

Pirkko Mattila ja Hanna Mäntylä tiedotustilaisuudessa 16.8.2016. / Matias Turkkila
Hanna Mäntylä kertoi koskettavassa puheenvuorossa lähtönsä syyt (video)
Sosiaali- ja terveysministerin tehtävästä luopuva Hanna Mäntylä (ps.) kertoi tänään tunteikkaassa tiedotustilaisuudessa päätöksensä syyt. Mäntylän puheenvuoro ohessa.
VIDEO: Hanna Mäntylä kertoo luopumisensa syistä. 3 min 18 sek.
”Olen viime keväästä saakka asiaa prosessoinut ja taustalla ovat puhtaasti henkilökohtaiset syyt. Mitä nämä syyt ovat? Eräs läheiseni sairastui viime kevään aikana. Kyseessä on sairaus, joka ei parane. Se oli hetki, ja asia, joka pysäytti vahvasti miettimään omia elämänarvoja ja sitä, minkälainen läheinen minä olen ja haluan olla ja minkälainen omainen pystyn olemaan, jos ministerinä toimin.
Toinen syy on se, että olen jo monta vuotta ollut lasteni yksinhuoltaja. Vaikka toinen lapseni on jo aikuinen ja asuu omillaan, niin edelleen asun nuoremman lapseni kanssa. Keväällä, kaiken keskellä pysähdyin miettimään sitä, minkälainen äiti olen, ja minkälainen äiti minä haluan olla.
Sitä prosessia kävin läpi kevään aikana. Kesän aikana päätös kypsyi. Teen ratkaisun omien arvojeni mukaisesti. Haluan olla omaisilleni enemmän läsnä. Jos ministerin työtä tekee, niin valittavasti ei ole mahdollista olla sellainen omainen ja läheinen kuin oma sydämeni sanoo. Itse ajattelen niin, että maailmassa ministereitä tulee ja menee. Mutta läheisiä ei toiste elämäämme saada.
Tämä on se syy, minkö takia olen tehnyt tällaisen ratkaisun.
Jatkan eduskuntaryhmän jäsenenä ja kansanedustajan työtä suurella sydämellä. Kansanedustan toimessa työhön ja aikatauluihin voi vaikuttaa ja silti hoitaa sen hyvin, mutta ministerin työssä vaaditaan aivan erilaista sitoutumista. Jos ei pysty antamaan kaikkeaan, niin silloin väistämättä työ ja politiikka kärsii. Tämä ei palvele ketään. Ei puoluetta eikä hallitustyötä.
Toivon ettei tässä ruvettaisi draamaa tai turhaa spekulaatiota hakemaan. Ymmärrän että tämä houkuttaa. Vilpittömästi pyydän, ettei näin tehtäisi, koska kyseessä on hyvin henkilökohtainen asia. Pyydän myöskin kunnioittamaan näitä läheisiä ihmisiä, joita asia koskee.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pirkko Mattila nousee uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi

Terho: Kiitän Mäntylää hyvästä työstä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









