

LEHTIKUVA
Hallituksen työ normien ja sääntelyn purkamiseksi jatkuu – Junnila: Myös ylenmääräistä EU-byrokratiaa purettava
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat yhdessä laatineet laajan 39 ehdotuksen norminpurkulistan. Lista sisältää konkreettisia toimia, joilla vähennetään byrokratiaa, sujuvoitetaan palveluita ja parannetaan sääntelyn ennustettavuutta.
Perussuomalaiset korostaa, että haitallisen sääntelyn ja byrokratian vähentäminen parantaa kokonaisuudessaan kotimaista toimintaympäristöä. Norminpurkutalkoilla tullaan samalla merkittävästi helpottamaan suomalaisten arkea.
Tiistaina jätetyssä listassa toteutetaan hallitusohjelman mukaista linjaa, jossa kauden aikana sitoudutaan purkamaan vähintään 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Samalla myös EU:sta tuleva sääntely toteutetaan minimitasolla eikä EU-sääntelyn päälle tuoda enää kansallista sääntelyä.
Tavoite toteutumassa
Tiistaina julkaistu lista on kolmas yhteinen ehdotus sääntelyn keventämiseksi. Kaksi aiempaa listaa ovat tuoneet yhteensä 65 ehdotusta, ja nyt kokonaismäärä nousee jo 104:ään. Hallitusohjelman tavoite 300 purettavasta normista näyttääkin hyvää vauhtia toteutuvan.
Perussuomalaisten jäsenenä norminpurkuryhmässä toimiva kansanedustaja Vilhelm Junnila pitää tärkeänä, että norminpurussa on huomioitu Suomen alueelliset eroavaisuudet.
– Esimerkiksi kuljetusalan toimijat ovat jo pitkään toivoneet, että ammattikuljettajien ajo- ja lepoaikoihin tarvitaan alueellista joustoa. Jäykkien sääntöjen takia alalla on jouduttu pitämään pakollisia taukoja kestämättömissä olosuhteissa. Suomi on pitkien etäisyyksien maa, ja etenkin pohjoisessa Suomessa on vain vähän mahdollisuuksia tauoille kohtuullisissa paikoissa. Tähän esitämme nyt maalaisjärjen käyttöä.
Sulavamman arjen puolesta
Norminpurku tuo kotimaisille yrityksille paremmat kasvun edellytykset sekä sujuvampaa arkea kansalaisille. Tehdyillä ehdotuksilla tullaan helpottamaan luvituksia, yhtenäistämään säännöksiä ja selkeyttämään toimintaympäristöä. Perussuomalaiset korostaa maalaisjärjen käytön merkitystä osana tätä kokonaisuutta.
Kansanedustaja Junnila vaatii, että hallitus toimii aktiivisesti ja aloitteellisesti, jotta myös EU:ssa onnistutaan purkamaan turhia normeja ja ylenmääräistä EU-byrokratiaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus edistää normienpurkua – Eerola: EU:sta tulevaan sääntelyyn ei panna Suomi-lisää
Hallitus edistää normienpurkua kaikilla tasoilla ja hallinnonaloilla. Perussuomalaisten mielestä yritysten toimintaedellytyksiä hidastavien normien lisäksi sääntelyä tulee purkaa kuntatasolla ja sote-sektorilla.

Hallitus purkaa normeja ja keventää sääntelyä – yritystoiminta ja kansalaisten arki helpottuvat
Vuoden 2024 aikana annetut hallituksen esitykset vähentävät yritysten hallinnollista taakkaa noin 120 miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi on purettu ainakin 133 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Normeja purkamalla hallitus helpottaa yritystoimintaa ja yrittämisen edellytyksiä sekä sujuvoittaa kansalaisten arkea.

Jaana Strandman haluaa Suomeen julkishallinnon siivoustalkoot: Suomen on kyettävä keventämään sääntelyä ja byrokratiaa yritysten ja investointien houkuttelemiseksi
Suomen julkishallinto on paisunut kuin pullataikina. Suomessa on yhteensä 4 237 julkishallinnon alaista organisaatiota. Kyseiset organisaatiot saavat joko kaiken tai osan rahoituksestaan valtiolta ja kunnilta. Julkishallinnon organisaatioissa tehdään 510 000 vuosityötuntia työtä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman haluaa julkisen hallinnon rönsyt kuriin yritysten ja investointien houkuttelemiseksi Suomeen.

Suomi tarvitsee lisää investointeja – elinkeinoministeri Rydman kehottaa keventämään sääntelyä ja verotusta: ”Rohkeita siirtoja tarvitaan”
Elinkeinoministeri Wille Rydman katsoo, että Suomella olisi loistavat lähtökohdat olla kiinnostava investointiympäristö, ja lisäksi Suomessa on omasta takaa osaamista ja innovaatioita. - Suomen keskeiset vahvuudet vaativat kuitenkin jatkuvia panostuksia, Rydman sanoo.
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














