Artikkeli kuva

Halla-aho: Perussuomalaiset europarlamentaarikot eivät kannata Unkariin kohdistuvan kurinpitomenettelyn käynnistämistä

12.09.2018 |15:08

Yle väitti aamu-uutisissaan, että kaikki suomalaismepit kannattaisivat Euroopan parlamentin äänestyksessä kurinpitomenettelyn käynnistämistä Unkaria vastaan. Yle joutui oikaisemaan uutisensa, mutta se ei kertonut, ketkä suomalaiset vastustavat Unkarin kurittamista.

– Ylen valeuutisissa kerrotaan, että ”suomalaismepit kannattavat [Unkariin kohdistuvan] kurinpitomenettelyn käynnistämistä”. Eipä ole kyselty. Perussuomalaisten mepit eivät kannata, Kommentoi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho uutista aamupäivällä Facebookissa.

Yle lisäsi Areenaan kirjallisen oikaisun, jonka mukaan ”tosiasiassa kaikki suomalaiset europarlamentaarikot eivät kannata kurinpitomenettelyä, mutta kannattajiin kuuluvat ainakin kaikki parlamentin suurimman ryhmän EPP:n kolme suomalaisedustajaa.”

Helsingin Sanomien mukaan Euroopan parlamentti hyväksyi tänään äänin 448–197 päätöslauselman, joka voi johtaa Unkarin rankaisemiseen EU:n perusarvojen loukkaamisesta. Se voisi teoriassa johtaa Unkarin äänioikeuden riisumiseen EU-päätöksenteossa.

Unkarin ongelmat kommunismin ajan perua

Halla-aho totesi eilisessä puheessaan täysistunnossa, että Unkarissa on ongelmia, kuten korruptio, kansallisten vähemmistöjen asema, ja niin edelleen.

– Monet näistä ongelmista ovat perintöä kommunistiselta aikakaudelta, eivätkä ne ole yksin Unkarin ongelmia. Nämä puutteet eivät ole syy siihen, miksi Unkarista on tullut komission ja europarlamentin ykköskohde.

Halla-ahon mukaan Unkarin hallituksen todellinen synti on se, että se haluaa suojata maataan haitalliselta massamuutolta kolmannesta maailmasta

– Unkarin hallitus ja Unkarin kansan enemmistö ei halua toistaa niitä katastrofaalisia virheitä, joita me olemme tehneet Länsi-Euroopassa. Sympatisoin ja tuen vahvasti tuota näkemystä, Halla-aho totesi puheessaan.

Halla-ahon mukaan liberaalista maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuudesta on ikävä kyllä tullut määrävin eurooppalainen arvo europarlamentissa.

– Melkein mikä tahansa muu asia voidaan antaa anteeksi, mutta ei tämän arvon kyseenalaistamista. Siksi meillä on tämä debatti, Halla-aho sanoi.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
5.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää