

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Turkki-suhteet uudelleentarkasteluun – ”EU-valtiot eivät voi jäädä toimettomiksi diplomaattisen uhkailun edessä”
Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho on tänään jättänyt neuvostolle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii EU-maiden ja Turkin välisen kumppanuuden uudelleentarkastelua.
Turkin epäonnistuneen sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen maassa on presidentti Erdoganin johdolla suoritettu laajoja puhdistuksia, jossa yli 100 000 ihmistä, joukossa mm. poliiseja, opettajia ja tuomareita, on menettänyt virkansa. Erdoganin hallinto on myös sulkenut useita tv- ja radiokanavia ja sanomalehtiä. Lisäksi tuhansia ihmisiä on asetettu määrittelemättömäksi ajaksi tutkintavankeuteen.
Irti pakolaissopimuksesta
Turkissa järjestetään huhtikuussa kansanäänestys perustuslakiesityksestä, joka keskittäisi lähes kaiken vallan presidentille. Turkin hallituksen ministerit ovat pyrkineet ulottamaan kansanäänestyskampanjan muun muassa Alankomaihin ja Saksaan. Kyseiset EU-maat ovat suhtautuneet varauksellisesti turkkilaisten poliitikkojen kampanjointiin, mihin Turkin hallinto on reagoinut syyttämällä Saksaa ja Alankomaita fasistisiksi valtioiksi ja uhkaamalla niitä sanktioilla.
– EU-valtiot eivät voi jäädä toimettomiksi Turkin islamilaisen autokratiakehityksen ja diplomaattisen uhkailun edessä. Käytännössä jo kariutuneet Turkin EU-jäsenyysneuvottelut on lopetettava. Myös EU-Turkki-pakolaissopimuksesta pitää sanoutua irti, sillä Turkki ei neuvotteluosapuolena ole luotettava. EU-maiden olisi lisäksi osoitettava solidaarisuutensa Alankomaita kohtaan jäädyttämällä korkean tason diplomaattiset yhteytensä Turkkiin siihen asti kunnes Turkki on lopettanut Alankomaiden diplomaattisen painostamisen, Halla-aho toteaa.
Kumppanuus uuteen syyniin
Halla-aho olisi valmis vetämään perussuomalaiset pois ACRE-yhteistyöstä, sillä Turkin islamistinen hallituspuolue on kyseisessä yhteistyöelimessä jäsenenä.
Halla-aho tiedustelee neuvostolta, onko sillä valmiutta uudelleentarkastella EU-maiden ja Turkin välistä kumppanuutta lopettamalla Turkin EU-jäsenyysneuvottelut, irtisanomalla EU-Turkki-pakolaissopimuksen ja jäädyttämällä korkean tason diplomaattiset yhteydet Turkkiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Mikään valtio ei myönnä viisumivapautta maille, joista on tulossa runsaasti ei-toivottua väkeä

Halla-aho Brysselissä: Jos olisi olemassa keino integroida suuria määriä tulijoita länsimaiseen jälkiteolliseen yhteiskuntaan, se olisi jo tehty

Halla-aho rajoittaisi perheenyhdistämisoikeutta – kolmansien maiden kansalaisten kotoutuminen epäonnistunut
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









