

PS ARKISTO
Europarlamentaarikko Huhtasaari: ”Maailmanhistoriassa mikään valuuttaunioni ole pidemmän päälle pysynyt pystyssä ilman liittovaltiota”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari keskusteli AlfaTV:n Dosentti-ohjelmassa brexitistä, euron kohtalosta ja koronakriisistä. Tiivishenkisessä keskustelussa Huhtasaari kertoi EU:n olevan paniikissa brexitin vuoksi. Suomen ei tulisi olla eurossa ja koronaepidemia on osoittanut globalisaation haavoittuvuuden.
Laura Huhtasaari kertoi, ettei EU:n tulevaisuus ei näytä hyvältä. Toiminta Euroopan parlamentissa on mennyt pikkumaisuuksiin.
– Ensinnäkin siellä on ennen tätä koronakriisiä tuli brexit-paniikki. Meidän kansalliset pienet, ihanat liput varastettiin paikoilta, hän sanoi.
Huhtasaari kertoi, että edustajien pienistä lipuista näki heti millä paikalla esimerkiksi istuu ranskalainen edustaja. Puhemies oli jopa määrännyt liput poistettavaksi. Pullikointi tietää seuraamuksia.
Brexit on suorastaan katastrofi EU:lle. Ison-Britannian EU-eron myötä unionista lähti suuri talous- ja sotilasmahti.
Suuret maat kiristävät
Jo ennen koronapandemiaa euromaissa on erityisesti Ranskan painostamana pyritty yhteisvelkaan. Koronakriisin myötä Italia on liittynyt yhteisvastuulliseen kuoroon. Huhtasaari pitää suurten jäsenmaiden toimintaa suoranaisena kiristyksenä.
– Niin, tämä kuulostaa vähän tällaiselta mafiauhkaukselta. Kiristämistä ja uhkailemista, hän ruotii Ranskan ja Italian mahtailua.
Hän muistuttaa, että ranskalaisilla pankeilla on Italian velassa 330 miljardin euron luottoriskit. Hän myös arvelee Saksan myötä Suomenkin taipuvan taas pankkitukiin. Hän muistuttaa italialaisten kotitalouksien olevan suomalaisia kotitalouksia varakkaampia.
Euro ei toimi Suomelle
Tukipaketit johtavat Huhtasaaren sanoilla ”eurostoliittovaltioon”.
– Eihän maailmanhistoriassa mikään valuuttaunioni ole pidemmän päälle pysynyt pystyssä ilman liittovaltiota. Ja eihän tämä eurokaan pysy pystyssä ilman jatkuvia tukipaketteja. Niin tämähän on alunperinkin ollut tarkoitus tehdä eurostoliittovaltio. Siis tämä on alkuperäinen suunnitelma, Huhtasaari pamauttaa.
Suomalaisten nöyrtyminen alati kasvavaan yhteisvastuuseen johtuu Suomen yksipuolisesta mediasta. Tukitoimiin suostutaan median rummuttaessa niiden erinomaisuutta.
– Toivon, että euro puretaan. Eurohan saattaisi hyvin toimia esimerkiksi Saksan, Itävallan, Hollannin välillä, hän luettelee.
– Nämä maat ovat hyvin samankaltaisia ja näiden maiden kansalaisilla on yhteneväinen mentaliteetti. Euro ei sen sijaan toimi Suomelle.
Tuotantoa takaisin Kiinasta
Koronaepidemia on osoittanut Huhtasaaren mielestä globalisaation heikkouden. Huoltovarmuuskeskuksen kautta Kiinasta tilattujen kasvomaskien laatu ei täyttänyt vaatimuksia.
Huhtasaaren mukaan tuotannon palauttaminen Suomeen tietäisi myös työntekijöiden ja ihmisoikeuksien palautusta.
– Koko kasvomaskisotku näyttää huonolta. Päättäjät näyttävät välinpitämättömiltä ja holtittomilta. Johtajuus uupuu.
Koulujen avaamispäätöstä hän pitää vaikeana kysymyksenä. Huhtasaari kertoo, ettei hänellä ole riittävää viisautta sanoa, onko tehty päätös järkevä vai ei. Hän ei kuitenkaan olisi ottanut riskiä siitä, että avaamispäätöksen vuoksi tautitilastot synkkenevät.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hajoaako euro? – Purra: Yhteisvastuut kannustavat vastuuttomuuteen

Tavio: Suomi maksaa Italian velat

Koskela vaatii keskustelua euron tulevaisuudesta: ”Eurokokeilu on tullut meille jo ennen koronaakin kalliiksi”

Huhtasaari: Koronakriisi on paljastanut, että Suomi ei ole ollut tilanteen tasalla – ”Siksi jäimme sivuun myös EU:n suojavarusteiden yhteishankinnasta”

Huhtasaari: EU hajoaa – Suomen valmistauduttava eurosta lähtemiseen

Huhtasaari AlfaTV:ssa: En pelkää sosiaalisia konkursseja – ”Uskallan tuoda vaietut asiat esille”

PS-meppi Huhtasaari: ”Euro ei olisi selvinnyt ilman sääntörikkomuksia”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











