

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho muiden puolueiden ilmastopolitiikasta:”Ilmeisesti tarkoitus on, että tulevaisuudessa parempi väki ajaa sadan tonnin Teslalla ja tavallinen kansa polkuautoilla”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistutti lauantaina pirkanmaalaisia äänestäjiä, että vanhojen puolueiden vaalienaluspuheisiin kannattaa suhtautua tietyllä kyynisyydellä.
Esimerkiksi tiukkoihin ilmastolinjauksiin sitoutunut kokoomus ilmoittaa nyt tienvarsimainoksissaan puolustavansa suomalaista yksityisautoilijaa.
– Vanhat puolueet luottavat siihen, että äänestäjillä on huono muisti ja heikko ymmärryskyky. Mutta jos haluaa muuttaa asioita, pitää äänestää muutoksen puolesta. Perussuomalaiset tarjoavat selkeän, konkreettisen vaihtoehdon, puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi.
Torit täyttyivät äänestäjistä
Perussuomalaisten puheenjohtajan vaalikiertue suuntautui lauantaina Pirkanmaalle, jossa Halla-aho tapasi äänestäjiä Ylöjärvellä, Nokialla, Pirkkalassa, Lempäälässä ja Tampereella.
Tapahtumissa mukana nähtiin myös perussuomalaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Kaikki kiertueen paikat olivat täynnä väkeä, joka oli saapunut kuulemaan perussuomalaisten linjauksista tulevissa eduskuntavaaleissa.
Suomi on suomalaisten edunvalvontakoneisto
Halla-aho sanoi, että tiedotusvälineet ja puolueet ovat yrittäneet tehdä näistä vaaleista milloin sote-vaaleja, milloin vanhusvaaleja, ilmastovaaleja tai jonkin muun yhden asian vaaleja.
– Perussuomalaisten teemoja ovat suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus. Niiden puolustaminen on meidän mielestämme päättäjien tehtävä Suomessa.
– Suomi on – tai sen pitäisi olla – suomalaisten edunvalvontakoneisto. Nimenomaan tästä näkökulmasta me tarjoamme omia vaihtoehtoja varsinkin maahanmuuttokeskusteluun ja ilmastokeskusteluun, Halla-aho totesi.
Ilmastopolitiikassa tarvitaan kohtuullisuutta
Ilmastoasioissa useimmat puolueet näyttävät kilpailevan siitä, kuka lyö pöytään kaikkein hurjimmat päästövähennystavoitteet.
Yleinen linja näyttäisi olevan se, että Suomi on suurin syyllinen ilmaston lämpenemiseen. Ja että nimenomaan Suomen pitäisi tehdä enemmän ja nopeammin kuin kukaan muu.
– Me haluamme tässä keskustelussa peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua. Suomalaisia on alle promille maailman väestöstä ja meidän osuutemme maailman hiilipäästöistä on promillen luokkaa.
– Vaikka suomalaiset lopettaisivat suomalaisen teollisuuden, liikkumisen ja hengittämisen, sillä ei olisi vaikutusta ilmastonmuutokseen. Meillä on yksi ilmakehä, Halla-aho sanoi ja jatkoi, että tarvitaan myös kohtuullisuutta suomalaisia kohtaan.
Suurimmat saastuttajat kantamaan vastuunsa
Halla-aho muistutti, että Suomi on viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana jo leikannut hiilipäästöjään jopa kaksi kertaa enemmän kuin EU-maat keskimäärin.
– Jos päästöjä halutaan todella globaalisti vähentää, se on tehtävä siellä, missä niitä päästöjä tuotetaan. Nykyinen taakanjakomalli päästöasioissa rankaisee niitä maita, jotka ovat jo omatoimisesti tehneet kaikkein eniten, kuten Suomea. Suurimmat saastuttajat, kuten Kiina ja Intia, pääsevät kuin koira veräjästä.
Suomalainen teollisuus on verraten puhdasta
Halla-aho muistutti, että Suomi elää edelleen viennistä ja vientiteollisuudesta. Halla-aho korosti puheessaan, että suomalainen teollisuus on kansainvälisessä vertailussa varsin puhdasta.
– Meidän linjamme on se, että tehtaan piippu Suomessa on ilmastoteko. Vaihtoehto on se, että se sama piippu nousee johonkin sellaiseen maahan, jossa päästötavoitteista vähät välitetään.
