Artikkeli kuva

MIKA RINNE

Helsingin pormestariksi pyrkivä Wille Rydman: ”Paikallisvaalien merkitystä ei pidä väheksyä”

30.01.2025 |12:39

Elinkeinoministeri Wille Rydmanin vierailu Jyväskylässä innoitti jopa keskustataustaisen emeritusprofessorin kehutaan perussuomalaisten politiikkaa kunnissa ja hallituksessa.

Elinkeinoministeri Wille Rydman vieraili Jyväskylässä tiistaina. Rydman puhui Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry:n vaalitilaisuudessa Kirkkopuiston kahvila-ravintolassa alkuillasta.

Ministeri tsemppasi perussuomalaisia vaalityöntekijöitä ja ehdokkaita.

– Paikallisvaalien merkitystä ei pidä väheksyä. Kannustan, että tehkää kampanja täysillä ja hankkikaa mahdollisimman kattava ehdokasasettelu. Äänestyspäätöstä tehtäessä ei jaeta kakkosijoja. Jokaisella on vain yksi ääni annettavana, Rydman sanoi.

Hyvät mahdollisuudet voittoon

Ministeriä oli tapaamassa kymmenittäin kaikenikäisiä kuulijoita.

Rydman toi puolueen ministereiden terveiset. Hän kertoi samalla perusuomalaisten ministereiden työstä sekä aikaansaannoksista. Tilaisuuden jälkeen Rydman arvioi vaaliasetelmia.

– Minulla on tunne, että väki lähtee itsevarmasti hakemaan parasta mahdollista vaalitulosta. Uskon, että kun saadaan viimeiset ehdokkaat listoille, niin meillä on semmoinen koneisto, jolla on kaikki voiton edellytykset, hän innosti.

Vaaleilla valtakunnallinen vaikutus

Elinkeinoministeri kannustaa kansalaisia osallistumaan äänestämällä ja lähtemällä ehdolle kunta- ja aluevaaleihin, jotka järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta.

– Kaikista suurin osa niistä päätöksistä, jotka kouriintuntuvimmin vaikuttavat ihmisten arkeen, niin ne päätetään kunnan- ja aluevaltuustoissa.

– Näissä valtuustoissa tehdään paljon päätöksiä, joilla on ihan valtakunnallistakin merkitystä sen suhteen, saadaanko perussuomalaisten valtakunnallisella tasolla aikaan saama muutos jalkautettua myös paikalliselle tasolle, Rydman kertoi.

Hän muistutti myös, että kuntavaalit ja aluevaalit ovat hyvää harjoitusta, jos eduskuntavaaliehdokkaaksi lähteminen kiinnostaa.

– Kaikki, jotka haluavat vaikuttaa, niin nämä ovat ne vaalit joissa kannattaa olla ehdolla, Rydman painotti.

Professori kiitteli perussuomalaisia

Vaalitilaisuuteen osallistunut Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki kehui hallituksessa toimivia perussuomalaisia.

– Paras puolue. Perussuomalaisilla on hyvät ministerit hallituksessa. He ovat käytännön tasolla toimineet hyvin, systemaattisesti ja linjakkaasti, Neittaanmäki analysoi.

Keskustataustainen Neittaanmäki on tehnyt yli 50 vuoden uran yliopistomaailmassa.

– Perussuomalaiset ovat isänmaan asialla. He seisovat selkä suorassa. Puolue on linjakas myös kuntasektorilla, Neittaanmäki totesi.

”Veroeurot tulevat nopeasti takaisin”

Valtion talouden tasapainottamisen ohella tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus on kasvanut perussuomalaisten hallitustaipaleen aikana.

– Perussuomalaiset ovat antaneet rahaa tutkimus- ja kehitystyöhön. Tässä asiassa veroeurot tulevat nopeasti takaisin, Neittaanmäki katsoi.

Keskiviikkona Rydman vieraili muun muassa Äänekoskella Metsä Groupin biotuotetehtaassa ja Valtran traktoritehtaassa.

Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki kehui hallituksessa toimivia perussuomalaisia./MIKA RINNE

MIKA RINNE


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Purra: Niukkojen resurssien Suomessa on välttämätöntä olla tarkempi siitä, mihin veronmaksajan kallisarvoista rahaa laitetaan

27.01.2025 |11:18
Suomen uutiset logo

Purra vetoaa muihin puolueisiin: Puoluetukeen rinnastettavat aluevaltuustorahat on lopetettava, jotta rahat voitaisiin siirtää asukkaiden tarvitsemiin palveluihin

27.01.2025 |11:15
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kunta- ja aluevaalitapahtumille startti Mikkelissä – syysaurinko ja Riikka Purran puhe vetivät Kirkkopuiston täyteen väkeä

05.10.2024 |17:09

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää