

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus ja kokoomus langettivat suomalaisille yli kahden miljardin uudet takausvastuut europaketteihin
Eduskunta päätti tänään hallituksen ja kokoomuksen äänin, että Suomen takausvastuut euroalueelle kasvavat erinäisten tukipakettien myötä jopa kahdella miljardilla eurolla. Perussuomalaiset vastusti esityksiä ja vaati, ettei Suomi lähde pelastamaan euroa ja pankkeja erittäin riskialttiilla paketeilla.
– Näistä ei ole mitään hyötyä Suomelle, koska Suomi saa lainaa halvemmalla markkinoilta kuin tästä tulevasta lainavälineestä. Suomen kansalaisten tehtävänä on siis vain taata velkaa, jolla käytännössä pelastetaan vastuuttomasti toimineita maita ja pankkeja, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa.
– Me käyttäisimme vähät varat kansamme hyvinvointiin. Valitettavasti vihervasemmistohallitus – kokoomuksen tuella – on valmis pelastamaan euroa koronan varjolla luotujen pakettien kautta ja näin kasvattaa veronmaksajien taakkaa.
Perussuomalaisten esitys kaatui
Perussuomalaiset esitti, ettei Suomi osallistu eurooppalaisen tilapäisen tukivälineen (SURE) eikä EU Covid-19-takuurahaston toimintaan tai niiden lainoituksen takaamiseen. Tällöin näihin tukivälineisiin liittyvien valtiontakausten antamiseen ei olisi ollut tarvetta.
Perussuomalaisten esitys kaatui siis hallituksen ja kokoomuksen äänin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- takausvastuut verovarat vihervasemmisto suomalaiset Ville Tavio Suomi velka perussuomalaiset hallitus talous Kokoomus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Suomen ei pidä millään ehdoilla lähteä mukaan EU-elpymisrahastoon – ”Miljardien pommi lisää menopuolelle”

Hallituksen kolme uutta vakavaa virhettä koronabudjetissa

Nyt puskee yhteisvastuullisia takaushimmeleitä oikealta ja vasemmalta – Vähämäki torppaisi ongelmalliset yhteisvastuumekanismit

Puisto varoittaa kasvavista EU-takausvastuista: ”Suomi jäämässä suurempien valtioiden heittopussiksi”

Halla-aho: Hallituksen on ryhdyttävä valmistelemaan eroa yhteisvaluutasta – kriisiaikana eurosta on tulossa nilkkaan sidottu kivi, joka vetää Suomen mukanaan syvyyksiin

SDP:ltä varovaista nyökkäilyä valtavalle EU-elpymisrahastolle – Halla-aho: ”Moraalisesti hyvin rappeuttava vaikutus, nostaisi Euroopan unionin tulonsiirtoluonteen uudelle tasolle”

Vimmattu vääntö tukipaketeista – Koskenkylä: Suomen hallituksen ja eduskunnan otettava kantaa siihen, noudatetaanko EU:n perussopimuksia

Emeritusprofessori Viren EU-tukipaketeista: Yhteisvastuu poistaisi markkinakurin, ja se on ainoa mekanismi, joka hillitsee vastuutonta velkaantumista

EU:n tukimiljardit jättipotti Etelä-Euroopan järjestäytyneelle rikollisuudelle – mafialla edessään kissanpäivät
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