– Tavallisen ihmisen kannalta suuruudenhullut ilmastotavoitteet tarkoittavat sitä, että asumisen ja liikkumisen hinta jatkaa nousuaan. Ilmeisesti tarkoitus on, että tulevaisuudessa parempi väki ajaa sadan tonnin Teslalla ja tavallinen kansa polkuautoilla.
Leikkauksia toissijaisista kohteista
Halla-aho sanoi, että perussuomalaiset puhuu paljon maahanmuutosta yksinkertaisesti vain sitä syystä, että maahanmuutto on tällä hetkellä miljardien eurojen musta aukko Suomen julkisessa taloudessa.
Äänestäjän onkin hyvä muistaa, että toisin kuin kaikki muut puolueet, perussuomalaiset eivät halua leikata ”juustohöylällä”, vaan kohdistaa leikkaukset toissijaisiin menokohteisiin.
Esimerkiksi vanhustenhuoltoon tarvittavien lisäpalvelujen rahoittaminen voidaan toteuttaa leikkaamalla rahat haittamaahanmuutosta, kuten laittomasti maassa olevien sosiaaliturvasta.
– Suomeen muuttaa suuressa määrin ihmisiä, jotka eivät työllisty koskaan tai työllistyvät erittäin heikosti. Haittamaahanmuuttoon kipattu raha on sitten pois kaikesta muusta – toisin kuin tiedotusvälineet ja useimmat puolueet antavat ymmärtää. Esimerkiksi sote-palveluista, vanhuspalveluista, koulutuksesta tai poliisin palveluista, Halla-aho korosti.
Haittamaahanmuuton ehkäisyyn on olemassa keinoja
Halla-aho jatkoi, että haittamaahanmuutto on myös kasvava turvallisuusuhka, joka kohdistuu tavallisiin suomalaisiin. Tästä surullinen muistutus ovat viimeaikaiset lasten hyväksikäyttö- ja raiskaustapaukset Oulussa ja muualla Suomessa.
– Mikään kotouttaminen, hyysääminen tai tulijoiden sukupuolivalistus ei ehkäise eikä ratkaise näitä ongelmia. Tämä tosiasia kannattaa ymmärtää.
– Ainoa toimiva tapa ehkäistä ja ratkaista haitalliseen maahanmuuttoon liittyviä ongelmia on ehkäistä haitallista maahanmuuttoa. Tähän on olemassa realistiset ja vaikuttavat keinot. Huono maahanmuutto ei siis ole mikään luonnonvoima tai asia joka tapahtuu itsestään vaan se on ilmiö, joka perustuu poliittisiin valintoihin, Halla-aho sanoi.
Äänestämällä voi muuttaa suuntaa
Vaalien lähestyessä monien puolueiden takit ovat äänestäjien miellyttämisen toivossa kääntyneet ilmastotavoitteiden ja varsinkin maahanmuuttoasioiden kohdalla.
Perussuomalaisten ei ole tarvinnut ryhtyä moiseen, koska linja on vakaa ja pysyvä.
Halla-aho painotti, että keskustan ja kokoomuksen ehdokkaat esittävät nyt useita sinänsä järkeviä kannanottoja, jotka kuitenkin näiden samojen puolueiden mielestä olivat täysin mahdottomia ja kansainvälisten sopimusten vastaisia vielä vuosi tai pari vuotta sitten.
– Tienvarsimainoksissaan kokoomus ilmoittaa nyt puolustavansa suomalaista yksityisautoilijaa. Näihin vaalienaluspuheisiin kannattaa suhtautua tietyllä kyynisyydellä. Puolueet luottavat siihen, että äänestäjillä on huono muisti ja heikko ymmärryskyky, Halla-aho sanoi, ja korosti, että äänestämällä voi muuttaa asioita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikkuminen eniten saastuttavat maat vaalikiertue Pirkanmaa suomalaiset haittamaahanmuutto Taakanjako leikkaukset ilmastopolitiikka Suomi Turvallisuus vanhustenhoito vientiteollisuus perussuomalaiset Jussi Halla-aho Asuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Yhteiskunta pystyy huolehtimaan heikoista, vanhuksista, lapsista ja sairaista vain, jos julkisen rahan kippaaminen toissijaisiin menokohteisiin lopetetaan

Halla-aho peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua ilmastohysteriaan: Vaikka suomalaiset lakkaisivat hengittämästä, sillä ei ole vaikutusta ilmastonmuutokseen

Halla-aho: ”Olisi harhainen ajatus, että lähiöissä syrjäytyvät maahanmuuttajat olisivat vetotekijä, jolla houkutellaan osaajia Suomeen”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













