

LEHTIKUVA
Halla-aho pitää taksiliikenteen vapauttamista kyseenalaisena: ”Erilaisilta lieveilmiöiltäkään tuskin vältytään”
Taksiliikenteen vapauttaminen on sekä ammattimaisesti toimivien yrittäjien että asiakkaan kannalta huono muutos, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Se kannattaisi perua ainakin osittain. Muuten tulevat eduskunnat joutuvat korjailemaan nyt tehtäviä virheitä.
Nähty ja kokeiltu länsinaapurissa
Halla-ahon mielestä on perusteltua, että matkojen hinnat voivat lento- ja raideliikenteen tavoin vaihdella ruuhkapiikkien ja hiljaisten hetkien välillä, mutta muuten hinnoittelun vapauttaminen tekee taksin käyttämisestä vaikeaa ja hankalasti ennakoitavaa.
– Tilaustakseissa ongelmat eivät ole niin suuria, mutta miten jatkossa toimitaan taksitolpalla tai vaikkapa lentokentän tai rautatieaseman taksijonossa? Näissä tilanteissa suuri määrä ihmisiä on saatava nopeasti autoihin. Eivät asiakkaat voi käydä neuvottelemassa useamman kuskin kanssa hinnoista. Tuleeko ratkaisuksi se, että eri taksiyhtiöt perustavat omat tolppansa?
– Ongelma ei ratkea sillä, että hinnat ovat nähtävissä esimerkiksi lasiin kiinnitetystä tarrasta kuten Ruotsissa. Eikä satunnainen taksinkäyttäjä, kuten turisti, pysty muutenkaan arvioimaan, onko hänelle tarjottu hinta kohtuullinen vai ei. Tämä kaikki on jo nähty ja kokeiltu länsinaapurissa, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
Oikeita takseja vaikea erottaa pimeistä kyydeistä
Halla-aho ihmettelee, mitä hyvää saavutetaan sillä, että taksilta ei vaadita taksamittaria tai edes katolla olevaa taksikylttiä. Asiakkaan kannalta oikeiden taksien erottaminen mahdollisesti hengenvaarallisista pimeistä takseista vaikeutuu oleellisesti.
– Kaikkein huonoin muutos on kuljettajatutkinnosta luopuminen. Hallitus ilmeisesti näkee taksinkuljettamisen työnä, jota pystyy tekemään kuka tahansa. Jo nyt ainakin pääkaupunkiseudulla törmätään usein tilanteisiin, joissa kuljettaja ei osaa suomea eikä tunne kaupunkia, ja jossa matkustajan tehtäväksi jää toimia kartanlukijana. Tämäkin kehitys kiihtyy lakimuutoksen jälkeen.
– On vähän vaikea välttää ajatusta, että taksialasta halutaan luoda todella matalan kynnyksen sisäänheittoala, jolle voidaan työllistää (eli poistaa kortistosta) loputon määrä sellaisia ihmisiä, jotka eivät työllisty mihinkään muualle. Se, että takseja on liikaa, johtaa kuitenkin siihen, että tienestit laskevat, koska asiakaspohja ei kasva, Halla-aho huomauttaa.
Toimivaa järjestelmää ei kannata panna säpäleiksi
Halla-aho epäilee, että ne kuljettajat, joilla on edellytyksiä tehdä muitakin töitä, poistuvat vähitellen alalta, jolloin taso laskee entisestään.
– Erilaisilta lieveilmiöiltäkään tuskin vältytään. Ylisaturoitu pizza-ala on hyvä vertailukohta. Kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, aletaan myydä kassan ohi, väärentää kirjanpitoa, laiminlyödä kaikkinaisia velvoitteita ja ääritapauksissa taistella reviireistä rautaputkien avulla.
– ”Sääntely” kuulostaa tunkkaiselta ja ”vapauttaminen” hyvältä. Joissakin tapauksissa sääntely kuitenkin palvelee sekä palvelun tarjoajaa että sen käyttäjää. Suomessa on eurooppalaisittain, ja varsinkin Ruotsiin verrattuna, toimiva ja laadukas taksijärjestelmä, jota ei kannattaisi panna säpäleiksi, Halla-aho toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri ja Elomaa: Hallituksen korjattava budjettiriihessä Kela-kyytien ongelmat

Lehto: Miten varmistetaan vammaisten asiakkaiden taksimatkojen turvallisuus, jos kuljettajat eivät osaa suomen kieltä?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















