

LEHTIKUVA
Halla-aho: Suomalaisista suurin osa käännyttäisi toisesta EU-maasta saapuvat turvapaikanhakijat suoraan rajalta – ”Eurooppa ei meitä suojele seuraavalta siirtolaisvyöryltä”
Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että enemmistö suomalaisista kannattaa turvapaikkakeskusten perustamista EU:n rajojen ulkopuolelle. Kantar TNS:llä teetetyn tutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista puoltaa sitä, että keskuksiin sijoitettaisiin ne kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, joita ei voida palauttaa kotimaihinsa. Tällaista ovat ehdottaneet perussuomalaisten lisäksi esimerkiksi Tanska ja Itävalta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan tulos on odotettu.
– Kuten monesti on tullut ilmi, Suomen kansa on huomattavasti kriittisempää maahanmuuttoa kohtaan kuin Suomen päättäjät. Jostain syystä yleiseurooppalainen turvapaikkaturismin vastustus ei ole vielä edennyt Suomen politiikkaan, lukuun ottamatta tietysti perussuomalaisia. Kaikki maahanmuuttoa rajoittavat toimet niin Suomessa kuin EU:n tasollakin olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, Halla-aho korostaa.
Säilöönotto Suomen rajojen ulkopuolelle
Perussuomalaisten aiemmin teettämän kyselytutkimuksen mukaan peräti 59 % suomalaisista haluaisi ottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet heti säilöön.
– Yksinkertaisinta tietysti olisi, mikäli säilöönotto tapahtuisi Suomen rajojen ulkopuolella. Tällä olisi merkittävä vaikutus maamme vetovoimatekijöiden hiipumiseen, Halla-aho korostaa.
Ruotsista tulevat käännytettävä rajalla
EU-tason lisäksi maahanmuutto hiertää pahoin monien Euroopan valtioiden sisäpolitiikassa. Saksassa on vaadittu toisessa EU-maassa rekisteröityjen turvapaikanhakijoiden käännyttämistä suoraan rajalta.
– Sisäministeri Seehoferin vaatimusta on kuvattu radikaaliksi. Se ei missään tapauksessa ole sitä. Mikäli Euroopan unioni toimisi oman lainsäädäntönsä mukaan, paremman elintason perässä kulkevat turvapaikanhakijat eivät kulkisi koko mantereen halki, Halla-aho sanoo.
– Tässäkin asiassa suomalaiset ovat vahvasti perussuomalaisten linjalla. Selvityksemme mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että toisesta EU-maasta, esimerkiksi Ruotsista, saapuvat turvapaikanhakijat pitäisi käännyttää suoraan rajalta eikä heidän hakemuksiaan pitäisi lainkaan käsitellä täällä.
Omaa linjaa muutettava
Perussuomalaiset kysyi asiaa Kantar TNS:llä teetetyssä selvityksessä aiemmin keväällä.
– On vaikea nähdä, että EU pääsisi maahanmuuttopolitiikan kanssa mihinkään sellaiseen ratkaisuun, jonka vaikutukset olisivat konkreettisia ja tehokkaita. Siksi Suomen on aivan välttämätöntä muuttaa omaa turvapaikka- ja maahanmuuttolinjaansa ja alkaa huolehtia rajavalvonnasta. Eurooppa ei meitä suojele seuraavalta siirtolaisvyöryltä, Halla-aho varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suomalaiset Rajavalvonta Maahanmuuttopolitiikka Turvapaikkapolitiikka Tutkimus Suomi Jussi Halla-aho EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


FT: Itävalta haluaa remontoida EU:n turvapaikkajärjestelmän – hakemukset jätettävä ennen unionin alueelle saapumista

Mäkelä tyrmää ministeri Mykkäsen haaveet pakolaiskiintiön kasvattamisesta: Typeryyttä – ei estä ketään hakemasta turvapaikkaa rajalla

Eerola moittii rajavartiolaitoksen pomon lausuntoja: ”Sivistysvaltion pitää voida itse päättää, ketä tänne tulee ja ketä tänne ei tule”

Merkel murskaamassa EU:n

Tanskan demareilla eri ääni kellossa kuin suomalaisilla aateveljillään: Maahantulijoiden määrälle katot, paluumuuttoa edistettävä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











