

LEHTIKUVA
Immonen peräänkuuluttaa avointa keskustelua maahanmuutosta: Vanhat puolueet herätys, ennen kuin on liian myöhäistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on huolissaan maahanmuuttokeskustelun puutteesta Suomessa. Ruotsissa ja muualla Euroopassa maahanmuutto on noussut merkittävimmäksi poliittiseksi keskustelunaiheeksi esimerkiksi terrorismin ja lähiöissä tapahtuvien ongelmien seurauksena.
Euroopassa herätty ongelmaan
Maahanmuuttokriittisten puolueiden kannatuksen kasvu muissa Euroopan maissa on luonut vanhoille puolueille painetta keskustella aiheesta. Tilanne on johtanut siihen, että sellaisetkin puolueet, kuten sosiaalidemokraatit, vaativat esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa merkittäviä kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan.
– Suomessa perussuomalaiset on tällä hetkellä ainoa puolue, joka pitää maahanmuuttoon liittyviä ongelmia aktiivisesti esillä ja esittää konkreettisia keinoja ongelmien ratkaisemiseksi. Vanhoissa puolueissa sen sijaan halutaan vältellä keskustelua koko aiheesta, Immonen toteaa.
– Kaikkien puolueiden Suomessa tulisi aktiivisesti etsiä ratkaisuja, joilla vältämme esimerkiksi Ruotsin kaltaisen tilanteen, jossa ongelmat ovat räjähtäneet käsiin ja jossa korjaustoimiin on ryhdytty aivan liian myöhään.
Rajat auki -politiikan on loputtava
Immonen muistuttaa, että maahanmuutto on aiheuttanut Euroopan maissa valtavia ongelmia, jotka näkyvät muun muassa julkisen talouden, turvallisuuden ja yhteiskunnan sisäisen koheesion heikkenemisenä.
Immonen peräänkuuluttaa aktiivista maahanmuuttokeskustelua medialta ja muilta puolueilta.
– Vanhat puolueet uhkaavat ajaa liberaalilla rajat auki -politiikallaan Suomen samaan tilaan Ruotsin kanssa. Median olisi tärkeää vaatia esimerkiksi kokoomukselta, keskustalta ja SDP:ltä vastauksia kysymykseen siitä, miksi ne sallivat Suomen alasajon vastuuttomalla politiikallaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Avoimien ovien aika alkaa Ruotsissa olla takana – 60 % kansalaisista haluaa vähemmän pakolaisia, demarit esittävät tiukennuksia pakon edessä

Halla-aho: Turvapaikkapoliittista keskustelua on Suomessa käytävä faktapohjalta, ei pakolaisaktivistien ja punavihreiden tarjoaman vääristyneen kuvan perusteella

Suorasanainen jihadismin tutkija Atte Kaleva: Totuus on parasta antirasistista työtä, ongelmista on voitava puhua ilman rasismin leimaa

Halla-aho: Enemmistö ei hyväksy laittomasti maassa oleskelevien maksuttomia palveluita – ”Kansalaiset alkavat olla hyvin maahanmuuttokriittisiä”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











