

LEHTIKUVA
HS:n toimituspäällikkö: ”Otetaan Puolaan pyrkijät vastaan – hintalappu EU:lle olisi vain 64 miljoonaa euroa”
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö kannattaa kaikkien Puolan rajan yli pyrkivien ottamista vastaan EU-alueelle ja heidän turvapaikkahakemustensa käsittelyä ”perusarvojen” nimissä. Entinen Maahanmuuttoviraston ylijohtaja kertoo, mitä seurauksia sillä olisi.
Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on jo viikkoja ollut käynnissä hybridioperaatio, jossa Valko-Venäjä ohjaa rajalle laittomasti EU:hun pyrkiviä henkilöitä, jotka yrittävät päästä Puolan rakentaman raja-aidan yli väkivalloin. Valko-Venäjän hallinnon selkeänä tavoitteena on EU:n vakauden horjuttaminen.
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen kuitenkin näkee asian kertaluonteisena ihmisoikeuskriisinä, joka on sillä hoidettu, että nyt rajalla olevat maahantulijat päästetään vapaasti EU-alueelle.
– Puolaan on tulossa noin 4000 ihmistä, Mäkinen arvioi Twitterissä.
– Jos yhden kunnolla vuodessa hoidetun turvapaikkaprosessin kulut ovat 16000 euroa, hintalappu EU:lle olisi 64 miljoonaa euroa. Eikö kannattaisi vaan maksaa yhteisestä kassasta ja pitää perusarvoista kiinni?
”Tulijoiden määrä tuskin jäisi siihen”
Monet Twitter-kommentoijat syyttävät Mäkistä Putinin pussiin pelaamisesta. Jotkut huomauttavat myös, että tulijoiden aiheuttamat kulut eivät suinkaan lopu siihen, että heidän turvapaikkahakemuksensa käsitellään. Käytännössä kaikki turvapaikanhakijat tulisivat jäämään EU-maihin pysyvästi, joten heidän elättämisestään kertyisi kuluja jatkossakin.
Mäkisen asenteen naiviuden kiteyttää Maahanmuuttoviraston entinen ylijohtaja Jorma Vuorio, joka toteaa, että tulijoiden määrä ei jäisi neljään tuhanteen.
– Jos näin meneteltäisiin niin tulijoiden määrä tuskin jäisi 4000:een, Vuorio kirjoittaa. Reitistä tulisi erittäin suosittu ja ihmissalakuljettajille riskitön liiketoiminta.
Vuorio on Maahanmuuttoviraston ylijohtajan viran lisäksi työskennellyt myös sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäällikkönä, joten hänellä on laaja näkemys maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista. Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen sen sijaan näyttää olevan täysin kykenemätön ennakoimaan ehdottomiensa poliittisten toimenpiteiden vääjäämättömiä seurauksia.
Ohisalo: ”Suomen rajaa ei voida sulkea”
Mäkinen ei tietenkään ole ainoa suvaitsevainen ihminen tai järjestö, joka vaatii Puolan rajalla rynnäköivien maahanpyrkijöiden vastaanottamista. Suomen Amnesty Internationalin johtaja Frank Johansson arvioi Puolan rajalla olevien tulijoiden määräksi noin 10 000 ihmistä, mutta korostaa sitä, että ”kv-velvollisuuksista” on pidettävä tiukasti kiinni.
Myös Suomen sisäministeri Maria Ohisalo on korostanut, että Suomen rajaa ei voida sulkea missään olosuhteissa kokonaan, vaan ”jostain kohdasta turvapaikkaa pitäisi pystyä hakemaan”. Yhteistä näille kaikille rajojen ehdottoman aukipitämisen vaatijoille on se, että he eivät kykene näkemään ajamansa politiikan seurauksia. Tai eivät välitä niistä.
Elintasokuilu tarkoittaa loputonta tulijavirtaa
Yksinkertainen totuus on kuitenkin se, että tulijoiden virta on käytännössä loputon, ja ihmissalakuljettajat käyttävät mielellään kaikki liiketoimintamahdollisuudet hyväkseen, kuten Maahanmuuttoviraston entinen ylijohtajakin huomautti.
Saman tuo esille eläkkeelle jäänyt kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen, joka on myös sotatieteiden tohtori.
– Olisiko kuitenkin aihetta katsoa jatkoa: kun nämä 4000 päästetään lävitse, moniko lähtöalueilla ostaa seuraavat lentoliput Minskiin? Kanniainen kysyy.
Emeritusprofessori muistuttaa toimittajia siitä, että pelkästään Venäjällä on 11 miljoonaa vierasmaalaista, joiden mediaanipalkka alle 400 euroa kuukaudessa. Kanniainen kehottaa toimittajia vertaamaan tuota palkkasummaa Suomen sosiaaliturvaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Frank Johansson hybridioperaatio laittomat siirtolaiset Valko-Venäjä turvapaikanhaku Laiton maahantulo Jorma Vuorio Maria Ohisalo Amnesty International Rajavalvonta Vladimir Putin Maahanmuuttovirasto Helsingin Sanomat Puola Esa Mäkinen Vesa Kanniainen EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmistoliitto tyytymätön mediajulkisuuteensa – julistaa mediaboikotteja kriittisiin medioihin, vaatii päästä myötämieliseen Hesariin

Huru: Haaviston ja Ohisalon kommentit asettavat Suomen alttiiksi hybridihyökkäykselle

Vaalipaniikki iski kokoomukseen – Riikka Purran jämäkkä linjaus pakotti Petteri Orpon selittelemään

Vihreiden ministereiden sekavat ja ristiriitaiset puheet herättävät hämmennystä – Antikainen: Miksi vihreitä kiinnostavat kansallisen turvallisuuden sijasta vain turvapaikanhakijat?

EU-asiakirjan mukaan Suomi on laittomien siirtolaisten pääkohde – Purra: ”Lainsäädännöllisillä muutoksilla ja rajatoimilla on nyt todella kiire”

Perussuomalaisilta välikysymys hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: On säädettävä hätätilapykälä, jonka nojalla turvapaikkahakemuksia ei vastaanoteta poikkeustilanteessa

Osa poliitikoista ja asiantuntijoista on viimein alkanut havahtua turvapaikkajärjestelmän ongelmiin – Leena Meri: ”Olen toiveikas, että perussuomettumisen aika on alkanut ja järki alkaa voittaa”

Liettua varoittaa: EU-rajan ylittäneiden joukossa parikymmentä radikaaleihin terroristiryhmiin kytkeytyneitä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












