta vastuut ajoittuisivat pitkälle ajalle.
Uuden elpymisrahaston lainan 750 miljardin korot ja kuoletus maksettaisiin takaisin EU:n budjetin jäsenmaksuosuuden korotuksena ja EU:n keräämillä veroilla. Komissio on pitkään haaveillut omasta verotusoikeudesta. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen mainitsi elvytysrahaston julkistamisen yhteydessä, että EU-tason veroja voisivat olla muovivero ja digitalouden verotus. Hän puhui myös yleensä ”vihreistä veroista”.
Euroopan poliittisen eliitin unelmana on jo 1950-luvulta lähtien ollut ”Euroopan Yhdysvaltojen” luominen.
Tämä valtava tukiohjelma ja EU:n verotuksen aloittaminen merkitsisivät selvää askelta kohti EU-liittovaltiota. Euroopan poliittisen eliitin unelmana on jo 1950-luvulta lähtien ollut ”Euroopan Yhdysvaltojen” luominen. Erikoista tukipaketin julkistamisessa oli, että komission puheenjohtaja ei puhunut mitään tukipaketin laillisuudesta. EU:n perussopimus kieltää jäsenmaita ottamasta vastattavaksi toisen jäsenmaan taloudellisia vastuita. Tämä on kuuluisa no bailout -sääntö, jonka palauttamisen uudelleen voimaan otti presidentti Sauli Niinistökin esille viime viikonlopulla. Näyttää siltä, että EU:n sopimukset ovat pelkkää paperia ja ne voidaan laittaa sivuun puhtaasti poliittisilla päätöksillä.
Komission ehdotusta aletaan nyt käsitellä jäsenmaiden parlamenteissa ja myöhemmin EU:n kokouksissa. Odotettavissa on suurta erimielisyyttä elvytysrahaston koosta ja annettavan tuen ehdoista. Italia on vastustanut kaikkea ehdollisuutta. Suomen eduskunnalla on nyt tiukka paikka. Eduskunnan on huolella selvitettävä koko tukipaketin 2,2 biljoonaa laillisuus Suomen perustuslain kannalta. Suomen yhteisvastuut ovat myös nousemassa liian suuriksi Suomen talouden ja erityisesti julkisen sektorin kantokyvyn kannalta.
HEIKKI KOSKENKYLÄ
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU-komissio esittää massiivista 750 miljardin pakettia, joka jaettaisiin pääosin avustuksina – tarkoittaisi Suomelle jättiluokan vastuita

Tavio: EU-maita ajetaan yhteiseen velkavankeuteen

Immonen ja Puisto: Elvytysrahasto lisää Suomen yhteisvastuita EU:ssa – ”Suomelle lankeaa maksajan rooli”

Hallitus ja kokoomus langettivat suomalaisille yli kahden miljardin uudet takausvastuut europaketteihin

Vimmattu vääntö tukipaketeista – Koskenkylä: Suomen hallituksen ja eduskunnan otettava kantaa siihen, noudatetaanko EU:n perussopimuksia

Emeritusprofessori Viren EU-tukipaketeista: Yhteisvastuu poistaisi markkinakurin, ja se on ainoa mekanismi, joka hillitsee vastuutonta velkaantumista

PS-kansanedustajat: EU-komission 750 miljardin elpymisrahasto on avoimen valtakirjan lahjarahaa – ”Suomen tilanne on nyt vakava”

Halla-aho: On aivan sama, rahoitetaanko elpymisrahastoa jäsenmaksujen korotuksella vai verotuksella – ”Suomalainen maksaa laskun joka tapauksessa”

Ruotsin vaihtoehdot EU-kriisissä: EMU tai Svexit
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









