Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: ”Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

29.11.2024 |13:06

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ottaa viestipalvelu X:ssä kantaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen suomenvenäläisten tilaisuudessa esittämiin ajatuksiin itärajan avaamisesta, tekeillä olevasta kiinteistökauppalainsäädännöstä sekä suomalaisen median asennoitumisesta Venäjään. Halla-ahon mielestä asiassa on Suomen kannalta oleellisempiakin aspekteja kuin valtamedian uutisoinnissa korostettu Kiljusen kritiikki iltapäivälehtiä kohtaan.

Puhemies Jussi Halla-aho kiinnittää viestipalvelu X:ssä huomion muun muassa siihen, että SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen väitti kiinni jäätyään puhuneensa yksityishenkilönä eikä ulkoaisainvaliokunnan puheenjohtajana.

– Kuitenkin videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon, Halla-aho huomauttaa.

Namupassi Kremlin lapaan

Halla-aho kirjoittaa myös Kiljusen toistelleen Kremlin tarinaa siitä, että itärajan sulkemisen tai venäläisten maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisen takana olisi rasistisia vaikuttimia.

– Tämä oli jääkiekkotermein suoranainen namupassi Kremlin lapaan, Halla-aho toteaa.

Vaalikampanjointia Suomen edun vastaisesti

Kiljunen antoi yleisönsä myös ymmärtää, että jos hänen puolueensa pääsee valtaan, asiat muuttuvat ja raja aukeaa. Tämä kuulostaa Halla-ahon mielestä kovasti vaalikampanjoinnilta, jossa pelivälineenä on Suomen etu ja turvallisuus – koska juuri niitä pyritään suojaamaan rajan sulkemisella.

– On hyvä, että eduskuntaryhmä otti asian vakavasti ja reagoi siihen ripeästi. Olisi myös hyvä saada selkeä vastaus siihen Kiljusen vihjaukseen, että kansallisen edun turvaamiseen suhtauduttaisiin eri tavalla, jos hallituspohja vaihtuisi, Halla-aho pohtii.

https://x.com/Halla_aho/status/1862425916057551220

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Venäjän varjolaivasto seilaa nyt Pohjoisella jäämerellä – ympäristökatastrofi vain ajan kysymys

01.11.2024 |09:24

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
6.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää