

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönotto olisi estänyt Turun terroriteon
Suomessa on alkanut ensimmäinen terrorismioikeudenkäynti. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta marokkolaista Abderrahman Bouananea syytetään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.
– Bouanane on johdonmukaisesti tuonut esille islamistiset vaikuttimensa ja ISIS-sympatiansa. Oikeudenkäynnissä virnuilevan miehen kasvojen toivoisi jäävän myös maahanmuuttopolitiikasta päättävien poliitikkojen mieleen, toteaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Jos oikeasti olisi haluttu, Bouananen teot oltaisiin voitu välttää. Perussuomalaiset on selkeästi esittänyt tähän keinoja. Bouanane olisi voitu käännyttää suoraan rajalta sillä perusteella, että hänellä oli ollut tosiasiallinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa muualta. Ja hän oli hakenutkin. Käännyttäminen rajalta olisi ollut mahdollista, jos Suomi olisi monien muiden EU-maiden tavoin palauttanut sisärajavalvonnan vuonna 2015.
Säilöstä vain yhteen suuntaan – pois Suomesta
Bouanane valehteli Suomeen saapuessaan sekä henkilöllisyytensä ja ikänsä että kansallisuutensa. Häntä epäiltiin rikoksista myös Saksassa.
– Suurin ongelma on tietysti, että tällaiset henkilöt voivat ylipäätään päästä Suomeen ja hyväksikäyttää järjestelmäämme. Toisaalta kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen tapahtuva säilöönotto, jota perussuomalaiset kannattaa, olisi estänyt tämän hirmuteon. Säilöstä pääsee vain yhteen suuntaan, pois Suomesta.
Ei mikään yksittäistapaus
Kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa automaattista säilöönottoa, puolueista vain perussuomalaiset. Säilöönoton käyttöönotto jo itsessään vähentäisi Suomen houkuttelevuutta kohdemaata valikoivien turvapaikanhakijoiden keskuudessa.
– Ei Bouanane ole yksittäistapaus. Tunnistamatta jääneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet nuoret miehet, jotka vaeltavat pitkin Eurooppaa, ovat selkeä turvallisuusuhka, kuten olemme aivan liian monta kertaa nähneet, Halla-aho sanoo.
– Kaikkein ikävintä on, että suomalaisille uskotellaan, että olemme täysin voimattomia terrorismin ja maahanmuuttopolitiikan muiden kielteisten seurausten edessä. Emme ole, Halla-aho korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Turun terroristin ylläpidosta 1-2 miljoonan euron lasku – ”Sitten pidetään sormet ristissä ja toivotaan, ettei uusi rikostaan”

Videoillaan miljoonayleisön tavoittava Mauri Peltokangas: Suomessa terrori-iskuja vastaan taistellaan paapomalla, selittelemällä ja voivottelemalla

Halla-aho: Ei ihme, että Suomi tuottaa väkilukuunsa nähden poikkeuksellisen paljon jihadisteja

Halla-aho: Latteudet eivät riitä, syyttömiin sivullisiin kohdistuva terroriaalto saatava katkaistua

Savio ja Immonen: Milloin hallitus ryhtyy kansalaisten turvallisuutta edistäviin toimiin?
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.
















