

LEHTIKUVA
Hyvinvointivaltiota jymäytettiin oikein olan takaa: Isis-terroristit saivat sosiaalitukien lisäksi opintorahaa Ruotsissa
Hyvinvointivaltion uskottavuus alkaa olla kovilla, kun sosiaali- ja opintotuilla rakennetaan ulkomaille terroristista kalifaattia. Valtion anteliaaksi kuvattu tukijärjestelmä on sitä myös rikollisille. Terroristien tekemät huijaukset eivät olisi onnistuneet ilman Ruotsissa asuvien hengenheimolaisten apua.
Suomen Uutiset kertoi, että ainakin 45 Isis-järjestön leipiin lähtenyttä henkilöä on rahoittanut rikoksiaan ruotsalaisten veronmaksajien rahoilla. Syyriaan on lähtenyt korotettua lapsilisää, asumistukea sekä vanhempainrahaa. Pahimmillaan Ruotsin Försäkringskassan on maksanut tukia väärin perustein vuoden ajan.
Hyvinvointivaltion pohjattoman lompsan väärinkäytöksistä on tihkunut uutta informaatiota: terroristien riveihin on lähdetty myös vankalla opintotuella. Expressenin tietojen mukaan Idris Cheway ja Amin Ghezali saivat CSN-opintotukiviranomaiselta kieltenopiskeluun Egyptissä yhteensä 160 000 kruunua (15 900 euroa), mutta kumpikaan ei ilmestynyt Kairoon opinahjon penkkejä kuluttamaan.
Antelias tukijärjestelmä
– On tietenkin anteeksiantamatonta, että opintotukea käytetään johonkin muuhun kuin opintoihin, sanoo CSN:n tarkastaja Charlotta Hansén.
– Meillä on antelias opintotukijärjestelmä, josta olemme ylpeitä ja työskentelemme estääksemme väärinkäytökset.
– Jos joku on hakenut vilpillisin perustein opintotukea ja asettautunut sitten ulkomaille, niin rahojen saaminen takaisin on erittäin vaikeata tietyistä maista. Erityisesti jos ihmiset ovat kadonneet tai menneet maan alle.
CSN on tehnyt rikosilmoitukset jutussa mainituista opintotukien väärinkäytöksistä mutta tutkinnat on lopetettu, koska epäillyt eivät ole tavoitettavissa. Cheway tiettävästi kuoli Syyriassa kesällä vuonna 2017 ja Ghezalin olinpaikasta ei ole tietoa.
Terroristeilla avustajia Ruotsissa
Maanpuolustuskorkeakoulun valtiontalouden tarkastusvirastolle tekemän raportin mukaan tutkimuksissa on tullut useasti esiin, että Syyriaan matkustaneilla henkilöillä on ollut avustajia Ruotsissa. Nämä ovat lukeneet matkamiesten ja -naisten postit ja pitäneet huolta vaikutelmasta, että terroristit oleskelisivat edelleen lähtömaassaan.
– Ruotsalainen tukiyhteiskunta on surkea parodia. En lainkaan ihmettelisi, jos sitä käytettäisiin muualla vaalien aikaan esimerkkinä hyvinvointijärjestelmän epäonnistumisesta, kirjoittaa ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja Markus Wiechel Twitterissä.
Hän viittaa päivityksessään myös seitsemän vuoden takaiseen itsemurhaiskuun Tukholmassa. Taimour Abdulwahab onnistui tuolloin räjäyttämään onneksi vain itsensä. Abdulwahab oli saanut CSN:ltä tukea opintoihinsa Englannissa 745 000 kruunua (74 000 euroa).
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Idris Cheway hyvinvointijärjestelmä Markus Wiechel Charlotta Hansén Amin Ghezali opintoraha opintotukiviranomainen CSN Taimour Abdulwahab itsemurhaisku islamistinen terrorismi sosiaalituet kalifaatti hyvinvointivaltio Tukholma Asumistuki Opintotuki Irak ISIS Syyria Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rikollisklaanit yrittävät ujuttautua kuntien hallintoon Ruotsissa – kohteena miljardien rakennusurakat ja sosiaalituet

Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Suomen Perusta tutki: Maahanmuutto on kunnille valtava taloudellinen rasite

”Valtio maksoi aseeni” – ruotsalaiset Isis-terroristit sotivat sosiaalituella

Koronatukea jaettu salafisteille Saksassa – poliisi kävi hakemassa rahat pois

Purra: Olen huolissani tavallisen keskiluokan veronmaksuhalukkuudesta

Näin nakerretaan hyvinvointivaltion perustaa: Hammaslääkäri varasti veronmaksajilta 8 miljoonaa kruunua

Asumistukien väärinkäytökset lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa – rikosilmoituksissa 225 prosentin kasvu
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















