

PS ARKISTO
Huhtasaari: EU hajoaa – Suomen valmistauduttava eurosta lähtemiseen
Koronakriisi on tuonut Etelä-Euroopan maiden velkaongelmat kipeästi esille. EU:ssa pohditaan eri tapoja koronapandemian aiheuttamisen talousvaikeuksien lievittämiseksi. Perussuomalaisten meppi ennustelee EU:lle kovia aikoja ja kehottaa Suomea varautumaan eurovaluutasta lähtemiseen.
Perussuomalaisten meppi Laura Huhtasaari kommentoi videollaan professori Vesa Vihriälän ehdotusta, jonka mukaan osa kaikkien euroalueen jäsenmaiden veloista pitäisi muuttaa nollakorkoisiksi ikuisuuslainoiksi. Velkoja ei siis koskaan tarvitsisi maksaa takaisin, eikä niistä maksettaisi myöskään korkoa. Käytännössä tämä tarkoittaisi velkojen mitätöimistä.
Menettelyä on kutsuttu myös ”helikopterirahaksi”, koska se on tavallaan sama kuin jos rahaa jaettaisiin heittämällä sitä helikopterista. Euroopan keskuspankin keskeisiin periaatteisiin toki kuuluu, että se ei saisi rahoittaa jäsenvaltioita tällä tavalla, mutta tästä periaatteesta on lipsuttu kiertoteiden kautta ennenkin.
Ajautuminen liittovaltioon tai euroalueen hajoaminen
Ehdotus tulee arvovaltaiselta taholta, sillä taloustieteen työelämäprofessori Vesa Vihriälä toimii työ- ja elinkeinoministeriön ja valtiovarainministeriön koronakriisin talousvaikutuksia arvioivan selvitysryhmän puheenjohtajana. Myös monimiljardööri George Soros on ilmoittautunut Guardian-lehdessä ikuisuuslainojen kannattajaksi.
Perussuomalaisten meppi Laura Huhtasaari on huolissaan siitä, miten EU tulee selviämään koronakriisin, talousvaikeuksien ja velkakierteen myllerryksessä. Käytännössä vaihtoehtoina ovat joko ajautuminen liittovaltioon tai euroalueen hajoaminen. Huhtasaari kommentoi tilannetta videollaan.
– Maailmanhistoriassa ei tunneta sellaista valuuttaunionia, joka ei olisi jossain vaiheessa hajonnut ilman liittovaltiota, Huhtasaari toteaa.
– Eli meillä on vaihtoehtoina euro ja liittovaltio, tai sitten valuutta-alue hajoaa. Suomen pitäisi ehdottomasti varautua euroalueesta lähtemiseen, Huhtasaari jatkaa.
Poliittinen tahto eroamiselle riittää
Eurosta lähteminen aiheuttaisi tietenkin Suomelle jonkin verran kustannuksia. Eurosta eroamisen tarkempaa toteutusta on hahmoteltu muun muassa tutkijatohtori Tuomas Malisen ja useiden muiden taloustieteilijöiden kirjoittamassa ”Kuinka erota eurosta” -raportissa, josta Suomen Uutiset kertoi taannoin.
– Euro on susi jo syntyessään, Huhtasaari sanoo. Suomen pitää nyt vain lähteä pois.
Huhtasaari pitää eurosta eroamisen suurimpana esteenä sitä, että niin monet korkeat poliitikot ovat uhonneet, että eurovaluutta on ikuinen ja peruuttamaton. Eurosta on silti mahdollista päästä eroon.
– Kun poliittista tahtoa on, tämä on mahdollista tehdä, Huhtasaari sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kuinka erota eurosta helikopteriraha ikuisuuslaina koronavirus Vesa Vihriälä George Soros Tuomas Malinen Laura Huhtasaari Euro EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Münchau FT:ssä: Seuraavassa talouskriisissä euroaluetta on uudistettava

Mäkelä: Suomi ei liittynyt Euroopan unioniin maksaakseen toisten velkoja

VM:n ex-ylijohtaja Peter Nyberg: ”Euroajan historia Suomen osalta ollut karu” – mutta mitä on vielä edessä?

EU:ssa suuria näkemyseroja yhteisestä tukipolitiikasta koronakriisin torjuntaan ja jälkihoitoon – Koskenkylä: ”On mahdollista, että euro kaatuu tähän kriisiin”

Euroopassa yhteisvastuullisten koronatukien vaateet sen kuin kasvavat

Vihriälältä shokkiehdotus: osa EKP:n hallussa olevista valtioiden velkakirjoista muutettaisiin perpetuaaleiksi – ikuisiksi lainoiksi, joilla ei olisi korkoa eikä kuoletusta

Viraalia politiikkaa – koronapandemia jakaa valtioita ja ihmisiä

Europarlamentaarikko Huhtasaari: ”Maailmanhistoriassa mikään valuuttaunioni ole pidemmän päälle pysynyt pystyssä ilman liittovaltiota”

Huhtasaari AlfaTV:ssa: En pelkää sosiaalisia konkursseja – ”Uskallan tuoda vaietut asiat esille”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













