Tagi: George Soros

LEHTIKUVA

Ex-presidentti Trump on tuomittu satojen miljoonien vahingonkorvauksiin. Syyttäjä uhkaa ulosmitata Trumpin nimeä kantavan pilvenpiirtäjän, jos rahoja ei kuulu. Oikeudenkäynnin luonne oli kuitenkin selvästi poliittinen. Syytettä ajoi Sorosin rahoittama demokraattisyyttäjä, joka oli omassa vaalikampanjassaan luvannut ottaa Trumpin silmätikukseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kaliforniassa on käyty oikeutta melko erikoisessa jutussa, jossa 26-vuotias transnainen tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen, koska hän oli 17-vuotiaana nuorena miehenä ahdistellut seksuaalisesti 10-vuotiasta tyttöä ravintolan vessassa. Nyt naiseksi itsensä identifioiva aikuinen henkilö määrättiin suorittamaan vankeustuomionsa tytöille tarkoitetussa nuorisovankilassa. Taustalla on Sorosin rahoittama aluesyyttäjä, joka kannattaa pehmeitä keinoja rikollisuuden torjunnassa.  Lue lisää >

Tuoreen 12 EU-maata kattaneen tutkimuksen mukaan melkein kaksinkertainen osuus unkarilaisista kokee elävänsä vapaasti arkielämässään verrattuna saksalaisiin. Tulos saattaa olla epämukavan ristiriitainen valtavirran vasemmistoliberaalille näkemykselle, joissa Euroopan maita on asetettu järjestykseen sen mukaan, kuinka vapaita ne tutkimuslaitosten mukaan ovat. Niissä Unkarin on esitetty kulkevan kohti diktatuuria.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Äskettäin julkaistu tutkimusraportti kertoo hälyttävää tietoa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomareiden kytköksistä Sorosin rahoittamiin järjestöihin. Raportin mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen riippumattomuus on joutunut kyseenalaiseksi. Asia on vakava, koska ihmisoikeustuomioistuimen päätöksillä on suuri vaikutus jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön.  Lue lisää >

Euroopan komissio on polttanut hihansa Unkarin maahanmuuttokriittisistä toimista ja vie maan EU-tuomioistuimeen. Komissio on pahoittanut mielensä siitä, että Unkari hankaloittaa turvapaikan hakemista ja vastaanottamista EU:n säädösten vastaisesti. Unkari myöntää turvapaikan vain heille, jotka tulevat suoraan sellaisesta maasta, jossa heidän henkensä tai koskemattomuutensa on uhattuna.  Lue lisää >

WIKIPEDIA

Suursijoittaja George Soros ei peittele poliittista aktivismiaan. Hän kylvää kymmeniä miljoonia dollareita poliittisiin vaikuttamiskampanjoihin, mutta hänen toimiaan ei käsitellä mediassa kriittisesti. Toisaalta media suhtautuu erittäin negatiivisesti Venäjän oletettuun vaalivaikuttamiseen. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) oudoksuu asetelmaa.  Lue lisää >