

Vasemmalla: Kadun kukka - Prostituutiosta vapauteen -kirjan kansi. Oikealla ohjelmajohtaja Ronja Salmi. Lehtikuva.
Ihmeellistä on feminismi – kirjamessujen ohjelmajohtajalle Ronja Salmelle kelpaa jihadismi, ei afrikkalaisen prostituoidun ja ihmiskaupan uhrin kärsimys
Jos vihervasemmisto syrjii, niin onko kyseessä silloin syrjintä?
Vuosi sitten syntyi melkoinen haloo, kun Helsingin kirjamessujen vastanimitetty ohjelmajohtaja Ronja Salmi esti inhokkiensa osallistumisen messuille. Pois jäivät piispojen tekemät kirjailijahaastattelut sekä vuoden kristillisen kirjan valintatilaisuus. Lisäksi pääsy estettiin kustannustoimittaja Timo Hännikäisen Kiuas-kustantamolta.
Seurakuntalainen-lehti kertoi viime vuonna, ettei ohjelmajohtaja suostunut myöntämään kirkolle lava-aikaa eikä myöskään halunnut keskustella asiasta.
Kristilliset kustantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Merja Pitkänen harmitteli päätöstä tuolloin. Hän piti selvänä, että kristillinen usko ja kirkko ovat erottamaton osa suomalaista kulttuuria.
Pysyvä kielto?
Vuoden kristillinen kirja valittiin tänään sunnuntaina. Tilaisuuden avannut Yrjö Rossi pahoitteli kauppakeskus Triplassa sijaitsevan seurakunnan tiloihin kokoontuneelle yleisölle sitä, ettei kirjamessuilta löytynyt heille tilaa.
Kristilliseksi kirjaksi valittiin Maarit Erosen Kadun kukka – Prostituutiosta vapauteen. Kirja on tositarina eteläafrikkalaisen ihmiskaupan uhrin kärsimyksestä, eheytymisestä ja uudesta alusta.
Tilaongelma on vain veruke
Messukeskuksen valtavan koon huomioiden on epätodennäköistä, että kielto johtuisi tilanpuutteesta.
Messuilta löytyi tilaa tänä vuonna Alvar Renqvist -palkinnon jaolle, aikakauslehti Kanavan tietokirjapalkintoehdokkaiden julkistamiselle, Minna Canth -palkinnon jakamiselle, Nuori Aleksis- ja Pikku-Finlandia-palkintojen jaolle, Tietokirjailijapalkintojen jaolle sekä Vuoden 2019 kirjastokunta -kilpailun palkintojen jaolle. Neljän messupäivän aikana lavoille kapusi 1100 erilaista esiintyjää.
On selvää, että ohjelmajohtaja Ronja Salmen linjaus ei johdu tilanpuutteesta vaan siitä, ettei hän halua kuulla evankelisluterilaisten kirkon jäsenten puhetta.
Toiminta on oppikirjanmukaista deplatformingia – siis julkisen puheen estämistä. Deplatforming on eräs niistä poliittisen aktivismin keinoista, joiden avulla yritetään estää ei-vasemmistolaisten toimijoiden puhe ja toiminta julkisessa tilassa.
Salmi toimii Ryöväri Oy:n toimitusjohtajana. Yritys ilmoittaa tekevänsä ainoastaan feminististä sisältöä.
Kirjamessut onkin pullollaan erilaista vasemmistolaista toimijaa ja kirjakustantamoa. Niukat tilat eivät selvästikään koskettaneet esimerkiksi kirjakauppa Rosebudia, joka paraatipaikalle rakennetulla valtavalla osastollaan tuputtaa sakean ideologista sisältöään lähes joka niteessä.
Suuressa maailmassa kirjamessujen vieraita ei ole tapana valikoida.
Suomalainen älymystö, jonka olettaisi suhtautuvan nihkeästi sensuuriin ja syrjintään, on ollut asiasta vaiti.
Väristystehtäviä
Evankelisluterilaisen kirkon syrjintä ei ole aivan kaikenkattavaa. Kirkolle oli herunut lapsille kohdistetulta osaltolta tila, missä messuvieraat saivat askarrella erilaisia väritys- ja puuhatehtäviä sekä jutella kirkon työntekijöiden kanssa.
Pääministerin esiintymislavan vieressä päivysti puolestaan Ahmadiyya-muslimiyhteisön Suomen-osasto. Liike kannustaa kirjalliseen jihadismiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Feministipoliitikon perustamaa Silakkaliikettä yritetään brändätä humanismin, ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden kylkeen – keskittyy lähinnä mätkimään perussuomalaisia somessa

Päivi Räsänen poliisikuulusteluun – kyse siitä, onko Raamatun siteeraaminen todellakin laitonta

Lukiolaistyttö kritisoi islamia netissä – tappouhkauksia satelee eikä kukaan puolusta

Suosittu Päivän Byrokraatti -blogi lopettaa – syynä vihervasemmiston vaino
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













